Keskiviikkona saatiin kaivattua sadetta. Tosin kovin pitkään siitä ei saatu nauttia, mutta hyvä edes se pieni kosteus, mikä raikasti ja viilensi ilmaa. Keskiviikkona päätimme lähteä katsomaan Kiutakönkään kuohuja. Vajaan viiden kilometrin reitti oli leppoisaa kulkea, vaikka korkeuserojakin löytyi. Ainut harmillinen seikka oli se, että saimme iniseviä ja pöriseviä kavereita seuraksi. Hyttyshatulle oli käyttöä, mutta retken jälkeen pohkeeni olivat paarmanpuremien kirjomat.
Reitin varrella oli poroerotteluaitauskin, joka edelleen on käytössä. Olisipa kiva joskus nähdä, miten erottelu tapahtuu.
Luonnon omaa taidetta:
Polun loppupäässä oli kaunis heinäniitty ja aikoinaan käytetty heinälato. Onpa siellä voinut joku joskus yöpyäkin tai olla sadetta pitämässä.
Jo alkoi kuulua vaimeaa kosken kohinaa. Lähestyimme Kiutaköngästä.
Kyllä täällä liikkuvat valtavat vesimassat. Näky oli vaikuttava!
Retken päätyttyä poikettiin vielä virkistäytymässä jäätelöllä ja kahvilla Luontokeskuksessa. Ei tämä puolikesy poro ohikulkijoista hätkähtänyt vaan seistä jökötti lasiseinän vieressä. Liekö oli kuumuutta paossa?
Jaa,jaa, aika lähellä Venäjän rajaa liikuttiin.
Kun patikoinnin makuun oltiin päästy, poikettiin vielä Myllykoskella. Portaissa kipuamista, kuohujen katselua, jylhiä maisemia täälläkin.
Jotkut uskaliaat laskivat kuohuja pitkin kumiveneellä.
Me palasimme autolle ja lähdimme lillumaan Tropiikin altaisiin.
