sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

MUSEOKIERROS

Perjantaina päätin hypätä autoon ja matkustaa Saarijärvelle, vanhaan kulttuuripitäjään. Tarkoitus oli käyttää hyväksi vielä pari päivää voimassa olevaa museokorttia, joten museokierroshan pikkumatkastani muodostui. Liekö Sinulle tuttu juttu, että Saarijärveltä ovat kotoisin Tapperin taiteilijaveljekset Kain, Marko, Yrjö ja Harri, näyttelijä Tarmo Manni, kuvanveistäjä Hannes Autere sekä Marimekon entinen toimitusjohtaja Kirsti Paakkanen?

 Ensin pyyhälsin päämuseolle, jossa on meneillään Kuutti Lavosen sekä Pentti Hakala Tuleva-näyttely. Museohan ei siis ole pelkästään menneisyyden esittelyä. Pihapiirin patsaspuistossa on monta mielenkiintoista veistosta kuten

Arvo Siikamäen Big woman (1999)

ja Suuri muukalainen (1990)

Hannes Autereen Ikuinen liekki (1951, valettu pronssiin 2002),

  Kiitos vedestä (1940-luvulta, jälkivalu 1977).

ja Joosef ja Potifarin vaimo (1940-luku).

Ja sitten sisälle! Monta kuvaa en sieltä hennonut ottaa, joitain kuitenkin.




Museon pihapiirissä kasvaa perinnekasvien perennamaa, mutta onpa siellä myös kesälampaita laiduntamassa omassa aitauksessaan. Niitä piti vähän käydä rapsuttelemassa ja juttelemassa niille mukavia.


Mannilan tilan vanha piharakennus on ihana!



Matka jatkui eteenpäin. J.L. Runeberg oli aikoinaan kotiopettajana Saarijärvellä ja vielä on pystyssä se talo, jossa Runeberg opetti ja asui. Koska satuin olemaan sillä hetkellä ainoa museokävijä, sain asiaan vihkiytyneeltä oppaalta seikkaperäisen ja mielenkiintoisen selostuksen sekä Säätyläiskotimuseosta kuin Runebergistäkin.
 1700-luvulla rakennetulla talolla on monivaiheinen historia. Se on toiminut virkamiesten kotina, käräjäpaikkana, vaivaistalona ja vielä 50-luvulla karjakkojen asuintilana. Saarijärveläinen kulttuurivaikuttaja Ilta Ikkala teki suurtyön saadakseen talon säätyläiskotimuseoksi ja erityisesti kertomaan Runebergin kotiopettajavuosista (1823-1825).







Kapteeni Erik Gustaf af Enehjelmin perheen poikia opettanut Runeberg ihastui keskisuomalaiseen maisemaan ja varsinkin sen yksinkertaiseen, vaatimattomaan kansaan kierrellessään pitkin pitäjää tulkki mukanaan; Runeberghan oli ruotsinkielinen. Kokemustensa pohjalta hän kirjoitti kuuluisan Saarijärven Paavo - runonsa sekä sai innoitusta Maamme-laulun tekstiin.

Täällä yläkerrassa nuori kotiopettaja asusteli.


Kotiinpäin ajaessani poikkesin vielä kirkon pihassa katsomassa Paavon patsasta.

Tänään matkustan uudelleen Saarijärvelle ja nimenomaan kirkkoon, jossa pidetään sukulaispoikamme konfirmaatiomessu. Elokuussa kirkossa odottaa entistä herkistävämpi juhla: esikoisemme ja hänen morsionsa vihitään kirkon alttarin äärellä avioliittoon.

Lempeää pyhäpäivää toivottelen Sinulle täältä ruudun takaa! Aurinko paistakoon, kesän lämpö helliköön!

22 kommenttia:

  1. Kiitos museokierroksesta! Suloista kesäsunnuntaita sinullekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sinulle, kun kävit täällä vierailulla ja jätit myös kommentin! <3

      Poista
  2. Olipa mukava lukea näitä Saarijärven terveisiä. Olen aina ihmetellyt, että pienestä pitäjästä on maailmalle ponnistanut monenlaisia osaajia. Ja voi mikä lammas! Aivan erityisesti tykkäsin noista kodin kuvista. Niissä on ihan omanlaisensa tunnelma.

