KYLMIÄ KUOHUJA

Viime perjantain näyttelykäynnin jälkeen tapasin ystäväni ja yhdessä ajeltiin katselemaan Kuusan kosken kuohuja. Niin vuolaasti vesi virtaa, ettei se jäädy kovimmillakaan pakkasilla. Hyinen viima ei sallinut pitkää kuvaussessiota,mutta joitain kuvia sentään tarkenin ottaa.

Tässäpä siis kylmiä kuvia viikon MakroTex-haasteeseen:

Viime kesänä käytimme saksalaisia vieraitamme ihastelemassa näitä maisemia ja satuimme juuri sopivasti todistamaan uskaliaitten ryhmän koskenlaskua kumiveneellä. 

Kesää odotellessa...

                                                             

TAIDETTA KIERRÄTYSMATERIAALEISTA

Torstaina ilmestyvässä paikallislehdessä oli mielenkiintoinen artikkeli Galleria Sarán helmikuun taidenäyttelystä. Sen verran näyttelyn näkeminen kiinnosti, että päätin ajella perjantaina Laukaaseen ja käydä katsomassa, millaista taidetta kierrätysmateriaaleista on tehty.

Paikalla sattui olemaan taiteilija Minna Maria Korkeamäki itse, joten sain hyvän ja seikkaperäisen esittelyn. Hänen luvallaan julkaisen myös kuvia. Minna Maria oli Väentupa ry:ssä puolen vuoden työjaksolla projekti- ja tuotesuunnittelussa ja sen aikana hän alkoi kehitellä ideaa näyttelystä, jonka teokset on työstetty pelkästään kierrätysmateriaalista. "Väentuvassa minulle on oikea tavarataivas", Minna kertoi paikallislehden haastattelussa.

Ja hauskoja ratkaisuja hän onkin kehitellyt esimerkiksi lasten muovieläimistä, tietokoneen osista, vanhoista pitsiliinoista ja lakanoista. Toisaalta teoksiin liittyy myös vakavampi sanoma. Pöydällä olevat Kuka kelpaa -tekstit puhuttelivat ja koskettivat.

Kaupungin valot (Materiaali kaivettu ser-roskiksesta; vanha lampunkupu ja värjätty pitsiliina, pinnasängyn pinnoja, vanhalla tapetilla päällystetty pöytälevy)

 Hautovat jotakin
 (kakkoslaadun vaneri, tietokoneen osia, jouluvalojen lamppuja, sähköjohdon täytemateriaali, puuhelmiä, linnunsulkia) sekä Lepää hetki, jos väsyttää ( sänky, helmalakana ja tyynyjä, jotka värjätty, painettu ja ommeltu vanhoista tekstiileistä).

Ylistys pitsiliinoille ( erään vanhan rouvan lahjoittamia, käytöstä poistettuja pitsiliinoja vanerilevyille pingotettuina).

5 leipää ja yksi älyttömän iso kala (tietokoneen osia)

Tyylikkyyttä (valmistettu painetuista pöytäliinoista)

Elämän hyvä asia ( Mikäli Väentupa ry:n asumisyksiköt saavat apurahaa taideprojektiin, kukin asukas saa maalata ko. aiheesta maalauksen  ja sen jälkeen niistä kootaan moniosainen teos kuten nämä viisi taulua).

                          

                            Lämmin kiitos Minna Marialle esittelystä ja koskettavasta näyttelystä!

ps. Koska Kädenjälki-liikkeessä myydään paikallisten käsityöläisten tuotoksia, oli myynnissä  myös Väentupa ry:n erinomaisia vanerituotteita kuten leikkuulautoja ja puunkantotelineitä. Upeaa kakkoslaadun vanerin jatkojalostusta sekin!

ENNEN JA JÄLKEEN

Pieni Lintu-blogin Makrotex- haasteena tällä viikolla ennen ja jälkeen.

