ELÄMYKSIÄ VIVAMOSSA

Kuorossa laulaminen ei ole pelkkää harjoituksissa ja esityksissä juoksua vaan myös retkeilyä. Ainakin kerran vuodessa. Viime vuonna kuoromme juhli satavuotista taivaltaan ja käväisimme juhlavuoden kunniaksi Virossa, mutta tällä kertaa teimme päivämatkan kotimaassa.

Kuorokausi päättyi jokin aika sitten ja eilen suuntasimme Lohjalle Vivamoon. Vivamo on yksi Kansan Raamattuseuran toimintapisteistä, jossa jo vuosien ajan on esitetty raamattuaiheisia näytelmiä. Me pääsimme seuraamaan Marian miekka- sekä Johannes, ukkosenjylinän poika- esityksiä, joihin käsikirjoituksen on tehnyt tuottelias runoilijamme Anna- Mari Kaskinen. Itse näytelmiä ei saanut kuvata, mutta toki sitten esitysten päätteeksi sai ottaa kuvia; hyvä sekin, vaikka kyllä kutkutti tallentaa kameralle ihania, koskettavia kohtauksia näytelmistä.

Esitykset pidetään luonnon helmassa, jonne on rakennettu sekä yksinkertaiset lavasteet että istumapaikat katsojille.

Anna-Mari Kaskinen kiitteli yleisöä osallistumisesta.

Vivamossa voi rapsutella lampaita ja pikkuista aasiakin.

 Hiljainen puutarha houkutti syliinsä. Sielläpä olisi ollut mukava levähtää ja antaa luonnon hoitaa kauneudellaan.

 

Kotimatkalla poikkesimme vielä Janakkalan kivikirkossa, jossa meille tarjottiin esittelyn lisäksi makoisat kahvit. Ja tietysti kivisen kirkon akustiikkaa testattiin laulamalla pari keväistä laulua. Vuosisataisissa holvistoissa laulumme kaikui ihanasti.                                                                          

Kuoro siirtyy nyt kesätauolle, mutta heinäkuussa lauletaan jälleen. Tällä kertaa oman kirkon karjalaisessa messussa.

Ps. Menkääpä ihmeessä katsomaan Vivamon Raamattukylän näytelmiä! Raamatunkertomukset heräävät upeasti henkiin draaman keinoin.

VILLIVIHANNEKSIA OMASTA PIHASTA

Kevät, lämpö ja auringonpaiste ovat saaneet pihapiirin villivihannekset kukoistamaan. Jo viime keväänä keräilin ahkerasti nokkosta, vuohenputkea, kuusenkerkkiä ja koivunlehtiä ja käytin niitä taikinoihin, pistinpä jugurtin sekaankin.

Osan kuivasin ja pistin rasioihin, joten villivihanneksia olen saanut hyödynnettyä koko pitkän syksyn ja talven.

Poimulehteä aion kerätä ja kuivattaa nyt enemmän kuin aiemmin. Se on kuulemma hyvä kasvi kuukautiskipuihin ja vaihdevuosivaivoihin. Ja vaikkei olisikaan, ei siitä haittaakaan koidu.

Nokkonen, oikea raudanlähde, jota olen keräillyt kaikista kauimmin. Kuivattuna se on oivallinen lisä sämpylätaikinaan tai vaikka lettuihin. Alkukesästä kiehautan nokkosen kevyesti ja silppuan sen tuoreeltaan leivonnaisiin. Nokkosesta saa myös hyödyllistä ja ilmaista lannoitevettä kasvimaalle: kuumaa vettä puoleen sangolliseen nokkosia, annetaan tekeentyä muutaman päivän ja laimennettuna sopii vaikka porkkanoiden lannoitteeksi. 

