KUIN SILLOIN ENNEN

Viime lauantaina, helteisen päivän ja ukkoskuurojen jälkeisenä iltana nelisenkymmentä entistä seurakuntanuorta kokoontui Mämmen kesäkirkolle Äänekoskelle. Reilu neljäkymmentä vuotta sitten minäkin olin yksi tuosta joukosta, kun riparin jälkeen aloin osallistua seurakunnan toimintaan. Yhdessä tuli käytyä mm. Lapissa hiihtoretkillä, juotua teetä teetuvassa ja juteltua hyvin syvällisiä, koskettavia asioita. Talvisin kokoonnuttiin nuorteniltoihin seurakuntatalolle ja kesäisin käytiin täällä luonnonhelmassa, kesäkirkolla. Lentopalloa pelattiin pihassa ja nuotiolla istuttiin jutustellen. Yhdessä laulettiin hengellisiä lauluja, joku soitti kitaraa. Totta kai ilta päättyi aina rukoushetkeen. Miten turvallista olikaan viettää aikaa yhdessä!

Naapurissamme asuvat ajokortilliset veljekset tarjosivat silloin aikoinaan auliisti kyytiä ja heidän autossaan matkattiin sivukylältä nuorteniltoihin. Tänä iltana olin niin kiitollinen heistä ja heidän avustaan; nuorena sitä ei edes tullut  tarpeeksi arvostettua.

Nyt kesäkirkolla laulettiin jälleen Punaisen laulukirjan tuttuja lauluja. Voi, miten monenlaisia, kauan mielen sopukoissa uinuneita muistoja laulut herättivätkään!

Ja mikäpä oli laulellessa, kun "pojat" Timo, Pertti ja Eero meitä säestivät ja Sirpa ja Anne-Marja toimivat esilaulajina.

 

Illan mittaan jokunen paikalla olijoista halusi muistella aikaansa seurakunnan nuorten parissa. Monia kommelluksiakin ehti sattua ja pysyviä ystävyyssuhteita solmittiin tuona aikana. Osasta tuli jopa pariskuntia. Otimme puhelimitse yhteyttä silloiseen nuoriso-ohjaajaan, legendaariseen Leksaan, ja lauloimme hänen toivomansa virren. Itkuhan siellä puhelimen toisessa päässä tuli, mutta varmasti hänkin oli mielissään kuultuaan, että niin moni hänen srk-nuoristaan oli halunnut kokoontua yhteen vuosikymmenten jälkeen. 

Laulujen lisäksi ilta sisälsi paljon puheenporinaa, halauksia, kohtaamisia. Osa oli tullut paikalle kaukaa, monen tunnin ajomatkan päästä ihan tätä hetkeä varten. Nuoruutta - turvallista sellaista - oli mukava muistella. Elämän reppuun on vuosien kuluessa ehtinyt kasaantua monenlaista kannettavaa, jokainen on kulkenut kompastellen ja mustelmia sieluunsa saaden,  mutta taivaallinen Isä ei ole yhtäkään meistä unohtanut. Me vanhenemme, mutta iäti pysyy Hänen armonsa.

Tämä oli hieno ilta!