Talvella potkuri on oiva menopeli lyhyille matkoille. Parikymmentä vuotta sitten sain syntymäpäivälahjaksi oman potkurin, joka on ollut ahkerassa käytössä. Vuosien varrella lakkapinta kuitenkin kului ja pelkkä puupinta joutui kovalle koetukselle. 

Niinpä sitten hankittiin iloisen vihreää maalia, jolla pistin menopelini uuteen kuosiin. Jopa siitä tuli iloisenvärinen ja yksilöllinen, aivan kuin uusi potkuri.  Maalipinta sai ihmeitä aikaan!

Ja samanlaisella vihreällä uudistettiin myös vanha 60-luvun rispaantunut ja kulunut kirjoituspöytä. Koska kirjoituspöytä on lujaa tekoa ja ennen kaikkea puolisolleni sillä on tunnearvoa (pappansa hankkima), ei tulisi mieleenkään hävittää arvokasta retrohuonekalua. Sekin on nyt aika pirteä väriläiskä muuten niin hillityssä pikkukamarissa.

         
                                                                   

JÄINEN MAA

Aurinko houkutti jälleen tänään ulkoilemaan metsän syliin. Päätimme tehdä veljeni ja hänen puolisonsa kanssa retken Hitonhaudalle ja niinpä pistettiin kahvia pulloon, tehtiin eväät ja ajeltiin autolla lähtöpaikalle. Pakkohan Hitonhaudan jääpaaseja on päästä katsomaan.
Olimme sen verran aikaisin liikkeellä, että olimme päivän ensimmäiset retkeilijät. Parkkipaikalta on n. 2,5 kilometrin matka kohteeseen ja maasto on suhteellisen helppokulkuista. Koska kyse on suositusta käyntikohteesta, on metsän läpi vievä polkukin hyväksi tamppautunut.

 Talvinen, lumen kuorruttama metsä on niin kaunis!

Kallioseinämille on jälleen muodostunut upeita jääpaasia. Tosin ihan vielä jääseinämät eivät ole komeimmillaan. Hieman keväämmällä on tultava tarkistamaan tilanne uudelleen, sillä alati juokseva vesi muovaa jäitä ihan koko ajan. Koska rotkon pohjalla on aivan hiljaista, voi tarkkaan kuunnellen kuulla veden solinaa. Ihmeellistä: vaikka tänäänkin pakkasta oli toistakymmentä astetta, vesi valui pitkin kallioseiniä ja jo valmiiden jäiden sisällä. Veden leikki on kaunista katseltavaa.

 

Pikkuinen vahinko sattui, kun olin päässyt rotkon pohjalle ja astuin vahingossa harhaan. Ison kiven juurella oleva vesijäätikkö petti askelteni alla ja oikea jalkani vajosi jäiseen veteen nilkkoja myöten. Sen jälkeen kenkäni sanoikin litsläts ja kieltämättä oli aika inhottavaa kävellä märällä kengällä laavupaikalle.  Puoliso lähti veljeni kanssa jo etukäteen tulia tekemään, joten pääsin suoraan nuotiolle lämmittelemään.  Kengännauhakin oli niin jäässä, että se piti sulattaa kämmenen sisällä, ennen kuin se suostui aukeamaan. Puoliso luovutti villasukan jalastaan ja käärin märän koipeni vielä sanomalehteen siinä makkaraa syödessä. Saunassa olen lämmitellyt ja nytkin hörpin tässä kirjoittelun lomassa kuumaa inkiväärivettä. Tämän kokemuksen en anna kuitenkaan lannistaa. Seuraavalla kerralla koetan vaan olla varovaisempi. 

Laavulla istuessamme paikalle tuli yllättäen myös blogiystäväni Aliisa, johon tutustuin nimenomaan Hitonhaudalla pari vuotta sitten. Olipa kiva tavata pitkästä aikaa ja aika ihmeellistä oli, että viimeksi eilen häntä ajattelin! Aliisa oli menossa kokeilemaan jääseinämäkiipeilyä. Harmi, etten päässyt sitä nyt sattuneesta syystä kuvaamaan.