torstai 16. tammikuuta 2020

TULIPAHAN LUETTUA

Viime vuonna tuli luettua melkoinen määrä kirjoja, sillä lukeminen on minulle rakas harrastus ja rentoutumisen muoto. Tänä vuonna en ole kuitenkaan aloittanut yhtään uutta kirjaa, koska yritän iltaisin saada luetuksi rästiin jääneitä lehtiä.

Tässä pari poimintaa loppuvuoden lukuelämyksistä.

KATI KOIVIKKO: KIRKKAANKELTAISEN WARTBURGIN KYYDISSÄ



Olisikohan ollut lokakuussa, kun luin Kodin kuvalehden pääkirjoituksesta vinkin tästä kirjasta? Jo seuraavana päivänä tarkistin, saako kirjaa lainatuksi lähikirjastosta ja toki sai, mutta kaukolainauksella. Kirja olikin yllättävän suosittu, koska jouduin jonottamaan sitä.

Kati Koivikko opiskeli entisen Itä- Saksan alueella vuonna 1990 ja parisen vuotta sitten hän palasi katsomaan opiskelumaisemiaan. Kolmessakymmenessä vuodessa oli tapahtunut melkoisia muutoksia ja Koivikko halusi selvittää, miten entiset DDR:n kansalaiset ovat sopeutuneet yhdistyneen Saksan jäseniksi. Olipa todella mielenkiintoista lukea, mitä he kaipaavat entisestä kotimaastaan ja miten muutos heitä on hämmentänyt. Poikkeuksetta kaikki haastateltavat kertoivat kaipaavansa DDR:ssä vallinnutta yhteisöllisyyttä ja lähes yhtä moni kritisoi nykyisen Saksan kaupallisuutta ja monissa asioissa tapahtuvaa kyynärpäätaktiikkaa, itsekkyyttä. Toki yhdistyminen on tuonut mukanaan monia positiivisiakin asioita kuten vapaan matkustelumahdollisuuden
Harmillista tietysti on se, että nykyisinkin Saksan itäisissä osissa asuvat, ns. ossit, tienaavat edelleen vähemmän kuin länsipuolella asuvat. Toisaalta monet ovat palanneet entisille asuinsijoilleen huonommista palkoista huolimatta ja luoneet itse pienyrityksiä. Muurin murtuminenhan aiheutti aikoinaan sen ikävän asian, että entisen DDR:n puolelta katosivat työpaikat, kun tehtaita lopetettiin ja teollisuus ajettiin monin paikoin alas.

Minua Saksojen kahtiajako on kiinnostanut kovasti. Liekö sillä vaikutusta, että kävin ensimmäistä kertaa jaetussa Berliinissä kirjoitusten jälkeen vuonna 1981 ja pääsin kurkistamaan räikeää eroa Itä- ja Länsi-Berliinin suhteen? 80-luvun alkupuolella kukaan ei edes pystynyt kuvittelemaan, että muuri joskus purettaisiin. Ja muuri murtui juuri silloin, kun olin saanut esikoiseni ja keskityin vauvanhoitoon. Saksassa tapahtuvat asiat jotenkin vilahtivat tuolloin ohi ymmärrykseni.

ILKKA PUHAKKA: MITÄ SILMÄT EI NÄÄ


Ilkka Puhakka on  vuosia kiertänyt evankelioimassa sekä jakanut humanitaarista apua Venäjän vankiloissa. Luin tämän kirjan ensimmäistä kertaa kymmenisen vuotta sitten ja siellä se oli kirjahyllyssämme odottamassa uutta lukemista. Kannatti lukea toiseenkin kertaan!
Puhakka on armoitettu tarinankertoja ja värikkäällä tavalla hän kirjoittaa, miten "ajautui" vankilatyöhön  entisen elinkautisvangin, sittemmin uskoon tulleen Reijo "Klinu" Loikkasen työpariksi. Yhdessä miehet kiersivät ympäri Venäjää käyden mm. lapsivankilassa, ajoivat käsittämättömän huonoilla teillä satoja kilometrejä, kohtasivat jäykkää byrokratiaa, suoranaista kiusantekoa viranomaisten taholta. Silti miehet eivät luovuttaneet, sillä vankien vastaanottavaisuus oli käsinkosketeltavaa. Varsinainen läpimurto tapahtui, kun yksi suomalainen, vaatimaton mummo oli saanut sydämelleen kutoa sukkia kurjissa oloissa oleville vangeille. Tästä poiki varsinainen sukkalähetystyö ja monien tuhansien vankien jalkoja lämmittivät sukkatalkoisiin osallistuneiden neulojien sukat.
Laulaja Juha Tapiokin oli monilla vankilareissuilla mukana Ilkka Puhakan kanssa  ja itse asiassa Juha Tapio sai yhdeltä reissultaan aiheen lauluunsa Mitä silmät ei nää. Siitä juontuu myös kirjan nimi.


