HUMALAA

Kotimme kuistin vieressä kasvaa sakeana humalaa. Siinä se on kasvanut jo ainakin kahdeksankymmenen vuoden ajan, lienee pidemmästikin, joten kestävää se ainakin on. Kun remontoimme tätä taloa 80-luvun lopulla, humalat piileksivät maan uumenissa ja pelkäsin niiden hävinneen, mutta eivätpä sentään. Onneksi!

                                     Kuisti näkyy marjanpoimijoiden taustalla, kuva 50-luvulta.

 

Joka kevät sitä ihmettelee, kuinka  ohuet versot työntyvät esiin lumien sulettua  ja toukokuussa ne suorastaan ryöpsähtävät kasvuun. Joinakin päivinä kasvua voi tapahtua toistakymmentä senttiä ja kesän mittaan humalat sakenevat ja vahvistuvat. Kuistillamme on siis vihreä vilpola koko kesän.
Joskus humalan suojaan on lintukin pesinyt eikä ovesta kulkeutuva liikenne ole ihmeemmin häirinnyt vihreyden syliin kotiansa rakentanutta siivekästä asukasta.

 Kevään töihin kuuluu tukinarujen virittäminen, joita pitkin humalat kiipeilevät. Haikein mielin karsin ruskistuneet humalat joskus syys-lokakuussa ja jään odottamaan uutta kasvun aikaa.

Puolisoni mummo keräili aikoinaan humalan kauniit ja pehmeät kävyt talteen ja laittoi niitä maltaiden kanssa samaan veteen kotikaljaa tehdessään. Ei ole tullut koskaan kokeiltua sitä, vaikka kotikaljaa silloin tällöin teenkin. Onko joku muu kokeillut?