MUISTOJA JA LENKKEILYÄ

 "Maa on niin kaunis, kirkas Luojan taivas..."

Tämä virsi tuli mieleeni, kun katson juuri nyt ikkunasta sinistä taivasta ja valkeaa maata. Ikkunasta näkyy  Suomen lippukin, jonka viritin aamulla YK:n päivän kunniaksi. 

Tämä päivä on myös vanhempieni hääpäivä. Jos he eläisivät, juhlittaisiin jo 68. hääpäivää. 24.10.53 äiti oli 18-vuotias morsian, isä kymmenen vuotta vanhempi. Nuoret vihittiin Äänekosken kirkossa ja häät pidettiin kotikylän nuorisoseurantalolla, jonne kokoontui paljon väkeä: sukua, ystäviä, naapureita. Häälahjaksi saivat mm. ruokailuastiaston, luupäiset ruokailuvälineet ja hetekat. Isä ja äiti ehtivät viettää yhdessä avioparina 42,5 vuotta, kunnes kuolema heidät erotti. 40-vuotishääpäivää juhlittiin isolla porukalla (mutta ihan omalla perheellä)  yllätysjuhlina. Kuopuksemme oli silloin vajaa 1/2-vuotias ja kuvissa papan sylissä. Liehukoon lippu myös heidän hääpäivänsä kunniaksi!

Aamulla mittari näytti -7 astetta. Aurinko kohosi hiljakseen, kiirettä pitämättä ja kun vihdoin tuli valoisaa, lähdin lenkille raikasta ilmaa hengittelemään. Puhelimen otin mukaan ja napsin kuvia matkani varrelta, joten kävelytahti ei päätä huimannut. 😉 Päätin kuitenkin, että nautin kauneudesta enkä hikilenkistä.

Alkumatkasta näin lätäköitä jäätyneenä. Joka vuosi tämä tämmöinen jaksaa ihastuttaa. Teki mieli hypätä jään päälle ja kuunnella sen mukavaa ritinää, mutta sitten tyydyin kuvaamaan . Jospa lapsenlapsi päiväkävelyllä saa ilon särkemisestä. Elämystä sekin!

Miten pakkanen osaakin tehdä taidetta kauniisti?

 

Hiusjäätä rapaojan reunalla ja jäähelmiä koivunoksissa.

Pihlajanmarjoillakin lumikuorrute. Vielä riittää tilhillä syötävää.

Kanervat ja muu pikkukasvillisuus lumen peitossa. Uinuvatko tyytyväisinä?

Hiljainen oli tämä kylätie kulkea ja kuunnella. Kiitollinen mieli tästä kauneudesta!

PS: Eilen kaivoin ensimmäistä kertaa jouluista musiikkia esiin. Oli jo ihan pakko kuunnella vähäsen englantilaisia joululauluja.

SYYSKUU

                                                        Sydämellistä syyskuuta Sinulle!

                                             


Pieni lintu-blogin haaste: SYYSKUU                          

JÄRVELLÄ

Olipa ihan kesäinen ja ihana päivä tänään! Olen tämän viikon lomalla, joten päätimme lähteä iltapäivällä käväisemään mökillä saunassa. Ja kun sauna oli lämpiämässä, lähdimme pienelle souteluretkelle; ensimmäiselle sellaiselle tämän vuoden puolella.

Tyynen veden pinnalla oli mitä kauneimpia kuvajaisia.

Mielikuvitus lähti jälleen laukkaamaan, kun näin tämän kuvajaisen peilautuvan veden pintaan. Eikös tässä ole ilmiselvästi pullon henki Aladdin-sadusta?

Mökin vastarannalla oleva kallio on kiehtovan kaunis.

PS: Päivän lämpötila oli jo peräti +22 astetta ja vesi puolestaan +17,5 astetta rannasta mitattuna. Toukokuu huipentuu siis kuitenkin lämpöisiin päiviin.

VIIKKO SITTEN SUNNUNTAINA

                                       Viime sunnuntaina oli aihetta liputukseen.
                                       Kukkasetkin tervehtivät
                                       toukokuun toisen sunnuntain juhlijoita.
                                       Kylätie oli hiljainen, kun lähdin aamulenkille
                                       lähimetsään.
                                       Halkopinon ohitse tutuille poluille.
                                       Herkkiä huomioita vihreyden keskellä.
                                       Iltapäivällä ihanin vieras mummun ilona.

KIPUAMISTA, KAPUAMISTA

Voi, miten upea päivä eilen olikaan! Aurinko paisteli ja tuuli taisi käydä etelästä. Puolenpäivän aikoihin keitettiin termospulloon kahvia ja pakattiin eväät reppuun. Sitten suunnattiin mökkimaisemiin. Seuraksemme saatiin vielä veljeni ja hänen vaimonsa ja mihinkäs sitä suomalainen paljon muuta nyt menee kuin metsään?

Tässä metsässä emme ole koskaan aiemmin olleetkaan. Elämäni ensimmäistä kertaa taisin nähdä myös visakoivuja .

Nousimme jyrkkää vuorenrinnettä yhä ylöspäin. Välillä piti ihan vetää henkeä ja pysähtyä samalla tarkastelemaan luonnon ihania yksityiskohtia:

Kenen viehättävä pieni koti täällä on ollut?

Metsäpeuranko kakkapaikka?

Nyt välillä katse ylös! Tiheän ja osin vaikeakulkuisen metsikön läpi päästiin jo aika korkealle ja tuttu järvihän se puiden takaa näkyi pilkottavan. Vedet ovat viimein vapautuneet jääkannestaan.

Ja kun katseen kohotti vielä korkeammalle, saattoi havaita kuusten latvassa runsaasti pulleita, komeita käpyjä. Lumilämpäreille oli puolestaan satanut lukemattomia kuusensiemeniä. Pikkukuusia siis odotettavissa!

Päätimme vielä mennä vähän matkan päähän Pikkuvuorelle, jonne oli huomattavasti helpompi kiivetä.

Jännä, miten näin lähekkäin olevilla vuorilla on hyvin erilainen kasvillisuus. Jälleen sain kuvattavksi uudenlaisia yksityiskohtia.
Koivulla on naavaparta,

Kalliota värittävät rahkasammaleet, jäkälät ja kanervat,

punatorvi- hirvensarvi- ja pallerojäkälät. Luonnon täydellistä värien harmoniaa!

Luontaisia tienviittojakin löytyy. Mennäänkö etelään, pohjoiseen, itään vai länteen?

Mentiin ihan huipulle asti ja sieltähän se sama järvi jälleen pilkotti.

Vuorelta laskeuduimme laaksoon. Toinen seinämä olisi jo vaatinutkin kalliokiipeilijän taidot ja hyvät näppivoimat puhumattakaan huimapäisyydestä. Sen verran hikistä hommaa kallioilla kapuilu oli, että päivän päätteeksi palattiin mökille saunomaan. Puoliso uskaltautui pulahtamaan 6-asteiseen veteen. Minä odotan suosiolla lämpöisempiä vesiä, ennen kuin heitän talviturkin.