sunnuntai 17. helmikuuta 2019

JÄÄTÄ JA LUNTA

Meille on jo muodostunut perinteeksi käydä Hitonhaudalla ainakin kerran talvessa. Ystäväpariskunnan kanssa toteutimme retken eilispäivän auringonpaisteessa (ja ihanaa: tänäänkin aurinko paistaa täydeltä terältä). Moni muukin oli päätynyt samaan retkikohteeseen, sillä sekä laavulla että metsäpolulla oli melkoinen liikenne.


Harisen laskupuro ei jäädy kovillakaan pakkasilla.



Kahden kilometrin kävely rotkon pohjalle taittui mukavasti, sillä suuresta lumimäärästä huolimatta polut olivat tamppautuneet monien askelten alla kivikoviksi.



Tällä käynnillä olikin hienoinen yllätys, että ensimmäinen suuri jääpaasi puuttui. Liekö johtuu edelliskesän kuivuudesta ja vesivirtojen ehtymisestä? Vuodet eivät todellakaan ole veljeksiä!




Onneksi edes toisella kallioseinämällä vesi virtaa ja alati muovaa jäistä taideteosta. Yksityiskohdissa riitti kuvattavaa.










Kallioseinät itsessäänkin ovat hyvin kuvauksellisia. Nyt ne olivat harmaan kuuran peitossa, mutta keltainen jäkälä antoi mukavia väriläiskiä muuten melko värittömään ympäristöön. 



Paluumatka alkaa...


Hups, tälle haavalle on käynyt köpelösti.



Eihän se ole retki eikä mikään, jos ei juoda kupposta kuumaa ja paistella makkaraa! Muistoksi saatiin vaatteisiin  savun suloinen tuoksu. 



Yle Areenasta löytyy ohjelma Metsien kätkemä. Täältä löydät linkin ohjelmaan ja pääset kurkistamaan kesäiseen Hitonhautaan suurin piirtein kohdalta 15.00 min. Shamaanijutut jääköön omaan arvoonsa, mutta Hitonhaudan rotkoa on mielenkiintoista katsoa ylhäältä päin kuvattuna. Suosittelen katsomaan!

Aurinkoista sunnuntaita Sinulle! Tästä ei voi ulkoilusää paremmaksi tulla!😎

sunnuntai 27. tammikuuta 2019

PAKKASPÄIVÄ

Liekö tänään niin helakasti siniseltä taivaalta paistanut aurinko sai sen aikaan, että pitkä valokuvaustauko  päättyi ja tunsin iloa kuvatessani pakkaspäivän ihmeitä? Sen verran  mieli virkistyi kirkkaasta päivästä, että ajattelin pitkän paussin jälkeen jakaa joitain välähdyksiä myös tänne blogimaailmaan. En siis hennonut ainakaan vielä lopettaa päivityksiä, vaikka tahti tullee jatkossa olemaan hidas. Tauko on tehnyt  hyvää.  Päivitykset eivät saa syntyä pakosta vaan levosta käsin.


Aamulla mittari näytti -25 pakkasastetta ja pistinkin herättyäni heti tulet hellaan ja myöhemmin vielä leivinuuniin. Sisällä toki on lämmintä, mutta silti on ihanaa nauttia elävän tulen tuomasta pehmeästä lämmöstä ja ruokakin valmistui samalla hellan levyllä. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla!




Pitkästä aikaa kaivoin vanhan Nikon-kamerani esille ja kuvasin sen pitkällä putkella pihapiirin tiaisia. Kovin ne olivat arkoja ja hätäisiä ja sain ottaa aika monta kuvaa, että sain edes muutaman jotensakin onnistuneen otoksen. Pikkulintujen varpaita varmasti paleli ja kovin pörröisiltä ressukat näyttivät. Nyt on syytä pitää syömistä tarjolla.






Lounaan jälkeen tumppasin itseni toppavaatteisiin ja läksin vielä kävelylle metsätielle. Kovin oli hiljaista; vain tikka lensi pääni ylitse läheiseen mäntyyn ja alkoi rytmikkäästi naputtaa puun runkoa.



 Oliko muumipeikko herännyt kesken talviuniensa ja kiivennyt pikkuisen kuusen latvaan tarkkailemaan ohikulkijoita? Erotatko Sinä muumipeikon tästä kuvasta? 😉






Puoliso oli virittänyt tulet myös pannuhuoneeseen. Pysyvätpä siis patterit lämpiminä ensi yönäkin. Yhä alemmas painuva aurinko värjäsi harmaan savun vaaleanpunaisella



samoin kuin riippapihlajan lumiset taakat.

 
Huomenna lienee vielä kova pakkanen ja sitten pitäisi jo lauhtua. Tammikuu alkaa olla lopuillaan ja päivät pitenevät hetki hetkeltä. Ihana valo, kyllä olen sinua odottanut!

