JO JOUTUI ARMAS AIKA

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen...

...kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen.

Nyt siunaustaan suopi taas lämpö auringon...

... se luonnon uudeks' luopi, sen kutsuu elohon.

Tänään lapset kirmaavat kesälaitumelle. Koulutyö on päättynyt, on lupa levätä. Muistan yhä, miten varsinkin alakoululaisena oli ihanaa heittää juhlakolttu kaappiin todistusten jaon jälkeen ja aloittaa pitkä kesäloma. No, maalaistalossahan se tarkoitti myös työntekoa mm. heinäpellolla, mutta oli meillä mahdollisuus käydä usein uimassakin serkkujen ja sisarusten kanssa, nukkua teltassa, leikkiä leikkimökissä, valvoa myöhään valoisina iltoina.

Loman aloitukseen kuului ehdottomasti kevätjuhlassa laulettu Suvivirsi. Minulle tuo virsi ja koivun heleänvihreät lehdet kuuluivat niin erottamattomasti yhteen, että kun keväällä -82 olin Saksassa aupairina ja lähdin eräänä iltapäivänä metrolla Hampurin keskustaan, huomasin radan varrella vihertäviä koivuja - siellä jo huhtikuun alussa - mielessäni alkoi soida Suvivirsi ja siinä samassa iski ihan kamala koti-ikävä. Kyynelisilmin kertasin laulun sanoja. Tuosta hetkestä jäi vahva tunnemuisto ja tunteita virsi herättää yhä uudelleen.

Tänään kello 18.00 voi kajauttaa Suvivirren vaikka omalta parvekkeelta tai pihasta. Tulisitko mukaan laulamaan muiden tuhansien kanssa? Lisätietoa saat täältä. Itse aion osallistua! Ja jos ei laulata, niin katsopa ainakin tämä alla oleva ihana versio, joka on tehty naapurikaupungissa Jyväskylässä.

Hyvää alkavaa suvea Sinulle! 💚

JÄRVELLÄ

Olipa ihan kesäinen ja ihana päivä tänään! Olen tämän viikon lomalla, joten päätimme lähteä iltapäivällä käväisemään mökillä saunassa. Ja kun sauna oli lämpiämässä, lähdimme pienelle souteluretkelle; ensimmäiselle sellaiselle tämän vuoden puolella.

Tyynen veden pinnalla oli mitä kauneimpia kuvajaisia.

Mielikuvitus lähti jälleen laukkaamaan, kun näin tämän kuvajaisen peilautuvan veden pintaan. Eikös tässä ole ilmiselvästi pullon henki Aladdin-sadusta?

Mökin vastarannalla oleva kallio on kiehtovan kaunis.

PS: Päivän lämpötila oli jo peräti +22 astetta ja vesi puolestaan +17,5 astetta rannasta mitattuna. Toukokuu huipentuu siis kuitenkin lämpöisiin päiviin.

HORTOILUA OMALLA PIHALLA

Kevät on monella tapaa ihanaa aikaa. Yksi kivoista jutuista on superfoodin löytyminen omalta pihamaalta. Vanhan talon pihasta löytyy niin nokkosta kuin vuohenputkeakin. Jälkimmäinen leviää valitettavan helposti, joten siitä riittää kerättävää.

Eilen innostuin leipomaan rieskaa ja päätin hakea pihasta vähän vihreyttä taikinaan. Pakkasesta otin sulamaan mahlaa, jota saatiin parisen viikkoa sitten kymmeniä litroja, vaikka emme valuttaneet sitä koivusta kuin muutaman päivän. Siitä siis neste taikinaan.

Taikina nousemassa...

Rieskat paistoin leivinuunissa, joten sähköäkään ei kulunut leivän valmistukseen.

 Ja maistuihan se tuore leipä niin hyvältä!

Nokkosia ja vuohenputkea hyödynnän myös jossain vaiheessa vielä jalkakylpyihin. Mahlaa nautin sisäisesti pitkin kesää.

VIIKKO SITTEN SUNNUNTAINA

                                       Viime sunnuntaina oli aihetta liputukseen.
                                       Kukkasetkin tervehtivät
                                       toukokuun toisen sunnuntain juhlijoita.
                                       Kylätie oli hiljainen, kun lähdin aamulenkille
                                       lähimetsään.
                                       Halkopinon ohitse tutuille poluille.
                                       Herkkiä huomioita vihreyden keskellä.
                                       Iltapäivällä ihanin vieras mummun ilona.

KIPUAMISTA, KAPUAMISTA

Voi, miten upea päivä eilen olikaan! Aurinko paisteli ja tuuli taisi käydä etelästä. Puolenpäivän aikoihin keitettiin termospulloon kahvia ja pakattiin eväät reppuun. Sitten suunnattiin mökkimaisemiin. Seuraksemme saatiin vielä veljeni ja hänen vaimonsa ja mihinkäs sitä suomalainen paljon muuta nyt menee kuin metsään?

Tässä metsässä emme ole koskaan aiemmin olleetkaan. Elämäni ensimmäistä kertaa taisin nähdä myös visakoivuja .

Nousimme jyrkkää vuorenrinnettä yhä ylöspäin. Välillä piti ihan vetää henkeä ja pysähtyä samalla tarkastelemaan luonnon ihania yksityiskohtia:

Kenen viehättävä pieni koti täällä on ollut?

Metsäpeuranko kakkapaikka?

Nyt välillä katse ylös! Tiheän ja osin vaikeakulkuisen metsikön läpi päästiin jo aika korkealle ja tuttu järvihän se puiden takaa näkyi pilkottavan. Vedet ovat viimein vapautuneet jääkannestaan.

Ja kun katseen kohotti vielä korkeammalle, saattoi havaita kuusten latvassa runsaasti pulleita, komeita käpyjä. Lumilämpäreille oli puolestaan satanut lukemattomia kuusensiemeniä. Pikkukuusia siis odotettavissa!

Päätimme vielä mennä vähän matkan päähän Pikkuvuorelle, jonne oli huomattavasti helpompi kiivetä.

Jännä, miten näin lähekkäin olevilla vuorilla on hyvin erilainen kasvillisuus. Jälleen sain kuvattavksi uudenlaisia yksityiskohtia.
Koivulla on naavaparta,

Kalliota värittävät rahkasammaleet, jäkälät ja kanervat,

punatorvi- hirvensarvi- ja pallerojäkälät. Luonnon täydellistä värien harmoniaa!

Luontaisia tienviittojakin löytyy. Mennäänkö etelään, pohjoiseen, itään vai länteen?

Mentiin ihan huipulle asti ja sieltähän se sama järvi jälleen pilkotti.

Vuorelta laskeuduimme laaksoon. Toinen seinämä olisi jo vaatinutkin kalliokiipeilijän taidot ja hyvät näppivoimat puhumattakaan huimapäisyydestä. Sen verran hikistä hommaa kallioilla kapuilu oli, että päivän päätteeksi palattiin mökille saunomaan. Puoliso uskaltautui pulahtamaan 6-asteiseen veteen. Minä odotan suosiolla lämpöisempiä vesiä, ennen kuin heitän talviturkin.