PYÖRÄHDYS PUUTARHASSA

Olen monessa blogissa ihaillut kauniita kukkakuvia ja nythän jos koskaan on niiden aika. Harvemmin kukkapostauksia tulee keskitalvella...😄

Vanhan talomme pihapiiriä on muokattu ja uusia kasveja istutettu vähitellen vuosien ja vuosikymmenien kuluessa. Ensimmäisinä vuosina pihassamme rehotti nokkospuskia ja koiranputkea, mutta nyt kukkapenkeissä kukkii jo monenlaisia kasveja, joista pääosan olen saanut lahjoitustaimina.

Osaksi piha on myös luonnontilassa, jolloin villit kukat, kuten maitohorsma, pääsevät elämään omaa arvokasta elämäänsä. Horsma on hortakasvi, mutta en ole koskaan vielä kokeillut sitä ruuanlaitossa. Ehkä vielä joskus...

Päivänkakkarat ovat tontillamme lisääntyneet viime vuosina. Nekin saavat kasvaa valtoimenaan. Päivänkakkara on ihanan kestävä leikkokukkana ja kaunis katsella muutenkin.

Pihassa luontaisesti kasvavat myös kissankellot. Miten herkkää ja kaunista!

Muutama vuosi sitten sain anopilta tulikukan taimen. Se on ikivanha kasvi, joka ei kuulemma viihdy joka pihassa. No, meillä se viihtyy vähän liiankin hyvin ja yrittää vallata alaa kukkapenkistä niin paljon, että sitä on todella harvennettava kovakätisesti pitkin kesää.Tulikukka on siementänyt niin runsaasti, että korkeita piippoja nousee pihassa siellä täällä. Tulikukka on kuitenkin kaikenlaisten pörriäisten suosiossa, joten se on siinä suhteessa kovinkin hyödyllinen. Tulikukkaa voi käyttää myös rohdoskasvina.

Kaikenlaisia muitakin vierailijoita kukkapenkissä näkyy.

Malvaa sain veljen vaimolta. Yksi ylimääräinen puska kuulemma odotti noutajaa heidän navettansa nurkalla ja hyvin kukkanen on sopeutunut uuteenkin kotiin. Malva tuntuu tuuhistuvan kovasti vuosi vuodelta.

No joo, minulla on huono muisti, joten kaikkien kukkien nimiä en millään muista. Tunnistatko Sinä näitä?

Joskus huhtikuussa pistin esikasvatukseen sekalaisia siemeniä ja osa itikin oikein hyvin kuten tämä ruiskaunokki. Toki siemenet olisi voinut kylvää suoraan maahankin, mutta siemenpussin ohjeiden mukaisesti tein esikasvatuksen.

Samasta pussista tämä, jonka nimeä en tiedä. Varsi on karvainen ja tahmean piikikäs.

Sinisenä hehkuu myös Tähkätädyke, jonka taimen ostin kylämme "puutarhagurulta" muutamia vuosia sitten. Se on pensonut hyvin ja sitä voisi jo jakaa eteenpäin.

Kehäkukatkin aukaisevat  terälehtiään.

Kesäpäivänhatun kukinnat ovat ilahduttaneet melkein koko kesän. Kukantaimet sain hyvältä ystävältä.

 

Iltaisin kierrän puutarhassa katselemassa kukkien kauneutta ja suunnittelen niiden jakamista tai uudelleen sijoittelua syksyn kuluessa. Muutaman vuoden päästä kukkapenkit voivat näyttää taas vähän toisenlaisilta.

15-VUOTISJUHLA

Viikko sitten tiistaina 14.7. (mikä muuten sattui olemaan myös 33. kihlapäivämme) olin osallisena 15-vuotissynttäreillä. Tällä kertaa juhlinnan kohde ei ollut kukaan erityinen henkilö vaan POSTCROSSING- yhteisö.

Juhliin Jyväskylän Naissaaren kahvilaan saapui 16 iloista korttiharrastajaa. Pääasiassa keskityttiin korttien kirjoitteluun, mutta siinä välissä ehdittiin vaihtaa kuulumisiakin. Itse osallistun tosi harvoin "miitteihin", joten nyt oli hauskaa olla mukana. Tapaamisten ideana on, että jokainen läsnäolija kirjoittaa jokaiseen korttiin nimimerkkinsä ja vastaanottaja saa  siten mukavan yllärikortin. Kynät siis suihkivat illan aikana melkoisesti. Tässäkin miitissä tuli kirjoitettua oma nimimerkki melkoiseen määrään kortteja. 😀

Tietysti juhlan kunniaksi piti ostaa leivoskahvit.

Kortteja, kortteja, kortteja, miittikirjojoja, miittikirjoja...

Postcrossing-harrastuksesta luin ensimmäisen kerran eräästä blogista ja liityin pienen epäröinnin jälkeen mukaan keväällä 2014. Harrastuksen myötä olen saanut uusia ystäviä niin kotimaasta kuin ulkomailtakin. Sen lisäksi olen saanut ylläpidettyä kielitaitoani. Kortteja olen lähettänyt ja saanut 71 eri maasta, mm. Turkmenistanista, Etelä-Afrikasta, Puerto Ricosta, Nepalista ja Macaosta. Eniten kortteja olen saanut Saksasta ja Venäjältä.

Korttien myötä olen saanut kertoa ihanasta kotimaastamme ja muutamin sanoin myös omasta elämästäni. Samoin olen oppinut uusia asioita eri kulttuureista. Postimerkit ovat monesti todella kiehtovia ja kauniita. Suomen Posti saa kiitosta siitä, että myös meillä julkaistaan  tosi kauniita ja monipuolisia postimerkkejä ympäri vuoden. Se tosin ärsyttää, että postimaksut nousevat joka vuosi.



