HUHTIKUU HUMAUTTAA???

 Tavallisesti huhtikuun sää on jo aika lupaava ja lumia sulattava, mutta tällä viikolla on kyllä saanut tuntea takatalven voiman. Meilläpäin lunta on tullut yhteensä varmaan puoli metriä ja teiden pinnat ovat olleet vaarallisen jäiset. Parina päivänä on ollut sellainen olo, että olisipa mahdollisuus etätöihin vaan eipä se alallani oikein onnistu.

Lapset sitä vastoin ovat ottaneet ilon irti uudesta lumesta! He ovat kahlanneet reisiä myöten lumessa ja muistuttaneet suurin piirtein lumiukkoja hangesta kömpiessään. Eskarin pihaan on talven aikana kasattu useamman metrin korkuinen lumivalli ja tänä aamuna lunta oli kasassa jälleen lisää; kiitos tehokkaan kiinteistönhoitajan. Vähän sydän kylmänä olen katsellut lasten kiipeilyä ja leikkiä, mutta onneksi vahinkoja ei ole sattunut. En halua olla koko ajan varoittelemassa, sillä kiipeily kasvattaa kuntoa ja kehonhallintaa. Lasten on saatava nauttia lumesta!

Alla olevat kuvat otin eilen lasten lähdettyä eskarista. Pidän niin kovasti tästä maalaismaisesta kouluympäristöstä. Tässä puukoulussa - joka nyt on suojeltu kohde , mutta käyttökiellossa - aloitin oman koulutieni vuosikymmeniä sitten. 

Kevät ja jääpuikot lämpökeskusken katonrajassa.

 

 

Sulavatkohan nämä lumet toukokuun loppuun mennessä?

Tai jos sittenkin? Aurinko-veitikka tekee kuitenkin sulattavaa työtään!

ps. Vielä yksi hellyttävä kuva maalaiskoulun arjesta helmikuulta:

Vielä haluan liittää koskettavan musiikkivideon, joka on julkaistu tänä aamuna. Lähetysyhdistys Kylväjän kauttakin voi osallistua Ukrainan sodassa kärsivien auttamiseen. Itse en pysty kuuntelemaan tätä kyyneltymättä. Varsinkin, kun alussa ja lopussa laulaa pieni 5-vuotias ukrainalaistyttö paikallista lastenlaulua.

                                                               Hyvää viikonloppua Sinulle!💚

JOULUKUU

 Joulukuu on lopuillaan ja pian ollaan jälleen uuden edessä. Olin pitkästä syksystä aika väsähtänyt, vaikka tunnen myös kiitollisuutta, että pysyin terveenä koko eskarin syyskauden. Väsyminen on vienyt voimia, joten en saanut aikaiseksi edes joulutoivotusta tänne blogiin. Nyt kun voimat ovat palautumassa, päätin istahtaa koneen ääreen ja tehdä takaumaa tähän vuoden viimeiseen kuukauteen.

Eskarilaisten kanssa riitti monenmoista puuhaa. Minulla on innokas ryhmä, joten ehdimmekin tehdä kaikenlaisia toiveaskarteluja, opetella uusia joululauluja ja harjoitella juhlaohjelmaa, joka tosin meni videona vanhemmille, kun juhlaa ei saanut järjestää. Joulukalenteria availtiin päivittäin ja etsittiin tontun jättämiä qr-koodeja, joiden takaa avautui erilaisia jouluun liittyviä tehtäviä ja videoita. Itse nautin ajasta ihan täysillä. Sisäinen lapseni riemuitsee aina lasten riemusta ja jännittävästä odotuksesta.Toivottavasti en koskaan kadotakaan tätä kykyä.

Vaan olipa sentään jotain uutta ja ihmeellistä odotettavissa myös perhepiiriimme! 7.12. syntyi esikoisemme perheeseen pieni poika ja nyt olemme kahden lapsenlapsen onnelliset isovanhemmat. 💖💖

Kuva: A.T.

Isosisko on niin hellän huolehtivainen, suukottelee ja silittelee veljeä tuon tuosta. Mummunkin sallii vähän aikaa pidellä pikkuveikkaa sylissä, mutta sitten haluaa mieluummin paikan itselleen. Aattona vauva kävi mummulassa ensimmäistä kertaa, mutta nukkui kopassaan koko illan autuaan tietämättömänä joulutohinoista. Ensi vuonna tilanne on jo toinen.

Isosiskon kanssa leivottiin pipareita juuri ennen vauvan syntymää ja kuusi koristeltiin yhdessä aatonaattona. Meillä molemmilla oli niin mukavaa. Totesi itsekin: "Oli kiva koristella".