Vuohenputkea oli pihassamme ihan liiankin kanssa, joten sitä on helppo verottaa ja kerätä kuivattavaksi. Viime keväänä hortoilukurssilla ollessani kuulin, miten hyödyllinen kasvi vuohenputki on, vaikka se luokitellaan erittäin hyvin leviäväksi ja viheliäiseksi rikkakasviksi. Kannattaa kuitenkin olla tarkkana, ettei kerää vahingossa myrkyllisiä matkijakasveja.

Kuusenkerkkiä olen joskus napsinut suuhuni ja saahan siitä siirappiakin keitettyä, mutta enemmän laitan sitä jalkakylpyihin  (kuten myös koivunlehtiä).

Luonto on siis melkoinen aarreaitta. Kokeile vaikka!

MONIA VUOSIA, ARMORIKKAITA VUOSIA!

Töiden alettua on tällä foorumilla ollut hiljaista. Koskaan en ole vielä pitänyt näin pitkää päivitystaukoa blogissani, mutta iltaisin olen ollut aika puhki, joten valokuvaaminenkin on jäänyt tosi vähälle. Voimia on lisäksi verottanut ankara flunssa, mutta sitkeästi olen joka aamu kuitenkin polkaissut pyörällä töihin. Eiköhän se tästä taas lähde käyntiin...

No, tänään täällä taas!
Saimme jokin aika sitten kutsun ystävämme pappisvihkimykseen Jyväskylän ortodoksikirkkoon. Emme ole aiemmin osallistuneet ortodoksiseen liturgiaan, joten olimme paikalla untuvikkoina. Tosin viime kesänä olimme samaisen ystävämme ja hänen vaimonsa 15-vuotisen avioliiton siunaamistilaisuudessa, mutta kyse oli hieman toisenlaisesta tilaisuudesta kuin tänään.
Valokuvata sain ihan luvan perästä sekä ystävämme vaimon toiveesta.

 Vaikka minulla on karjalaiset sukujuuret, en ole ortodoksin jälkeläinen. Paikallisessa seurakunnassa  lienee suurin osa niitä, joiden esivanhemmat ovat tulleet siirtolaisina ortodoksialueilta ja uskontokunta on siirtynyt seuraavallekin sukupolvelle. Seurakunnan joukosta erotin myös venäjänkielistä puhetta, joten  heille tämä paikka on osa kotimaata ja turvallisuudentunnetta, tuttuutta.

Liturgia sekä pappisvihkimys kesti kaikkiaan lähes kolme tuntia. Ihailen heitä, jotka jaksoivat seisoa koko tilaisuuden ajan sekä niitä nuoria vanhempia, jotka tulivat pienten lastensa kanssa paikalle.
Ensikertalaiselle tilaisuus oli hieman hämmentävä, mutta oli silti kunnia olla paikalla todistamassa ystävämme pappisvihkimystä. Hänelle veisattiin yhteisesti Monia vuosia, armorikkaita vuosia, monia armorikkaita vuosia. Sitä toivomme sydämestämme!

MITÄ SINULLE TOIVOISIN?

Mitä sinulle toivoisin?
En sitä, että kasvaisit yhtä isoksi kuin puu,
yhtä vahvaksi ja liikkumattomaksi.
Vaan että katsoisit yhä uudestaan ylöspäin,
sinne, missä ovat latvat ja taivas.

Sillä et sinä ole vielä perillä.
Sinussa on voima, joka on puussakin:
kasvun voima.

Sinua kutsutaan vielä johonkin.
Jää seisomaan, katso ylöspäin
ja aisti Jumalan voima,
joka tahtoo kasvaa sinussa.

 Toivoisin, että sinä kaiken sen kanssa,
mitä sinussa on köyryä ja kiemuraa,
saisit elää hyvällä kasvupaikalla
taivaan valossa,

niin että sekin sinussa,
mikä ei ole onnistunut hienosti,
saisi olla arvossaan
ja sekin, mikä sinussa ja työssäsi
on pahkuraista keskeneräistä,
löytäisi suojan Jumalan armossa.
                                (Jörg Zink)

                                                  HYVÄÄ JA AURINKOISTA ÄITIENPÄIVÄÄ!

