... näytti maailma tältä:
Kevätsää on oikukas. Tällä viikolla on lunta tullut ihan aurattavaksi asti, mutta onneksi aurinkokin tekee osuutensa sulatushommissa. Torstaiaamu oli todella huikaisevan kaunis ja uusi lumi kesti vain hetken puiden oksilla. Kameraan en ole koskenut kolmeen viikkoon, mutta nyt vihdoin kaivoin sen esiin ja ikuistin ohikiitävän hetken.
Heleää helmikuuta Sinulle! Päivä on pidentynyt jo kovasti ja aurinkokin näyttäytynyt, vaikka se vähän kostautuu purevina pakkaspäivinä. Mutta en suostu valittamaan vaan ihailen ja kiitollisena katselen talvista luontoa ympärilläni. Maanantaina hiihdeltiin eskareitten kanssa lähimetsässä ja pyysin lapsiakin katsomaan, miten ihanasti lumiset puut kaartuivat hiihtoladun varressa auringon pilkahdellessa puiden oksistojen lävitse. Sillä hetkellä koin olevani niin etuoikeutettu, että saan olla töissä näissä maisemissa!
Alla olevan kuvan otin tänään työkännykällä vahdittuani lasten siirtymistä bussiin koulupäivän päätteeksi. Tämä vanha koulu on suojelukohde ja täällä kävin itse kaksi ensimmäistä kouluvuottani. Kuva ei valitettavasti anna oikeutta auringonpaisteelle ja herttaiselle näkymälle, mutta lumimäärä näkyy selvästi. Auraustraktoreille on ollut viime päivinä runsaasti töitä.
Eilen töistä tultuani otin pitkästä aikaa kamerani esiin. Jostain syystä ei ole ollut intoa kuvailuun, mutta jokohan into palailee auringonvalon lisääntyessä?
Lunta on maassa ja katolla,
pihapuut nuokkuvat lumitaakan alla ja näyttävät kauniilta sinitaivasta vasten,
samoin kuin kylätien varren kuusikkorivistö. Parin koiriaan ulkoiluttavan tutun kanssa pysähdyin rupattelemaan kuvausretkelläni. Sekä koirilla että ulkoiluttajilla oli viikset huurteessa. Se hymyilytti.
Pakkasterveisin Piipe 💙
MaaritKoo haastoi minut sinivalkoisella teemalla. Koska tähän aikaan vuodesta valosta on puutetta, olikin mukavaa kaivaa erityisen aurinkoisia kuvia menneiltä vuosilta. Haaste on alunperin Tiiulta Puutarhahetki-blogista.
Joitakin vuosia sitten jouluaaton aattona oli kovinkin talviset tunnelmat. Sininen taivas, matalalta paistava aurinko ja pakkasen puuteroima lumi.
Kesäinen päivä mökkirannassa. Tunnelmat olivat tyystin toiset viime perjantaina, kun pyörähdin mökillä laskemassa vedet pois saunan vesisäiliöstä: järvi vaahtosi tuulen voimasta ja kalseus tuntui ytimissä asti. Muutama sitkeä joutsen kuitenkin kellutteli ihan rannan tuntumassa. Niitä ei taida palella hyisissä vesissä. No, uutta kesää odotellessa...
Haasteen säännöt:
*Kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti (Tiiu Puutarhahetki-blogista)
* Tee postaus, jossa sininen ja valkoinen ovat pääroolissa
* Haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan
*Käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarha - blogin Sinivalkoista-haaste - postauksen kommenttikenttään.
Tällä kertaa en haasta erityisesti ketään, mutta jos haluat ottaa haasteesta kopin ja jakaa iloksemme omia sinivalkoisia kuvia, niin ilo on niitä katsella!
-----------------------------------------------------------------------
Ja vielä muutama kuva eiliseltä. Saimme ohuen lumipeitteen ja aamulla pakkanen kipusi kahdeksaan asteeseen. Tänään on suojakeli ja lumesta pian muisto vain. Leppoisaa sunnuntaita Sinulle!
Meidän on pitänyt jo monena vuonna käydä "Keski-Suomen Kolilla" eli Hyyppäänvuorella ja tänään vihdoin ja viimein retki toteutui! Ystäväpariskunnan kanssa tehtiin treffit ja ajeltiin loput n. kymmenen kilometriä peräkkäin lähtöpaikalle. Hiekkatiellä tuli useita autoja vastaan - luultavasti Hyyppäältä tulossa - ja kun viimein pääsimme polun tuntumaan, hämmästyimme, kuinka paljon muitakin retkeilijöitä oli päättänyt tutustua komeisiin maisemiin. Autoja oli jonossa tien varressa varmaan kolmekymmentä ja uutta autoa virtasi meidänkin jälkeemme.
