MUISTOJA 2019

                                                      Hyvää alkanutta vuotta 2020!

Pitkästä aikaa kävin kurkistamassa Pieni Lintu-blogin Makrokuvahaasteeseen ja sopivasti teemana on Muistoja 2019. Olen nimittäin taas tekemässä kuvakirjaa viime vuodesta ja kahlannut läpi satoja (tai tuhansia?) kuvia. Vuoteen mahtuu uskomattoman monenlaista päivää, tapahtumaa, kohtaamista, iloa, surua, yllätystä. Auringonpaistetta, pilvipäiviä, sadetta ja pakkasta. Tässäpä siis kurkistus omaan menneeseen vuoteeni:

TAMMIKUUSSA oli pakkaspäiviä ja kaunista keliä. Vietin synttäreitäni. Jälleen kerran! Mitä vanhemmaksi tulee, sen nopeammin vuodenajat vaihtuvat. Huh!

HELMIKUUSSA päivä oli jo pidentynyt huomattavasti ja luntakin oli kiitettävän paljon. Luonnossa samoiltiin, mutta ehdin myös lukea useamman kirjan kuten tilaamani Suomalaisen päivä -kirjan ja osallistuin itsekin ensimmäistä kertaa tarinankeruuhaasteeseen. Kirjoitin ylös, mitä tein 2.2.19. Mielenkiintoinen haaste! Odotan jo kovasti, millainen kirja kootaan ko. päivän tarinoista.

MAALISKUUSSA kävin mm. mielenkiintoisessa kierrätysnäyttelyssä. Farkuista oli tuunattu vaikka mitä yllättävää uusiotuotetta.

HUHTIKUUSSA kukat jo puskivat lämpenevästä maasta. Lisääntyvä valo antoi energiaa.

TOUKOKUUSSA käytiin jo aika usein mökillä. Yhtenä kauniina sunnuntaina kävelin mökille loppukilometrit ja ikuistin samalla katoavaa maisemaa. Tämä edesmenneen  tätini pikkuinen asuintalo purettiin syksyllä ja tontille on jo nyt noussut uusien omistajien komea hirsitalo.

KESÄKUUSSA kävin konsertissa Toivakan kauniissa, mutta erikoisessa kirkossa. Sulosäveliä kuunnellessa tuli tähyiltyä värikkäitä katto- ja seinämaalauksia.

HEINÄKUUSSA matkustettiin Tukholmaan, jonka katuja olin tallannut edellisen kerran vuonna 1984. Lämpötila Tukholmassa oli alhainen ja vettäkin sateli koko ensimmäisen päivän. No, ei se tahtia paljon haitannut. Mukava matka!

ELOKUUSSA oli ikimuistoinen luokkatapaaminen. Viisikymmentä vuotta sitten aloitimme koulutiemme. Tapaaminen oli ihana ja sisälsi monenmoista muisteloa, naurua ja herkistymistäkin.

SYYSKUUSSA tuli hyödynnettyä metsän antimia. Kälyn kanssa haettiin puolukkaa metsästä ja niillä on herkuteltu pitkin loppuvuotta.
Mökillä kerättiin tatteja, niitä syötiin ja pakastettiin.

LOKAKUUSSA olin tutustumassa Oodiin, Helsingin upeaan uuteen kirjastoon.
Keski-Suomeen saatiin jo ensilumet ja pakkasyöt.

MARRASKUUSSA elämämme mullistui ihanalla tavalla, kun ensimmäinen lapsenlapsemme syntyi. Tämä oli vuoden suurenmoisin tapahtuma.
💗

JOULUKUU oli työntäyteinen, joten loma tuli tarpeeseen. Tietysti heti sairastuin flunssaan ja nenä turisee yhä. Koti oli kuitenkin suloista pukea jouluasuun ja hakea metsästä kuusi tupaan. Vanhan vuoden iltaa vietettiin ystävien kanssa.

Millainen oli Sinun vuotesi?
                                                                    

MUSIIKKITALO

Ihan yllätyin, kuinka pienellä alueella Helsingin merkittävät ja kuuluisat rakennukset ovatkaan!  Oodin naapurissa ovat Kiasma ja Musiikkitalo, vähän matkan päässä Finlandiatalo ja Oodia vastapäätä Eduskuntatalo.

