maanantai 23. heinäkuuta 2018

SATUMAISTA

Lauantai-iltapäivänä tutustuimme oikein suloiseen ja iloisesti maalatun talon pihapiiriin. Vuoden 2016 kauneimmaksi maalaiskodiksi valittu valokuvaaja Sigrid Absalonin talo ja pihapiiri oli ihan uskomaton. No, se matkan toinen sadekuuro sattui juuri sille hetkelle, kun ajoimme talon pihaan, mutta sitten kaivettiin vaan sadevarjot ja -takit esiin ja lähdettiin kiertelemään puutarhaa.
Kymmenisen vuotta sitten piha-alue oli ollut pelkkää heinää kasvavaa peltoa, mutta melkoisen paratiisin on perhe vuosien kuluessa luonut ympärilleen.







Illaksi ehdittiin Pärnuun ja majoituttiin ihan keskustassa olevaan siistiin hotelliin. Illalla oli kiva kierrellä kaupunkia ja kuvata mm. erilaisia ovia. Pärnu on oikein viehättävä kaupunki, Viron kesäkaupungiksikin tituleerattu.





Aamulla ehdimme olla opastetulla kierroksella ja jalkauduimme vähäksi aikaa myös meren rantaan. Täällä olisi voinut olla pidempäänkin.


Viimeinen puutarhakäynti ennen Tallinnaa: 77-vuotias Terje Luik, joskus neuvostoliittolaisessa elokuvassakin näytellyt pirteä tehopakkaus, on myös luonut oman puutarhaparatiisinsa pellosta ja heinäviidakosta.


Ennen laivan lähtöä ehdimme viettää pari tuntia Tallinnassa. Sielläkin sattui sopivasti olemaan Kukkaisviikko, joten matkamme viimeiset kukkakuvat löytyvät seuraavasta postauksesta.

11 kommenttia:

  1. Nämä talot ja niiden pihat ovat ihania. Voi tuota keltaista puutaloa! Mulle tulee jo vähän Pepin Huvikumpu mieleen, vaikka se talo taisi olla valkoinen. Teillä on ollut kiva matka. Tuon antiikkikaupan ovia olisi pitänyt käydä rempomassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin tuli Huvikumpu mieleen tuosta ihanasta talosta. :)
      Pärnussa oli niin paljon kauniita ovia; ei niitävoinut jättää kuvaamatta.

      Poista
  2. Ihania kuvia tutuilta kulmilta ❤ Ja sitäkin enemmän ennennäkemättömiltä ❤ Pärnussa on kyllä kaunista ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta! Pärnu on hieno kaupunki ja varsinkin sen upeat ovet.

      Poista
  3. Pärnu on kyllä kaunis kaupunki. Siellä on ihania korjattuja vanhoja rakennuksia, ihana merenranta. Teillä varmasti oli kiva matka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pärnu on upea paikka: paljon vanhaa ja kunnostettua, paljon auringonpaistetta ja merenrantaa. Ihana.

      Poista
  4. Vanhat rakennukset ovat arvossaan, ihan kuten niiden kuuluukin olla. Paljon kaunista on retki teille tarjonnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pärnussa on kunnostettu upeasti vanhoja rakennuksia ja ilokseen niitä katselee. Kävin kaupungissa edellisen kerran toistakymmentä vuotta sitten ja silloin se näytti olevan vielä aika ränsistyneessä tilassa.

      Poista
  5. Ihania puutarhoja ja kauniita ovia. Ei ovenkaan tarvitse olla tylsä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei noita ovia voinut olla kuvaamatta. Ja totta on, ettei oven tarvitse olla tylsä.

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!