No, kyllähän metsään porukkaa mahtuu eikä tarvitse huolehtia maskeista. Ilahduttavaa oli, että lapsiperheitä oli liikkeellä paljon, samoin nuorisoa. Ja koiran ulkoiluttajia!
Hyyppäänvuori on korkeudeltaan reilut 160 metriä korkea alla olevasta syvänteestä laskettuna. Jääkausihan se on tämänkin mielenkiintoisen ja kauniin paikan muovannut. Kipuaminen vuorelle sai sykkeen nousemaan ja välillä oli pakko vetää henkeä, mutta kyllähän maisemat sitten palkitsivat määränpäässä.
Näitä jääkauden siirtämiä kivenlohkareita oli hauskasti ympäri vuoren lakea. Aikojen saatossa jäätyneet ja taasen sulaneet vedet lienee halkaisseet lohkareita uudelleen ja uudelleen.
Eväiden syöntiä hulppeissa maisemissa.
Toki mekin kaivoimme eväät esiin. Kahvi maistuu niin hyvältä luonnon helmassa!
Tuolla alhaalla siintelee pikkuinen Karhulampi, jonka rannalla sijaitsee partiolaisten maja. Siellä olen käynyt joskus parikymmentä vuotta sitten.
Kauempana lainehtii Lievestuoreen järvi. Ilmatila oli muuttunut utuiseksi, joten ihan kirkkaita kuvia en onnistunut saamaan.
Lähdetäänpä takaisin alas!
Metsäpolulla jäin ihmettelemään puiden kasvuvoimaa. Miten ihmeessä nämä puut ovat päätyneet kasvamaan kiven päällä? Mielenkiintoista!
Tien vierustoilla olivat autot lisääntyneet ja vastaan tuli lisää vuoren suuntaan ajajia. Me lähdimme hyvän sään aikana pois. Kotimatkalla alkoi jo ripsiä vettä.
Hieno retkipäivä! Hyvin mahduttiin kaikki ihania maisemia ihailemaan.
Hyvä tavaton, miten hienosta viikonlopusta olemme saaneetkaan nauttia! Eilen mittari näytti +22 astetta ja pihahommia tehdessä pärjäsi ohuella paidalla. Silti tuli hiki!
Perjantaina töistä tullessa vilkaisin lähijärvemme rantaan ja päätin, että nyt on välittömästi mentävä kuvausretkelle. Pistin kahvin tippumaan ja suuntasin veden äärelle. Hiljaista oli; ei uimareita, ei muita retkeilijöitä, ei edes vesilintuja, jotka usein näyttävät viihtyvän laiturilla tai rannan tuntumassa uiskentelemassa. Räpsin monenmonta kuvaa ja imin itseeni maiseman kauneutta. Tunsin ihan valtavaa kiitollisuutta!
Lauantaiaamu valkeni kuulakkaana ja tyynenä. Enhän minä taaskaan malttanut jättää kameraa käyttämättä. Värit tuntuvat nyt oikein hehkuvan. Miten upea ruska onkaan nyt myös keskellä Suomea. Nyt näistä väreistä kannattaa vielä nauttia, kun tietää, että pian harmaus ja värittömyys valtaa päivät.
Pyörähdin aamutuimaan myös lähilammelle usvaa kuvaamaan. Pellon poikki oikaistessa huomasin vielä myöhäisiä kukkijoita. Voikukat olivat saaneet jostain uutta elinvoimaa. Harvoin niitä näkee kukassa syyskuun lopulla.
Velimieskin laitteli eilen ruskakuvia omista kotimaisemistaan ja sain luvan julkaista niitä täällä blogissa. Yhdessä kuvista on vanha, kesällä -63 rakennettu leikkimökkini, joka uinuu käyttämättä suurten pihlajien suojassa. Kovasti ovat puut kasvaneet vuosikymmenien aikana ja mökki tuntuu aivan kuin kutistuneen niiden rinnalla. Näky on jotenkin hellyttävä.
Mökkimaisemien ruskassakaan ei ole valittamista. Ajelemme tänään niitä tarkastelemaan.
Ihanaa sunnuntaita Sinulle!
