sunnuntai 10. helmikuuta 2013

LIUKU, LAUKU LASKIAISTA!

Hyvää laskiassunnuntaita!

Yöllä oli satanut uutta lunta. Heräsin jo neljän jälkeen siihen, kun auraava traktori kolisteli kotimme ohitse kylätiellä. Houkuttelin unta vähää vaille kuuteen, mutta sitten luovutin ja nousin ylös, hain lehden postilaatikoltamme ja nautin kiireettömästä hetkestä uutisten äärellä.

On sitä lumentuloa riittänyt koko päiväksi. Päätiet ovat jäiset ja nämä kylätietkin pupperoiset. No, aikansa sataa ja joskus vielä tulee aurinkokin esiin. Leivoin eilen laskiaispullia ja niitä maistelimme heti tuoreeltaan. Kyllä täällä pohjolassa alkava paastonaika otetaan aika pienimuotoisesti vastaan: lasketaan pulkkamäessä, syödään hernekeittoa ja laskiaispullia. Kuumaverisimmissä maissa järjestetään kunnon karnevaalit värikkäine ja tanssivine paraateineen, mutta kyllä tämmöiselle jäyhälle kansalle sopii paremmin matalan profiilin juhlinta.




Meillä ei laskettu enää pulkkamäessä, mutta puolison kanssa sentään käveltiin kyläkoululle, jossa oli laskiaismarkkinat. Tarjolla oli arpajaisia, myyjäistuotteita, hiustenleikkuuta, puukkojen terotusta ym. Tietysti siellä oli myös mahdollisuus syödä hernekeittoa, jota mekin siellä nautimme.







Myyjäisten tuotolla tuetaan lähetystyötä, joten rahat menevät hyvään tarkoitukseen. Tarttuipa meidänkin mukaamme mansikkahilloa, kurpitsasalaattia sekä sitruunainen kuivakakku.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!