Uusia lukuaelämyksiä odotellessa...

sunnuntai 5. tammikuuta 2020

LUISTELIJAT LAMMEN JÄÄLLÄ

Kun poikani olivat pieniä, he katsoivat aina ja yhä uudestaan erästä Disneyn videota (vhs-kasetilta), jossa luistelijat luistelevat lammen jäällä ja taustalla kuuluu biisi "Luistelijat lammen jäällä..."
No, piirrostarinassa on jännittäviä kohtia, kun toinen luistelijoita joutuu veden varaan ja sitten metsän eläimet pelastavat hänet.

Ei voi mitään, mutta laulu nousi taas jostain mielen sopukoista, kun astelimme iltapäivällä  lammen rantaan ja pistimme luistimet jalkaan. Aamulla käytiin ensin kairaamassa jäätä ja todettiin, että kovaa jäätä oli ainakin 25-30 centtiä. Siispä soitimme veljeni ja hänen vaimonsa meille ja neljästään päästiin kiitämään. Oltiin ensimmäistä kertaa luonnonjäillä.


Ostin viime talvena retkiluistimet ja teriin sopivat monot, mutta en vielä silloin päässyt kokeilemaan, pysynkö pystyssä vai en. Luistelu onkin aika erilaista niillä kuin kaunoluistimilla, joita olen aiemmin käyttänyt. Kertaalleen kaaduin komeasti, mutta sitkeän harjoittelun jälkeen pääsin rytmiin kiinni ja olin tyytyväinen itseeni.



Olipa tosi kiva luistella! Tosin uskon, että huomenna voivat lihakset olla kipeät. Retkiluistelu voi olla todella hauskaa, kunhan malttaa ensin vähän harjoitella ja oppii luottamaan itseensä.
Kaukaloluistelua pääsenkin sitten harjoittamaan monena päivänä, kun pidän eskareilleni luistelukoulua. 

Sen verran oli pakkasta, että aamulla kairattu reikä oli jo iltapäivällä jäätynyt umpeen. Hieno talvipäivä!

perjantai 3. tammikuuta 2020

MUISTOJA 2019

                                                      Hyvää alkanutta vuotta 2020!

Pitkästä aikaa kävin kurkistamassa Pieni Lintu-blogin Makrokuvahaasteeseen ja sopivasti teemana on Muistoja 2019. Olen nimittäin taas tekemässä kuvakirjaa viime vuodesta ja kahlannut läpi satoja (tai tuhansia?) kuvia. Vuoteen mahtuu uskomattoman monenlaista päivää, tapahtumaa, kohtaamista, iloa, surua, yllätystä. Auringonpaistetta, pilvipäiviä, sadetta ja pakkasta. Tässäpä siis kurkistus omaan menneeseen vuoteeni:

TAMMIKUUSSA oli pakkaspäiviä ja kaunista keliä. Vietin synttäreitäni. Jälleen kerran! Mitä vanhemmaksi tulee, sen nopeammin vuodenajat vaihtuvat. Huh!



HELMIKUUSSA päivä oli jo pidentynyt huomattavasti ja luntakin oli kiitettävän paljon. Luonnossa samoiltiin, mutta ehdin myös lukea useamman kirjan kuten tilaamani Suomalaisen päivä -kirjan ja osallistuin itsekin ensimmäistä kertaa tarinankeruuhaasteeseen. Kirjoitin ylös, mitä tein 2.2.19. Mielenkiintoinen haaste! Odotan jo kovasti, millainen kirja kootaan ko. päivän tarinoista.



MAALISKUUSSA kävin mm. mielenkiintoisessa kierrätysnäyttelyssä. Farkuista oli tuunattu vaikka mitä yllättävää uusiotuotetta.



HUHTIKUUSSA kukat jo puskivat lämpenevästä maasta. Lisääntyvä valo antoi energiaa.



TOUKOKUUSSA käytiin jo aika usein mökillä. Yhtenä kauniina sunnuntaina kävelin mökille loppukilometrit ja ikuistin samalla katoavaa maisemaa. Tämä edesmenneen  tätini pikkuinen asuintalo purettiin syksyllä ja tontille on jo nyt noussut uusien omistajien komea hirsitalo.



KESÄKUUSSA kävin konsertissa Toivakan kauniissa, mutta erikoisessa kirkossa. Sulosäveliä kuunnellessa tuli tähyiltyä värikkäitä katto- ja seinämaalauksia.



HEINÄKUUSSA matkustettiin Tukholmaan, jonka katuja olin tallannut edellisen kerran vuonna 1984. Lämpötila Tukholmassa oli alhainen ja vettäkin sateli koko ensimmäisen päivän. No, ei se tahtia paljon haitannut. Mukava matka!