Ja vielä pähkinänkuoressa: Postcrossing-harrastuksen alullepanija on portugalilainen Paulo Magalhães.
Ideana on yhdistää postikorttien kautta ihmisiä ympäri maailman  taustasta, uskonnosta tai elämänkatsomuksesta, rodusta tai iästä riippumatta. Tänään alan harrastajia löytyy 206 eri maasta, rekisteröityneitä korttirinkiin kuuluvia on yhteensä 791188.

 Suomessa postcrossajia on peräti 19102.
Ruotsissa vastaavasti 1699, Norjassa 1328 ja Tanskassa 580 sekä Islannissa 225. Jostain syystä Pohjoismaista juuri Suomessa on innostuttu eniten korttien kirjoittelusta.

Miitistä omia korttejani lähti mm. Saksaan, Hollantiin, Puolaan ja Yhdysvaltoihin. Saksaan ja Hollantiin kortit menivät kolmessa päivässä ja kiitosta tuli kovasti. Kummassakin vastausviestissä ihmeteltiin miittiin osallistuneiden määrää.

Viime päivinä omasta postilaatikostakin on löytynyt kortteja. Kiitokset lähettäjille! Hauskaa, että juuri viime torstaina postilaatikosta löytyi Bulgariassa kokoontuneiden (keväällä 2019) alan harrastajien miittikortti. Lähettäjä oli pitänyt sen jemmassa tätä päivää varten!

PS: Ensimmäistä kertaa osallistuin postcrossing-tapaamiseen tasan viisi vuotta sitten. Siitä kertova juttu löytyy täältä.

HÄMEENLINNASSA JA HÄMEEN LINNASSA

Muutama vuosi sitten matkustin ystävän kanssa junalla Helsinkiin. Matkalla ohitimme Hämeenlinnan ja yhdessä tuumailtiin, että olisipa siinä hieno kaupunki tutustumiskohteeksi. No, viime viikolla tuumailusta tuli totta. Auto Keski-Suomesta kohti Hämeenlinnaa starttasi tiistaina. Matkalla ehti olla monenlaista säätä: satoi ja paistoi ja epävakaista oli myös paikan päällä. Tosin onneksi enemmän auringonpaistetta.

Ensimmäinen kahvi- ja teetauko pidettiin Aulangolla. Vanhassa, viehättävässa kahvilarakennuksessa tornin juurella oli sopivasti tilaa, vaikka asiakkaita tulikin silloin tällöin evästä hakemaan. Korona-etäisyydet siis toteutuivat.

Torniin ei tällä kertaa ollut pääsyä kuin ensimmäiselle tasanteelle saakka, mutta enhän toki olisi muutenkaan korkeanpaikankammoisena sinne kiivennyt.

 Maisemiakin katselin hyvän matkan päässä kaiteesta. Hassua, miten korkealla olo saa huteran tunteen aikaan.

Raju sadekuuro yllätti meidät totaalisesti, kun laskeuduimme alas parkkipaikalle. Sadevarjoista huolimatta vaatteet kostuivat, mutta tokihan kesä vetensä kuivasi.

Auto jätettiin hotellin parkkiin kahdeksi päiväksi ja kierreltiin kaupunkia jalkaisin. Jotain tutunnäköistä osui silmiin heti ensimmäisenä iltana. Lääkintälotta-aiheisen teoksen Sota ja rakkaus yksi lahjoittajista on Salmelan taidekeskus.

Onpa tosi hienoa, että myös vanhoja rakennuksia on säästynyt purkutuomioilta.

Matkastamme muodostui lopulta oikea museomatka. Hämeen linnahan oli tietysti nähtävä! Birger Jaarlin alulle panema linnarakennus on seisonut täällä jo 1200-luvulta lähtien.

Luonnonmukaiset ruohonleikkurit olivat vallihaudan tuntumassa parturoimassa nurmikkoa. Hauskaa!

Kuninkaansalin upeaa kattoa.

Rakennustiilien kuivuessa kosteaan saveen on jäänyt muistoiksi monenlaisia painaumia. Onpa kiva, että niitä on säästetty eikä muurattu seinään näkymättömiin.

Linnan vieressä olevassa vankilamuseossakin poikettiin, mutta sen verran ahdistavalta paikka tuntui, ettei tehnyt mieli edes ottaa kuvia selleistä ja seinätarinoista.

Kappas vaan: Eino Leinokin on majaillut joskus Hämeenlinnassa.

J.K. Paasikivi on myös täällä kouluja käynyt.

Palanderin talon kotimuseossa päästiin sukeltamaan 1900-luvun alun  fiinin perheen elämään innostuneen oppaan johdolla.

Jossain vaiheessa alkoi olla jo vähän ähky olo museoista, mutta yhtä kohdetta ei voitu vielä ohittaa:

Päivän saldoksi saimme liikuntaa n. kymmenen kilometrin verran. Ei huono!

Torstaina kääntyi auton nokka takaisin Jyväskylän suuntaan. Vielä päätimme poiketa ihastuttavassa Wetterhofin käsityöliikkeessä, jossa sijaitsee myös Korttien talo. Postcrossingin harrastajalle siis oivallinen paikka.

                               
                            

No nyt on Hämeenlinna hitusen tutumpi kaupunki. Mielenkiintoinen, historiallinen, mutta myös nykyaikainen koulutuskaupunki oli käymisen arvoinen.