Kylällämme järjestettiin jouluvaellus 18.12. ja sinne me isovanhemmat lähdimme lapsenlapsen kanssa. Pappispariskunta oli tehnyt vaellusreitin pihapiiriinsä ja läheiseen metsikköön. Navetassa saatiin ihastella oikeita kanoja ja pupuja, metsässä päästiin paimenten kedolle ja Jeesus-lapsikin nukkui seimessä pimeässä tallissa. Mieliinpainuvin kokemus 2-vuotiaalle taisi olla poniajelulle osallistuminen. Siitä puhuttiin pitkään vielä jälkeenkinpäin.

Kävijöitä oli toistasataa, joten tilausta tällaiselle vaellukselle oli ihan selvästi. Ensi vuonna uudestaan, jos Luoja suo!

Pakkasta ja lunta on ollut riittämiin, kuin "entisaikain jouluina". Luonto on ollut valtavan kaunis kimaltavine hankineen ja lumisine oksineen. Aurinko on paistanut yllättävän monena päivänä, vaikka kyllähän päivän pituus on vielä aika vähäinen. Talvipäivän seisaus on kuitenkin takanpäin ja valoa koti mennään. Ihanaa!

 Linnuille olen kantanut syömistä. Säälittää niiden palelevat varpaat. Toisaalta on kiva katsella niiden lentopyrähdyksiä ja kuunnella sirkutusta.

Hanna Sumarin (Suomen kauneimmat joulukodit-ohjelmasta) innoittamana tein "sytykemuffinsseja" ja annoin niitä joululahjaksikin. Koska kynttilänpätkiä aina jää käyttämättä, ne saivat uuden elämän sytykkeissä. No, tosin sulatan kynttilänjämiä muutenkin ja teen niistä ulkotulia. Niitä olen poltellut pimeinä iltoina.

Kortit laitoin ajoissa postiin ja paljon kortteja myös saimme. Jokainen kortti ilahdutti, samoin lukuisat WhatsApp-viestit.

Joulu meni rauhaisasti. Puolison vanhemmatkin uskalsivat tänä vuonna tulla jouluaterialle ja meitä oli koolla neljä sukupolvea. Joulumuistelmat saivat jatkoa. Edellisvuosien muistoja luen joka joulun aikaan. 

Uusi vuosi on pian edessä. Onneksi emme tiedä tulevaa, mutta toivon ja rukoilen sydämestäni, että me jokainen saisimme hyvän, onnellisen vuoden, korona hiipuisi, tavallinen elämä astuisi tilalle. Siispä 

                                          HYVÄÄ, SIUNATTUA UUTTA VUOTTA 2022!

MUISTOJA JA LENKKEILYÄ

 "Maa on niin kaunis, kirkas Luojan taivas..."

Tämä virsi tuli mieleeni, kun katson juuri nyt ikkunasta sinistä taivasta ja valkeaa maata. Ikkunasta näkyy  Suomen lippukin, jonka viritin aamulla YK:n päivän kunniaksi. 

Tämä päivä on myös vanhempieni hääpäivä. Jos he eläisivät, juhlittaisiin jo 68. hääpäivää. 24.10.53 äiti oli 18-vuotias morsian, isä kymmenen vuotta vanhempi. Nuoret vihittiin Äänekosken kirkossa ja häät pidettiin kotikylän nuorisoseurantalolla, jonne kokoontui paljon väkeä: sukua, ystäviä, naapureita. Häälahjaksi saivat mm. ruokailuastiaston, luupäiset ruokailuvälineet ja hetekat. Isä ja äiti ehtivät viettää yhdessä avioparina 42,5 vuotta, kunnes kuolema heidät erotti. 40-vuotishääpäivää juhlittiin isolla porukalla (mutta ihan omalla perheellä)  yllätysjuhlina. Kuopuksemme oli silloin vajaa 1/2-vuotias ja kuvissa papan sylissä. Liehukoon lippu myös heidän hääpäivänsä kunniaksi!

Aamulla mittari näytti -7 astetta. Aurinko kohosi hiljakseen, kiirettä pitämättä ja kun vihdoin tuli valoisaa, lähdin lenkille raikasta ilmaa hengittelemään. Puhelimen otin mukaan ja napsin kuvia matkani varrelta, joten kävelytahti ei päätä huimannut. 😉 Päätin kuitenkin, että nautin kauneudesta enkä hikilenkistä.

Alkumatkasta näin lätäköitä jäätyneenä. Joka vuosi tämä tämmöinen jaksaa ihastuttaa. Teki mieli hypätä jään päälle ja kuunnella sen mukavaa ritinää, mutta sitten tyydyin kuvaamaan . Jospa lapsenlapsi päiväkävelyllä saa ilon särkemisestä. Elämystä sekin!

Miten pakkanen osaakin tehdä taidetta kauniisti?

