15-VUOTISJUHLA

Viikko sitten tiistaina 14.7. (mikä muuten sattui olemaan myös 33. kihlapäivämme) olin osallisena 15-vuotissynttäreillä. Tällä kertaa juhlinnan kohde ei ollut kukaan erityinen henkilö vaan POSTCROSSING- yhteisö.

Juhliin Jyväskylän Naissaaren kahvilaan saapui 16 iloista korttiharrastajaa. Pääasiassa keskityttiin korttien kirjoitteluun, mutta siinä välissä ehdittiin vaihtaa kuulumisiakin. Itse osallistun tosi harvoin "miitteihin", joten nyt oli hauskaa olla mukana. Tapaamisten ideana on, että jokainen läsnäolija kirjoittaa jokaiseen korttiin nimimerkkinsä ja vastaanottaja saa  siten mukavan yllärikortin. Kynät siis suihkivat illan aikana melkoisesti. Tässäkin miitissä tuli kirjoitettua oma nimimerkki melkoiseen määrään kortteja. 😀

Tietysti juhlan kunniaksi piti ostaa leivoskahvit.

Kortteja, kortteja, kortteja, miittikirjojoja, miittikirjoja...

Postcrossing-harrastuksesta luin ensimmäisen kerran eräästä blogista ja liityin pienen epäröinnin jälkeen mukaan keväällä 2014. Harrastuksen myötä olen saanut uusia ystäviä niin kotimaasta kuin ulkomailtakin. Sen lisäksi olen saanut ylläpidettyä kielitaitoani. Kortteja olen lähettänyt ja saanut 71 eri maasta, mm. Turkmenistanista, Etelä-Afrikasta, Puerto Ricosta, Nepalista ja Macaosta. Eniten kortteja olen saanut Saksasta ja Venäjältä.

Korttien myötä olen saanut kertoa ihanasta kotimaastamme ja muutamin sanoin myös omasta elämästäni. Samoin olen oppinut uusia asioita eri kulttuureista. Postimerkit ovat monesti todella kiehtovia ja kauniita. Suomen Posti saa kiitosta siitä, että myös meillä julkaistaan  tosi kauniita ja monipuolisia postimerkkejä ympäri vuoden. Se tosin ärsyttää, että postimaksut nousevat joka vuosi.



Ja vielä pähkinänkuoressa: Postcrossing-harrastuksen alullepanija on portugalilainen Paulo Magalhães.
Ideana on yhdistää postikorttien kautta ihmisiä ympäri maailman  taustasta, uskonnosta tai elämänkatsomuksesta, rodusta tai iästä riippumatta. Tänään alan harrastajia löytyy 206 eri maasta, rekisteröityneitä korttirinkiin kuuluvia on yhteensä 791188.

 Suomessa postcrossajia on peräti 19102.
Ruotsissa vastaavasti 1699, Norjassa 1328 ja Tanskassa 580 sekä Islannissa 225. Jostain syystä Pohjoismaista juuri Suomessa on innostuttu eniten korttien kirjoittelusta.

Miitistä omia korttejani lähti mm. Saksaan, Hollantiin, Puolaan ja Yhdysvaltoihin. Saksaan ja Hollantiin kortit menivät kolmessa päivässä ja kiitosta tuli kovasti. Kummassakin vastausviestissä ihmeteltiin miittiin osallistuneiden määrää.

Viime päivinä omasta postilaatikostakin on löytynyt kortteja. Kiitokset lähettäjille! Hauskaa, että juuri viime torstaina postilaatikosta löytyi Bulgariassa kokoontuneiden (keväällä 2019) alan harrastajien miittikortti. Lähettäjä oli pitänyt sen jemmassa tätä päivää varten!

PS: Ensimmäistä kertaa osallistuin postcrossing-tapaamiseen tasan viisi vuotta sitten. Siitä kertova juttu löytyy täältä.

MUKAVAA POSTIA MAAILMALTA

Vaikka joka tuutista tunkee ikäviä koronauutisia, tapahtuu maailmassa myös paljon iloisia asioita. Olen perusluonteeltani aika positiivinen ihminen, mutta viime päivinä olen zempannut entisestään ja sanonut ääneen myönteisiä asioita mm. puolisolle ja työkavereille.

Yksi ilonaihe on ehdottomasti postilaatikkoon tipahtavat kortit. Olen täällä ennenkin hehkuttanut postcrossing-harrastustani, mutta hehkutus jatkukoon! Posti sentään vielä kulkee, vaikka yksi jos toinen maa sulkee rajansa.

Oln profiilissani maininnut, että pidän itsetehdyistä korteista. Niinpä Chang Taiwanista oli nähnyt vaivaa ja tehnyt kortin eri maiden arkkitehtuuria esittävistä  postimerkeistä.