ELOKUUSSA oli ikimuistoinen luokkatapaaminen. Viisikymmentä vuotta sitten aloitimme koulutiemme. Tapaaminen oli ihana ja sisälsi monenmoista muisteloa, naurua ja herkistymistäkin.



SYYSKUUSSA tuli hyödynnettyä metsän antimia. Kälyn kanssa haettiin puolukkaa metsästä ja niillä on herkuteltu pitkin loppuvuotta.
Mökillä kerättiin tatteja, niitä syötiin ja pakastettiin.



LOKAKUUSSA olin tutustumassa Oodiin, Helsingin upeaan uuteen kirjastoon.
Keski-Suomeen saatiin jo ensilumet ja pakkasyöt.



MARRASKUUSSA elämämme mullistui ihanalla tavalla, kun ensimmäinen lapsenlapsemme syntyi. Tämä oli vuoden suurenmoisin tapahtuma.
💗



JOULUKUU oli työntäyteinen, joten loma tuli tarpeeseen. Tietysti heti sairastuin flunssaan ja nenä turisee yhä. Koti oli kuitenkin suloista pukea jouluasuun ja hakea metsästä kuusi tupaan. Vanhan vuoden iltaa vietettiin ystävien kanssa.


Millainen oli Sinun vuotesi?
                                                                     Pieni Lintu - MakroTex challenge

lauantai 28. joulukuuta 2019

ENSIMMÄINEN KUNNON TALVIPÄIVÄ

Tänään tuntui jo talvelta! Onneksemme saimme tänne keskelle Suomea valkoisen joulun, mutta tänään oli jo ihan oikean talven tuntua. Aamulla mittari näytti -17 astetta ja kun aurinko viimein kipusi taivanrannan takaa, maisema alkoi sädehtiä tuhansissa timanteissa.








Minusta on mukavaa kuunnella lumen narskuntaa askelteni alla. On kyllä hienoa, miten erilaisissa äänimaailmoissa elämme eri vuodenaikoina! Mahtaakohan lumi narskutella myös pehmoisten jänistenkäpälien alla?


Pakkassää tietää myös sitä, että vanhaa taloa saa lämmittää enemmän. Talviaamun mukavin hommiin kuuluu se, että voi pistää tulet hellaan ja leivinuuniin. Puolisoa sitten työllistää enemmän se, että pannuhuoneen uuniin saa mättää puita oikein kunnolla. Aurinkopaneelit uinuvat talviunta lumipeitteen alla.






Voi tätä ihanaa tämän päivän kauneutta! Säätiedotus lupaa jälleen lauhtuvaa ja sen jälkeen pikkupakkasia. Saapa nähdä, millaisessa säässä otamme vastaan uuden vuoden.

PS: Tuntuu muuten huimalta ajatella, miten nopeasti vuodet ovat kuluneet! Muistatko vielä, kun vuosituhannen vaihteessa pelättiin kaikkien tietokoneohjelmien kaatuvan? Huimimmat ennustivat maailmanlopun tulevan silloin ja kuitenkin tässä ollaan ja pian vuosiluvuksi kirjataan 2020. Vanha vuosi painuu pian unholaan, uuden otamme vastaan odottavaisin mielin.


lauantai 21. joulukuuta 2019

KOKO KANSAN JOULUJUHLA

Lienet huomasit valtakunnallisista lehdistä, että Laukaassa järjestettin Koko kansan joulujuhla kirkossa 19.12. Alunperin koulun joulujuhla piti olla kirkossa, mutta yhden vanhemman vetoaminen oikeusasiamiehen lausuntoon riitti siihen, ettei kirkko voinut olla joulujuhlan pitopaikkana. Siispä koulu järjesti omissa tiloissaan kaksi joulujuhlaa, jossa lapset esittivät harjoittelemansa ohjelmanumerot toisilleen ja opettajille. Vanhemmat eivät nimittäin mahtuneet esityksiä katsomaan.



No, onneksi fb:n Laukaan puskaradion sivuilla mainostettiin, että juhla pidetään kirkossa kaikesta huolimatta, mutta järjestäjänä ei ole koulu eivätkä opettajat vaan vanhemmat. Itsekin lähdin periaatteesta kirkkoon ja niin oli tehnyt moni muukin: paikalla oli kaikkiaan 650 henkeä! Niinpä lapset esittivät samat ohjelmat kuin koulussa ja yllätys, yllätys: ohjelmien sisältö oli pääsääntöisesti kuitenkin hengellinen joululauluineen ja -kuvaelmineen. Opettajat olivat upeasti ohjanneet esitykset ja lapset lauloivat sydämensä pohjasta. Me kirkonpenkissäkin istuneet pääsimme osallistumaan yhteislauluun. Komeasti kaikui Enkeli taivaan! 