 

IKIAIKAISTEN HONKIEN HUMINAA

Eilen kävin ystävän kanssa Pyhä- Häkin kansallispuistossa Saarijärvellä. Siellä olen käynyt viimeksi 70-luvulla kouluretkellä enkä ymmärrä, miten olen antanut vuosikymmenten vilahtaa ohitseni palaamatta tämän metsän siimekseen uudestaan. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Alla olevat tekstilainaukset olen ottanut täältä.

Pyhä-Häkillä on hyvin arkinen historia. Suomessa 1700-luvulla toteutetussa isojaossa Pyhä-Häkin kruununmetsä ei yksinkertaisesti kelvannut kenellekään. Kangasmailla kasvoi runsas puusto, mutta koska alueella ei ollut vesistöä, puita ei saanut kuljetettua myytäväksi. Suotkin olivat liian vetisiä viljelyyn, joten alue jäi valtion liikamaaksi.Vuonna 1912 Pyhä-Häkin kruununpuiston yhteydestä erotettiin säästömetsä, joka rauhoitettiin "kaikelta maan ja metsän käytöltä" ja jota alettiin kutsua luonnonpuistoksi. Alue oli ehdolla kansallispuistoksi jo vuonna 1938, mutta sota-aika siirsi toteutuksen vuoteen 1956.

Pyhä-Häkin alueen läpi on kulkenut vuosisatainen polku, jonka varrella kasvavaa ikipetäjää on käyty tervehtimässä jo sukupolvien ajan. Kun puiston polkuja alettiin suunnitella, mallia käytiin ottamassa Amerikan Yellowstonen kansallispuistosta.

Puistoon raivattiin miesvoimin kaksi luontopolkua. Toinen kattaa alueen kaikki tärkeimmät maasto- ja luontokohteet, toinen kiertää vanhassa metsässä. Ikipetäjä, s.1518, kuoli vuoden 2004 elokuussa ja pian siitä tulee kelo. Valtavan petäjän latvuksissa ovat humisseet kolmen isännän tuulet ja tuiskut, ensin Ruotsin, sitten Venäjän ja nyt Suomen.

 Metsäpalot ja myrskytuhot muuttivat menneinä aikoina paljon Pyhä-Häkin alueen metsien rakennetta, mutta puiston perustamisen jälkeen suurilta luonnonmullistuksilta on vältytty. Ääriolosuhteetkaan eivät hetkauta Pyhä-Häkin elämää.

 

 

Puolet kansallispuiston alueesta on suota, toinen puoli on kangasmaastoa ja mäkiharjanteita. Suoluonnossa ovat edustettuina monet suotyypit. Osa soista on lyhytkorsinevaa, tupasvillan ja rahkasammalten vallitsemaa karujen vedenjakajaseutujen tyyppisuota. Kansallispuistossa on myös reheviä suotyyppejä, kuten kuusivaltaisia ruoho- ja heinäkorpia. Suopursua ja mäntyä kasvava isovarpuräme on puiston yleisin suotyyppi. Puiston suot ovat välttyneet ojitukselta, alueen luoteiskulmaan lukuun ottamatta. Soilla ja kosteikkopaikoissa polkureitit on varustettu pitkospuilla.

- Mennään metsän ovesta ja katsellaan:

on tässä neulasmatto,

hyvin soinnutettu,

väriä päästämätön lehtimatto,

ne metsän lattialla tavataan.

Älä saappaitasi riisu oven pieleen

sellaisenaan tupaan astutaan.

Käydään peremmälle

männyn alle,

runko keinuu, leijuu rauha mieleen.

Oravan rapinoita,

tikan kuminaa,

muurahaisten juoksua jalan yli

neulashirttä sillä täysi syli,

pientä puuhaa siellä täällä

kuunnellaan.

Kaikki kasvaa, kuolee ajallaan

ei metsän rauhaan toraäänet yllä. (M. Jyrinki)