Olen joskus päivittänyt blogiini pääskysten touhuista. Kovasti ne tuntuvat viihtyvän pihapiirissämme. Tämän alkukesän aikana pääskypariskunta teki pesän vanhan mansardikattoisen autotallini katon alle. Tosi nopeasti ne tuntuivat kyhäävän pesän valmiiksi, hautoivat munat ja jo kotvan kuluttua pesän reunalta kurkisteli poikasten parvi.
Viimeksi eilen aamuna ihastelin poikasia lapsenlapseni kanssa ja yhdessä katseltiin pääskysten lentosuorituksia. Ne suihkivat ihan läheltä meitä, mutta eivät hyökkäilleet. Ihan kuin olisivat tajunneet, ettei pieni ihmislapsi ja sen mummeli voi olla kovin vaarallista väkeä.
Mutta voi! Iltapäivällä, kun olin menossa pesemään mattoja ulkosaunan terassille ja tapani mukaan vilkaisin pesään päin, huomasin, että pesä olikin poissa!
Perustukset olivat pettäneet poikasten kasvaessa ja lintusten koti oli kappaleina maassa seinän vieressä. Savesta muotoiltu ulkokuori oli murtunut useaan osaan, neulasista, Mauri-koiran karvoista ja liekö joutsenten höyhenistä tehty sisäosa oli säilynyt kokonaisena.
Menin katsomaan pesää lähempää ja melkein astuin yhden poikasen päälle. Toinen poikasista oli pudonnut vähän matkan päähän sisaruksestaan. Ne molemmat olivat elossa ja kyyhöttivät ruohikon seassa. Ihan sydäntä särki katsoa niiden eloonjäämiskamppailua, mutta en uskaltanut koskea niihin, etteivät ne olisi saaneet ihmisen hajua ja tulleet hyljätyiksi.
Pääskysvanhemmat kiersivät ympärilläni. Ne eivät huutaneet varoistushuutoja, eivät liioin sirkuttaneet, vaan laulu oli jotenkin surumielistä. Myötätuntoisena juttelin niille ja surkuttelin perheen kohtaloa. Välillä ne kävivät istumassa siellä, missä pesä oli sijainnut, välillä pysähtyivät lähelleni räystäskourun päälle.
Aamulla oli kurjaa nähdä, että poikaset olivat tulleet elonsa päätepisteeseen. Liekö naapurin kissa, joka aika usein kuljeksii pihapiirissämme, oli haistanut poikaset ja pistellyt ne paistina poskeensa. Vain höyheniä oli jäljellä.
Päivällä lapsenlapseni piipahti isänsä kanssa meillä. Kiertelin tyttösen kanssa etsimässä metsämansikoita ja kas kummaa, huomasimme yhden poikasen olevan elossa. Siinä kaksi pientä lasta - ihmisen ja lintusen - katselivat toisiaan hyvän tovin ja ihan hiljaa. Kunpa edes tämä pikkuinen linnunpoikanen voisi vielä jossain vaiheessa nousta siivilleen.