Kiitos lapsille ja vanhemmille sekä muille järjestäjille hienosta illasta! Tilaisuus osoitti, että vielä löytyy kunnioitusta vanhoille perinteille ja joulun keskeiselle sanomalle.  Niin sen pitää ollakin!

                                            *    *    *     *    *    *    *    *    *

En ole viime viikkoina päivittänyt blogiani, kun tuntuu pimeä aika ja  työ imevän voimvaroja. Eilen oli ensimmäinen lomapäiväni, joten jospa lomalla saisi itseensä puhtia ja kirjoittelisi tännekin foorumille enemmän.

Samalla toivotan Sinulle, Kylätiellä vierailijalle, oikein onnellista, siunattua joulua! Levollisia joulunpyhiä, ihania ulkoilusäitä, läheisten yhdessäoloa!


lauantai 16. marraskuuta 2019

UUDEN ELÄMÄN IHME

Tänä vuonna äitienpäivälahjani oli kyllä niin liikuttava! Rakkaiden nuortemme antamasta  paketista paljastui jotain ihastuttavaa: Isovanhempien kirja. Mitäpä muuta se tiesi kuin että meistä olisi loppuvuodesta tulossa mummu ja pappa. Itkuhan siinä pääsi, kun tällaisen uutisen kuuli.

Tämä kirja lahjoitetaan aikanaan lapselle, kunhan ensin täydennämme sivut.



Koko kesän ja syksyn olemme eläneet mukana tässä odotuksessa, nähneet miniämme masun kasvavan ja sitten olikin viimein syntymän hetki. Keskiviikkona 13.11. tuli maailmaan suloinen pikkuneitonen, suuri Jumalan luomistyö nykerönenineen ja pikkuruisine varpaineen.

Torstaina töiden jälkeen kiisimme sairaalaan tervehtimään tuoreita vanhempia ja ennen kaikkea perheemme ja sukumme uusinta tulokasta. Ihmeellistä, miten pieni ihminen voi vangita huomiomme täydellisesti! Siinä sitä ihasteltiin silkkistä tukkaa, pehmoista ihoa ja pieniä, ohkaisia sormia, jotka kiertyivät papan pikkurillin ympärille. Papan sylissä oli turvallista nukkua. Olemme niin kiitollisia tästä lapsesta! Hänet ympäröi rakastavien ihmisten joukko.


                                             Sinä olet luonut minut sisintäni myöten,
                                             äitini kohdussa olet minut punonut.
                                                     Minä olen ihme, suuri ihme,
                                             ja kiitän sinua siitä.
                                            Ihmeellisiä ovat sinun tekosi,
                                            minä tiedän sen.
                                            Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä,
                                            muotoni kuin syvällä maan alla,
                                            mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa.

                                            Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani,
                                            sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu.
                                            Ennen kuin olin elänyt päivääkään,
                                            olivat kaikki päiväni jo luodut.

                                                           (Psalmi 139: 13 - 16)

perjantai 25. lokakuuta 2019

PERJANTAI-ILLAN PÄÄHÄNPISTO

Vauhdikas, mutta antoisa työviikko on takanapäin. Viime yönä tuli taas valvottua, mutta nukahdin n. puoli tuntia ennen kellonsoittoa ja jouduin heräämään juuri kesken makeimpien unien. Tosin unessakin olin töissä ja joku eskarilaisista vilahti unimaailmassa. Töistä tullessa olin ihan ventti, kuin kuivaksi puristettu tiskirätti. Piti keittää kuppi kahvia ja tyhjentää päätä.

Mutta mistä ihmeestä sitten kuitenkin voimaannuin ja hetken päähänpistosta ajattelin leipoa karjalanpiirakoita? Viikolla tuli keitettyä sen verran riisipuuroa, että sitä oli vielä tänäänkin jäljellä. Siispä puuro jatkojalostui piirakoiden täytteeksi. Piirakoita pulikoidessa tuli jotenkin rento olo ja hyvä mieli. Äitiäkin ajattelin, Karjalassa syntynyttä. Rypytys ei onnistu yhtä hyvin kuin äidillä aikoinaan, mutta maku taitaa olla kuitenkin sama.



Puuro riitti seitsemääntoista piirakkaan, paisto kovassa lämmössä ja lopuksi voilla voitelu. Niin suussa sulavaa syömistä!





Lahjaomenia oli vielä jäljellä, joten leivoin samoilla lämpöisillä omppupiirakankin viikonlopuksi.  Onneksi myrskyävä tuuli ei vienyt sähköjä. Tästä äkillisestä päähänpistosta tuli hyvä mieli. 😊


Tuoksuvat terveiset tuvastamme ja hyvää viikonvaihdetta jokaiselle Kylätiellä kävijälle!