    Sinulle Saarijärvestä tulee nyt sitten vielä merkittävämpi paikka. Ihania juhlia tiedossa.

    Iloa alkavalle viikolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Johanna! <3 Säätyläismuseo oli todella kiva ja olen niin iloinen, että opas kertoi mielenkiintoisia juttuja sekä talosta että sen kuuluisasta kotiopettajasta. On muuten ihan totta, että pienestä pitäjästä on ponnistanut maailmalle moni nykyinen kuuluisuus.
      Eilen herkistelin kirkossa, kun poikamme ja hänen morsiamensa kuulutettiin konfirmaatiomessun yhteydessä. <3

      Poista
    2. Varmaan aika tunteikas hetki, komfirmaatio ja sitten kuulutukset :)

      Poista
  3. Kiitos hienosta Saarijärven kierroksesta. Saarijärvi on kaunista seutua ja jotain taikaa siellä on niin monta lahjakasta ihmistä on sieltä lähtöisin.
    Kirkko on kaunis ulkoa, olen sitä ihaillut ohikulkiessa monet kerrat. Ikimuistoinen juhla teillä on siellä odotettavissa..

    Hyvää kesää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, Minttuli!<3
      Saarijärvi on kaunista seutua ja uskomatonta todella, miten monta "julkkista" sieltä on lähtenyt. Kirkko ympäristöineen on myös viehättävä.

      Poista
  4. IHana Saarijärven kierros;) Minulle Saarijärvi on tuttu muutamasta lapsuuden kesästä, ja yhdestä vielä aikuisenakin; ja se on aina jäänyt sydämeeni, ja tiesin myös että nuo mainitsemasi henkilöt olivat Saarijärveltä kotoisin, Muistan tuon kirkonkin , ja sitä ympäröivän alueen. Hieno paikka teillä suurta juhlaa varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, onpa kiva kuulla, että Saarijärvi on Sinulle noin tuttu ja tärkeä paikka! <3
      Eilen poikamme ja hänen morsiamensa kuulutettiin konfirmaatiomessun yhteydessä. Itkuhan minulta pääsi, kun oli niin herkistävä ilmoitus.

      Poista
  5. Kiinnostavia paikkoja! Kain Tapper on veljeksistä tutuin, koska serkkuni oli hänellä kuvanveisto-opissa vuosien ajan. Saarijärven Vanha Pappila taas kiinnostaa ensimmäisen lähetyslääkärin, Selma Rainion syntymäkotina. Ehkä joskus pääsen käymään siellä vaikkapa kahvilla tai lounaalla.
    Onpa sinulla ikimuistoisia juhlia Saarijärvellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, Eeviregina!<3 Sinulla on omakohtaisia muistoja Saarijärvestä. Toivottavasti pääset toteuttamaan unelmasi ja käymään vielä Saarijärven pappilassa.

      Poista
  6. Aivan ihana kierros, kiva kun pääsi kuvin mukaan, kiitos siitä:)♥ Nuo vanhat esineet ja rakennukset on sitten kauniita! Ihan huokuvat sitä elettyä elämää:) Leppoisaa alkavaa viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Päde! <3 Olen museofriikki ja siksi vanhat tavarat kiehtovat minuakin. Vanhoissa taloissa on jotain erityistä; muissakin kuin museoissa. Siksi kai viihdyn hyvin myös omassa kodissani, joka on jo yli kaksisataa vuotta seisonut tällä paikalla.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos käynnistä ja kommentista, Maarit!<3

      Poista
  8. Olipa kiinnostava museokierros.
    Kiitos kun sain kuvien myötä olla mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sylvi! <3 Museot ovat ihania ja mielenkiintoisia paikkoja.

      Poista
  9. kiintoisia ja kauniita kohteita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sussi! Niin minunkin mielestäni. :)

      Poista
  10. Kiitos taas tästä mielenkiintoisesta visiitistä Saarijärven kulttuuritarjontaan.
    Onpa tosiaan paljon taiteen alan vaikuttajia sieltä kotoisin, en tiennyt. :)
    Sinulle sattui hieno ilmakin kierrellä.
    Mukavaa viikon jatkoa! <3

    VastaaPoista
  11. Oi, olipa hienoja paikkoja ❤ Ihanat kuvat ❤ Kiitos, kun otit mukaasi ❤

    VastaaPoista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!