Toinen tutustumiskohteemme oli vuonna 2011 valmistunut Musiikkitalo, jossa RSO ja Helsingin kaupunginorkesteri soittavat ja josta lähetetään myös konsertteja sekä television että radion välityksellä. Lisäksi saman katon alla on Sibelius-akatemian tilat. Oppaan johdolla pääsimme tutustumaan talon konserttisaleihin ja taideteoksiin.

Pääaulan katossa suuren konserttisalin vieressä kohtaa ensimmäisen valtavan taideteoksen, Gaian, jonka on tehnyt taiteilija Kirsi Kaulanen.

Suuressa konserttisalissa istahdimme hetken aikaa ja kuuntelimme parin sellistin harjoittelua. Salin akustiikka on upea! Japanilainen Yasuhisa Toyota vastasi akustiikan suunnittelusta ja hän halusi tähän suomalaiseen rakennukseen käytettävän paljon puuta ja mm. vähän lasia, joka heikentää akustista äänimaailmaa. Olisipa kiva joskus istua  salissa kuuntelijana, kun iso orkesteri soittaa. Luulenpa, että se on vallan toisenlaista kuin kuunnella musiikkia televison kautta.

Nuori oppaamme oli itse valmistunut musiikimaisteriksi Sibelius-akatemian kansanmusiikkilinjalta ja innostusta puhkuen hän esitteli meille entisen opinahjonsa. Sibelius-akatemia on ulkomaillakin arvostettu taideyliopisto, jonne onnistuu pääsemään vain murto-osa hakijoista. Yksi onnellinen on  serkkuni tytär, joka aloitti opintonsa täällä tänä syksynä. "Sibiksen" kasvatteja ovat mm. kanteletaiteilija Ida-Elina, pianisti Iiro Rantala ja laulajatar Karita Mattila. Oppaamme kanteleensoittoa ja laulua voi muuten kuunnella täältä

Takaisin aulatiloihin ja lisää taidetta: Tahtipuikkotaulu.

Ikkunoista näkyy jotain tuttua...

Ja kun asteli oven ulkopuolelle, näkyi myös oululaisen taiteilijan Reijo Hukkasen  Laulupuut.

Ennen kotiinlähtöä oli vielä kuvattava  presidentti Ståhlbergin patsas, joka oli saanut kaulaansa jättimäisen abloy-avaimen. Avainkaulaisia patsaita olikin pitkin pääkaupunkia ja myöhemmin syy selvisi: edellisyönä oli vietetty asunnottomien yötä, joten avamiet olivat muistutuksena oikeudesta omaan kotiin.

Mielenkiintoinen pikavisiitti pääkaupunkiin! Kotimatka taittui sakeassa sumussa, mutta hyvin selvittiin takaisin Keski-Suomeen.

MUSIIKKIA JA MIELENKIINTOISTA KATSELTAVAA

Pistäydyin sunnuntaina Toivakassa - siellä Arja Korisevan kotikunnassa - kuuntelemassa nuorten, loistavien soittajien esityksiä. Kyse oli Toivakan ihkaensimmäisestä Kamarimusiikkifestivaalista. Päätöstilaisuus (ja itse asiassa koko tapahtuma) olisi mennyt sivu suun, ellei ystäväni olisi vinkannut asiasta.

 

Päätöstilaisuus pidettiin Toivakan kirkossa, joka on tullut kuuluisaksi erikoisista seinämaalauksistaan. 1972 taiteilija Pellervo Lukumies oli palkattu entisöimään Alvar Aallon seinämaalaukset. Tai niin ainakin oli oletettu. Lukumies kuitenkin halusi kuvata kaikki maailman kansat enkeleinä ja sitoa kuvat myös (sen hetkiseen) nykyaikaan. Tuloksena syntyi varmasti ainutlaatuisimmat maalaukset, mitä Suomen kirkoissa voi nähdä. Kuvien mielenkiintoisesta historiasta voi lukea täältä.

                 

Ennen konsertin alkua oli hyvä aika kuvata kirkon värikkäitä maalauksia.

Konsertti oli nuorten musikanttien taidonnäyte. Kuulimme mm. A. Glazunovin, D. Shostakovichin, S.Barberin ja M. Ravelin säveliä.