 

Hiusjäätä rapaojan reunalla ja jäähelmiä koivunoksissa.

Pihlajanmarjoillakin lumikuorrute. Vielä riittää tilhillä syötävää.

Kanervat ja muu pikkukasvillisuus lumen peitossa. Uinuvatko tyytyväisinä?

Hiljainen oli tämä kylätie kulkea ja kuunnella. Kiitollinen mieli tästä kauneudesta!

PS: Eilen kaivoin ensimmäistä kertaa jouluista musiikkia esiin. Oli jo ihan pakko kuunnella vähäsen englantilaisia joululauluja.

YSTÄVÄNPÄIVÄ VOI OLLA JOKA PÄIVÄ!

 Ystävänpäivä on kääntymässä iltaan. Aamupäivä kylvettiin auringonpaisteessa, puolenpäivän jälkeen pilviverho yllättäen veti taivaan harmaaksi ja kylmä viima sai kävelylenkkimme kutistumaan aiottua lyhyemmäksi.

Olen tänään saanut monenmonta ystäväviestiä ja lähettänyt saman verran viestejä takaisin. Kauimmaiset ovat singahtaneet Italian Sisiliaan ja Saksaan Kötheniin. Perinteisiä korttejakin tuli laitettua ja muutamia löydettyä postilaatikosta torstaina. 

Tänään olen miettinyt, miten onnekas saan olla, kun  on ystäviä. Jotkut ovat kulkeneet elämässäni vuosikymmeniä, jotkut vain muutamia vuosia. Joidenkin kanssa tulee pidettyä yhteyttä tiiviimmin, toisten kanssa soiteltua tai tavattua silloin tällöin. Jokaista heitä ajattelen lämmöllä. Jokaisesta kiitän!

Ystäviä ei saa pitää itsestään selvyyksinä. Elämänmatkani varrella on käynyt niinkin, että ystävyys on sammunut. Joku on saattanut satuttaa kipeästikin, mutta ehkäpä hänellä on ollut siihen syynsä, jotka eivät kuitenkaan ole minulle selvinneet. Ystävyyden katkaiseminen on tuntunut pahalta, mutta kenenkään ystävänähän ei voi olla väkisin. Kaikella on aikansa tässäkin suhteessa.

 Toivottavasti Sinulla on ollut ihana Ystävänpäivä ja olet saanut iloita ystävistäsi! Toivottavasti kukaan ei ole kokenut surua ystävien puutteesta. Yksikin ystävä on tarpeeksi. 💗

                                                 Etähalaus Sinulle, Ystävänpäivänterveisin Piipe 💗

LUMISET TERVEISET

 Hei pitkästä aikaa!

Ihan pian ollaan joulussa. Ihanaa! Joulukuu on ollut huisketta eskarissa. Joulukalenteria qr-koodeineen avataan päivittäin, askarteluja on tehty ja joululauluja laulettu. Juhlat jäävät tänä vuonna väliin, mutta jouluinen runotervehdys sentään lähetettiin vanhemmille. Tänään on luvassa iltaeskari, jota lapset ovat odottaneet kuin kuuta nousevaa. 

Sopivasti juuri eilen satoi lunta ja lähimetsään käytiin pyörittelemässä jättimäisiä palloja; kiitos nuoskalumen! Itsellekin puhtaanvalkoinen lumi toi hyvän mielen. Saa nähdä, säilyyko lumi jouluun asti. 

Tänä vuonna en ole käynyt Jyväskylässä katsomassa satumaisia jouluikkunoita tai valokoristeita, mutta kenties joulun jälkeen käväisen siellä maski päässä. Laukaassa pyörähdin jouluostoksilla ja kannatin samalla paikallisia käsityöläisiä. Kädenjälki-putiikissa ihanuuksia oli vaikka millä mitalla:

Jokavuotiseen tapaan olen kirjoitellut tämän joulukuun muistoja muistiin. Perinne on katkeamaton vuodesta 1999 ja sitä edeltäviltä vuosiltakin on päiväkirjan merkintöjä mm. vuosilta -81 ja -82, -94, -95. Menneiden vuosien muistoja on hauska lueskella. 90-luvulla omat lapset olivat pieniä, pojista kasvoi nuorukaisia ja saimme tutustua jossain vaiheessa tuleviin miniöihimmekin, viime jouluna jo saimme iloita marraskuussa syntyneen lapsenlapsemme läsnäolosta. Tänään tyttönen kävelee, tapailee monia sanoja ja osaa hassutellakin. Odotan niin kovasti yhteistä jouluaattoamme ja toivon, ettei korona pääse sotkemaan suunnitelmia.

Hyvää loppuviikkoa ja joulun odotusta Sinulle!  Ehkäpä loman alettua olen aktiivisempi tämän blogin suhteen... 😍