KAHVIHETKI

Tänään aamupäivällä sain vieraakseni ystävän kahden nuorimman lapsensa kanssa. Ystävyys on alkanut lastemme kautta eli olemme "anoppeja" nuorillemme. Olen kiitollinen tästä ystävyydestä ja samalla aaltopituudella olemisesta. En enää nykyisin ystävysty tai solmi uusia ihmissuhteita kuten nuorempana, mutta tämän ystävän kanssa on ollut helppo hengittää, jutella, jakaa asioita heti alusta lähtien. Liekö se sitä sielujen sympatiaa?

Ystävänpäivänä sain kyseiseltä perheeltä kortin, jonka teksti kuvaa niin hyvin ystävyytemme kehittymistä:
                                                           "Ystäviä ei hankita.
                                                            He liukuvat elämäämme
                                                            miltei huomaamatta
                                                            ja vähitellen jäävät siihen.
                                                           Elämän suurimpana lahjana." (Armi Ratia)

Niin se on: Ystävät liukuvat elämäämme lähes huomaamatta. Joidenkin kanssa on helppo ystävystyä ja iloita vastavuoroisuudesta, jotkut ihmissuhteet puolestaan katkeavat ja ystävyys (jos sitä todellisuudessa olikaan) kuihtuu pois. Tämän ystävyyden haluaisin säilyvän!