Lahjakas Abel Puustinen soitti sekä solistina että eri kokoonpanoissa. Puustinen on nuoresta iästään huolimatta soittanut jo eri puolilla maailmaa ja hurmannut taidoillaan. Uskomaton virtuoosi!

Oli ihastuttavaa kuunnella, mutta myös katsella nuorten taiteilijoiden intoa ja taidollisuuta. He ottivat tehtävänsä tosissaan ja lopputulos oli sen mukainen. Seuraavan päivän maakuntalehteen kirjoittanut Jemo Kettunen puki tunnelman sanoiksi:

"Toivakan Kamarimusiikkifestivaalilla on samaan aikaan sekä ihanan kotikutoinen että korkeataiteellinen tunnelma... Yleisöä on mukavasti. Toinen järjestäjistä on ovella myymässä lippuja ja jälkimmäisen isoäiti on leiponut pullia. Esiintyjien kontakti yleisöön on myös hieman välittömämpää kuin konserttitilaisuuksissa yleensä, vaikka taiteellinen jälki on kauttaaltaan täysin kompromissitonta."

Voi vain kuvitella, miten ylpeitä vanhemmat ja isovanhemmat ovat lahjakkaista nuoristaan. Toivon sydämestäni paljon onnistumisen elämyksiä ja intoa näille soittajille.

KUIN SILLOIN ENNEN

Viime lauantaina, helteisen päivän ja ukkoskuurojen jälkeisenä iltana nelisenkymmentä entistä seurakuntanuorta kokoontui Mämmen kesäkirkolle Äänekoskelle. Reilu neljäkymmentä vuotta sitten minäkin olin yksi tuosta joukosta, kun riparin jälkeen aloin osallistua seurakunnan toimintaan. Yhdessä tuli käytyä mm. Lapissa hiihtoretkillä, juotua teetä teetuvassa ja juteltua hyvin syvällisiä, koskettavia asioita. Talvisin kokoonnuttiin nuorteniltoihin seurakuntatalolle ja kesäisin käytiin täällä luonnonhelmassa, kesäkirkolla. Lentopalloa pelattiin pihassa ja nuotiolla istuttiin jutustellen. Yhdessä laulettiin hengellisiä lauluja, joku soitti kitaraa. Totta kai ilta päättyi aina rukoushetkeen. Miten turvallista olikaan viettää aikaa yhdessä!

Naapurissamme asuvat ajokortilliset veljekset tarjosivat silloin aikoinaan auliisti kyytiä ja heidän autossaan matkattiin sivukylältä nuorteniltoihin. Tänä iltana olin niin kiitollinen heistä ja heidän avustaan; nuorena sitä ei edes tullut  tarpeeksi arvostettua.

Nyt kesäkirkolla laulettiin jälleen Punaisen laulukirjan tuttuja lauluja. Voi, miten monenlaisia, kauan mielen sopukoissa uinuneita muistoja laulut herättivätkään!

Ja mikäpä oli laulellessa, kun "pojat" Timo, Pertti ja Eero meitä säestivät ja Sirpa ja Anne-Marja toimivat esilaulajina.

 

Illan mittaan jokunen paikalla olijoista halusi muistella aikaansa seurakunnan nuorten parissa. Monia kommelluksiakin ehti sattua ja pysyviä ystävyyssuhteita solmittiin tuona aikana. Osasta tuli jopa pariskuntia. Otimme puhelimitse yhteyttä silloiseen nuoriso-ohjaajaan, legendaariseen Leksaan, ja lauloimme hänen toivomansa virren. Itkuhan siellä puhelimen toisessa päässä tuli, mutta varmasti hänkin oli mielissään kuultuaan, että niin moni hänen srk-nuoristaan oli halunnut kokoontua yhteen vuosikymmenten jälkeen. 

Laulujen lisäksi ilta sisälsi paljon puheenporinaa, halauksia, kohtaamisia. Osa oli tullut paikalle kaukaa, monen tunnin ajomatkan päästä ihan tätä hetkeä varten. Nuoruutta - turvallista sellaista - oli mukava muistella. Elämän reppuun on vuosien kuluessa ehtinyt kasaantua monenlaista kannettavaa, jokainen on kulkenut kompastellen ja mustelmia sieluunsa saaden,  mutta taivaallinen Isä ei ole yhtäkään meistä unohtanut. Me vanhenemme, mutta iäti pysyy Hänen armonsa.

Tämä oli hieno ilta!