Kuinkahan monta vuotta olemmekaan suunnitelleet käyvämme Leivonmäen kansallispuistossa? Nytpä käyntimme toteutui - vihdoinkin!
Koska sääennuste lupasi poutapäivää ainakin yhteen asti, starttasimme pihastamme puoli yhdeksän jälkeen ja perillä olimme reilua tuntia myöhemmin. Siinä vaiheessa puiston laitamilla oli jo melkoinen määrä autoja, mutta sinnepä vaan solahdimme poluille ja aika vähän kulkijoita tuli vastaan.
Leivonmäen kansallispuistossa on helppo liikkua, reittien varrella on useampi nuotio- ja laavupaikka ja vessoja sekä puuliitereitä on myös sijoitettu polkujen lähistölle. Maisema on vaihtelevaa: välillä suoalueita, välillä harjun päällä kiemurtelevia polkuja.
Yöpyjien telttoja oli useammassa paikassa. Osaisikohan sitä itse enää yöpyä teltassa, kun uni on nykyään muutenkin niin ohutta?
Joutsniemen harjua pitkin kuljimme ihan eteläkärkeen saakka ja ihastelimme Rutajärven kauneutta. Aurinkokin alkoi sopivasti paistaa ja vesipullot oli viimein kaivettava repusta.
Harjulle emme enää kiivenneet vaan kävelimme rantapolkua pitkin laavupaikalle. Se reitti vaatikin jo keskittymistä, sillä rannassa on röykkiöittäin järvenlaskuissa kuiville jääneitä kiviä. Melkein kuin olisi pirunpellon päällä kävellyt.
Jonkun lokkirukan tarina oli päättynyt rannan tuntumaan.
Laavupaikalla saimme tästä koirulista kaverin.
Ja vielä muutama metsiköstä bongattu luonnonlahja ja -ihme:
Askelmittari näytti kierroksen lopuksi 13500 askelta. Ihan hyvä saavutus sunnuntaipäiväksi. Meille sattui mitä parhain tuuri sään suhteen; Jyväskylän läpi ajaessamme satoi jo kaatamalla.