Onnellista oloa ja alkavaa uutta viikkoa Sinulle, Kylätiellä vierailija! 💗

perjantai 14. joulukuuta 2018

KAIKELLA ON AIKANSA

Tervehdys pitkästä aikaa, blogiystävät! Huh, viikot ovat vierineet vinhaa vauhtia ja ihan pian ollaan joulussa. Töissä on tohinaa riittänyt ja lapset ovat aivan täpinöissään joulunodotuksesta. Tänään vietiin joulutervehdykset metsän linnuille ja juotiin lämmintä mehua metsän sylissä. Joulujuhlaa vietämme yhdessä koulun oppilaiden kanssa ja keskiviikkona juhlan jälkeen alkaakin eskareitten - ja onneksi myös minun lomani.


Syksyn mittaan olen alkanut kasvattaa kuntoani ja se on ollut hyvä päätös. Tälläkin viikolla olen käynyt vesijuoksemassa kolmena iltana ja parina iltana sitä ennen myös kuntosalilla. Tänään altailla oli tilaa. Liekö suurin osa vakikävijöistä on jo siivoamassa ja paistamassa pipareita ja kakkuja? En suostunut tuntemaan huonoa omaatuntoa. Piparit on jo leivottu ja huomenna uunissa paistuvat ruisleivät ja joululimppu. Siivonnutkin olen, mutta en jynssää paikkoja kuten joskus nuorempana ja energisempänä tein.
                                      

Valokuvaus on jäänyt nyt vähiin ja sen myötä myös nämä blogipäivitykset. Toki olen vaihtelevasti käynyt lukemassa tuttuja blogeja ja joskus jättänyt kommentinkin, mutta nyt oma bloggaaminen on melkein jäissä. Kaipa se niin on, että kaikella on aikansa. Myös bloggaamisella. Voi olla, että nyt tuleekin pidempi tauko ja jos siltä näyttää, laitan niin sanotusti lapun luukulle. Toisaalta voinhan vielä innostuakin, joten  lopullisia hyvästejä en ihan vielä heitä.




Teille jokaiselle ihanalle, uskolliselle lukijalle toivotan jo tässä vaiheessa hyvää ja rauhallista joulua sekä onnellista, siunattua uutta vuotta 2019!
Kiitos, kun olette kulkeneet Kylätiellä tämänkin vuoden aikana, jättäneet mieltä lämmittäviä kommentteja ja kannustaneet.



sunnuntai 25. marraskuuta 2018

PIKKUINEN TONTTU HYPPELI NÄIN...

Eilen aamulla aikaisin ajelin Uuraisille ja hyppäsin Marttojen matkassa bussin kyytiin. Matkakohteena oli Pietarsaaren lähellä oleva Tyynelä, jossa asustelee satamäärin tonttuja. Minä, joka lapsen lailla iloitsen joulusta ja jouluun valmistautumisesta, olin aivan täpinöissäni, kun pääsimme perille.

Eija ja Jouko Porkola ovat luoneet ihastuttavan tonttukylän Luodon ruotsinkieliseen kuntaan, joka sijaitsee Kokkolan ja Pietarsaaren välillä.  Jokainen tonttu on uniikki, täysin käsityönä tehty. Eija suunnittelee, tekee tontun vartalon ja maalaa kasvot, Jouko puolestaan huolehtii vaatteiden ompelusta. Idyllinen pihapiiri ja vanhat rakennukset luovat ihastuttavan ympäristön tonttukylälle.


                     



 Ja kyllä tonttusia olikin ihan joka puolella! Tämä partasuu on varmaan syönyt itsensä ähkyksi joulupuurosta.

Nämä tonttuset odottavat pääsyä uuteen kotiin.


Hei-hei! Kurkistapa tänne katonrajaan!







Minulla on jo monta sataa vuotta elettyä elämää takana. Kuulo on tainnut jo vähän huonontua eikä näkökään ole kuin nuorna tonttuna Pitäiskö hommata lasit, että näkisi, ketä täällä kulkee?


 Tonttujoukon vanhimmainen, Topi, tarkkailee ympäristöään pyöreiden lasiensa läpi. Topilla on ehtinyt olla jo monta emäntää, mutta yksi toisensa jälkeen on pakannut laukkunsa ja lähtenyt muualle päin Suomea. Liekö uusi tonttuemäntä jo kiikarissa?

Tämä tonttu on laulumiehiä,

jonka laulu raikaa ihastuttavassa pirtissä silloin, kun muu väki on jo unia vetelemässä.. 



Tätä yrmeää suutaria oli turha mennä häiritsemään. 


 Kukkuu, täällä ylhäällä ollaan eikä pelota yhtään.



 Onkohan tuo keskimmäinen tonttu jo ihan kyllästynyt vieraisiin?
Koko ajan ramppaa väkeä meitä töllistelemässä!
 Älä, veikkonen, siitä välitä. Katsastellaan me vaan niitä vierailijoita täältä yläpediltä ja koetetaan pitää hymy huulilla.

Mikä viehättävä kahvipuoti! 


 tallitontut ottavat työnsä lokoisasti. Niillä ei passaa olla heinänuhaa.

Tonttutytön puodista löytyy vielä vanhanajan alusasuja ja sokeritoppakin öljylampuista puhumattakaan. 


Voi, ja retken kruunasi suloinen talonvahti, joka rakasti rapsutuksia ja kulki seurassamme. Mahtaakohan se pitää tonttuja yhtä hyvin silmällä?

Tyynelän tontuista saat lisätietoa täältä.