Eivätkä korttia kuljettaneet omat postimerkitkään olleet ollenkaan hullumpia. Oikeastaan aika söpöjä.

Omatekoisen kortin lähetti myös Brigitte Belgiasta. Yksi toiveistani on nimittäin ruokapakkauksista tehdyt kortit. Silloin saa ripauksen myös maan ruoka- tai herkuttelukulttuurista.

Daniela Kielistä, Saksasta oli valinnut kortin, jossa on peräti 15 mielenkiintoista kuvaa.
Kortin lähetyshetkellä oli 10-asteinen sadepäivä. Kivaa tietoa sekin!

 

Tsekistä kulki kortti Suomeen kahdeksassa päivässä. Pavlinan korttia koristaa upea postimerkki. 

Leon kortti Kanadasta tuli perille kolmessatoista päivästä. Leo ryhtyi postcrossajaksi vasta helmikuussa.

Korttiin oli liimattu monta hienoa merkkiä!

Hellyttävin kortti lienee tämä Saveliyn lähettämä.  8-vuotias postcrossaaja kirjoittaa asuvansa pohjoisnavan tuolla puolen Barentsin meren rannalla. Saveliy päättää korttinsa tekstiin: "Rakastan legoja"!

Ash Irlannista, Tullamoresta ilahdutti kirkkokortillaan. Kortin teksti kyllä kertoo kaikesta muusta kuin kirkollisista asioista; Ash nimittäin kirjoittaa, että Tullamore on tunnettu kummituslinnastaan Charlevillestä sekä viskistään, joka on nimetty kaupungin mukaan.

Ehdottomasti lystikkäin kortti tuli seitsemässätoista päivässä Amerikasta Feliceltä. Chicagossa asuva harrastaja kertoo nähneensä aidon hirven vain kerran elämässään Yellowstonen kansallispuistossa. Kuitatessani korttia kerroin, että Suomessa hirviä riittää riesaksi asti ja usein sattuu myös hirvikolareita. Miten mielenkiintoisessa maailmassa asumme!

En suinkaan ole ollut pelkästään saamapuolella. Kortteja on lähtenyt viime aikoina täältä keskisuomalaisen maaseudun rauhasta Englantiin, Saksaan, Puolaan, Taiwanille, Italiaan, Turkkiin...

LAUANTAIPÄIVÄN RETKI

Käyn nykyisin todella harvoin Jyväskylän suunnalla, vaikka se tuossa lähellä sijaitseekin. Omalla autolla en sinne koskaan ajele vaan käytän bussia, mutta tänään sentään uskalsin ajaa Vaajakoskelle, kun sinne pääsee kätevästi Leppäveden - yhden Laukaan taajamista - kautta. Samalla saattoi ihailla syksyistä maalaismaisemaa, kun tuuli tuuti kypsää viljaa. Takaisin tullessa pellolle olikin ilmestynyt puimureita. On sadonkorjuun aika!

Vaajakoskella tapasin ystäväni Ritan, johon olen tutustunut postcrossing-harrastuksen myötä. Emme olekaan nähneet toisiamme piiiitkään aikaan, joten tapaaminen oli oikein riemullinen. Ja koska oltiin Vaajakoskella, suunnistimme ensin Pandan makeistehtaalle.

Heti ovella sai pistää suut makiaksi, kun suuresta kopasta sai poimia suklaatia maistiaisiksi.

Tein työtä käskettyä ja täytin herkkupurkin karkkisekoituksella.

Jahka olimme saaneet karkkiostokset tehtyä, suuntasimme virran toiselle puolelle Naissaareen.  Wanha Woimala  oli siinä matkan varrella kanavasulun kupeessa.

Ah, nämä Naissaaren ihastuttavat kyltit!

Kahvihammasta kolotti sopivasti, joten kahvillehan sitä sitten piti suunnistaa.

Meillä kameratytöillä riitti kuvattavaa.

Täällä olisi ihanaa istua kesäsäällä, mutta sen verran viileähköä jo oli, että päätimme juoda kahvit ja kirjoitella kortit sisätiloissa.

Pihlajat pukeutuvat syksymekkoon,

vaan on sentään jotain vihreääkin vielä jäljellä.

Patruuna Salvesenin muistomerkki (P. Koskinen, 1984) on oksistojen suojassa.

Takaisin lähtöpaikkaan kierrettiin Wanhan Woimalan editse. Upea rakennus päältäpäin.
Reilut pari tuntia vierähti nopeasti ja oli aika kääntää auton nokka kotia kohti. Kiitos, Rita, mukavasta tapaamisesta!

PS: Sääkin meitä suosi. Ennusteista huolimatta sateenvarjoa ei tarvittu.