Tänään on Tuomaanpäivä. Ennen vanhaan jouluvalmistelut piti olla tähän päivään mennessä tehdyt ja siirryttiin juhlapyhien viettoon. Talo oli pesty, puhtoinen, aitat syömistä täynnä.
Tänään on myös talvipäivänseisaus, jolloin yö on pisimmillään ja päivä lyhimmillään. Sanotaan, että aurinko on kolme päivää pesässään ja sen jälkeen alkavat päivät vähitellen pidetä. Tapanina päivä on jo kukonaskelta pidempi kuin tänään. 😊
Vuonna 1988, lähellä joulua pidimme kodinsiunaamistilaisuuden ja tupamme täyttyi sukulaisista, ystävistä ja kyläläisistä. Appivanhempani ostivat meille tuolloin lahjaksi Tuomaanristin ja siitä lähtien se on koristanut joulutupaamme.
Kummipoikamme Tuomas viettää tänään nimipäivää, joten onnittelut hänelle ja kaikille Tuomaksille, Tuomoille, Tomeille ja Tommeille!
En heitä koskaan kananmunakenoja ja kynttilänpätkiä pois vaan säästän niitä askarteluja varten. Näitä tarvikkeita tietävät jo sukulaisetkin säästää minulle ja vastalahjaksi annan heille jatkokäsiteltyjä tuotteita. Olen jo monessa blogissa nähnyt sytykeruusupäivityksiä, mutta kannan korteni kuitenkin samaan kekoon.
Minusta on mukavaa näpertää sytykeruusuja ja myös -hiiriä. Niitä olen antanut lahjaksi puulla lämpiävien saunojen omistajille, tehnyt myyjäisiin ja käyttänyt niitä tietysti itsekin. Minusta nämä ovat todella mainio tuliaislahja! Vaikka materiaali on ilmaista ja valmistaminen yksinkertaista, on sytykkeissä kuitenkin käsityön leima; jokainen sytyke valmistuu yksilöllisesti ja tiedän, että ne eivät jää saajan nurkkiin pyörimään vaan tulevat käyttöön. Steariiniin kastetut kennoruusut ja -hiiret sytyttävät helposti tulen takkaan, hellaan, uuniin, kiukaaseen. Kuka lie keksinyt näin hienon kierrätysidean? Hänelle hattu sulkaan, kiitos ja kumarrus!
Poikkesin taannoin katsomassa Kädenjäljen joulutohinoita ja erityisesti Galleria Sarán myyntinäyttelyä. Minusta on kiva, että pienellä paikkakunnalla on paikallisten kädentaitajien töitä esillä ja ostettavana. Niin kovasti toivon, että moni löytäisikin tiensä putiikkiin ostoksia tekemään. Itselläkin tarttui jotain pientä mukaan (ja pienistä puroista voi kasvaa suurikin virta).
Näytteille asettelu oli kohdillaan ja galleriassa niin jouluinen tunnelma.
Jouluviikko alkoi. Toivon, ettei kukaan uuvu viimehetken järjestelyjen alle vaan voi nauttia ajatuksin tulevasta joulusta. Hyvää alkanutta viikkoa Teille jokaiselle! 💗
Olen jo monena vuonna saanut ystävältäni joululahjaksi lasienkelin ja jälleen enkelikuoroni lisääntyi yhdellä jäsenellä, tällä kertaa pinkillä enkelillä. Enpä malttanut odottaa ihan jouluun asti, koska halusin enkelin jo ikkunalle. Kiitos lahjastasi, rakas Ystävä!💗
Vapahtajan syntyessä oikeilla enkeleillä oli suuri sanoma ilmoitettavanaan. Mitä mahtoivat paimenet ajatella, kun suuri enkelijoukko ympäröi heidät ja he kuulivat taivaallista ylistyslaulua? Ilman Jeesuksen syntymää emme mekään viettäisi joulua. Tänään syttyy neljäs adventtikynttilä. Joulun juhla on siis lähellä.
Se tunne, kun äiti levitti joululiinat pöytiin juuri joulun alla...
Nyt kaksi retroliinaa on päässyt omaan kotiini joulua juhlistamaan. Niitä silittäessäni ja paikoilleen laittaessani muistan aina äidin ja lapsuuden joulut. Miten kankaanpalasiin voi liittyäkään niin paljon tunnemuistoja?
Blogista 70-luvulta päivää! sain tietoa alla olevasta retroliinasta. Kankaan on suunnitellut Eva Taimi ja liinaa on myyty aikoinaan metritavarana. Löytyykö jonkun muunkin kotoa näitä kuoseja?
Suloinen lenkkikaverini Mauri syntyi tasan vuosi sitten ja rakkaitten nuortemme kotona jännitettiin, tuleeko heistä nyt koiranpennun omistajia. Kennelin pitäjä oli tarkkaan haastatellut heitä, millaiseen kotiin pikkuista pentua oltaisiin ottamassa ja kun hän näytti vihreää valoa, Mauri muutti uuteen kotiin tammi-helmikuun vaihteessa.
Voi, Mauri oli silloin niin pikkuinen, aivan kuin pörröinen lankakerä. Kun kävin sitä ensimmäistä kertaa katsomassa, se värjötti ja haki suojaa uudesta emännästään, mutta halusi uteliaana tulla vähän haistelemaan "koiramummoakin".
Ensimmäisiä kertoja meillä käydessään Mauri haisteli ja tutki uutta tilaa, pissatkin lirahtivat muutaman kerran matolle. Voi sitä touhun määrää! Kyllä oli energinen pentukoira ja itse asiassa energiaa riittää edelleen.
Mauri ja naapurin Miina; todelliset ystävykset.
Ensimmäinen vuosi uudessa kodissa on ollut täynnä ihmeitä. Meille se on myös ollut ihmettelyn ja ihastelun vuosi. Mauri on tuonut tullessaan niin hirmuisen paljon iloa ja valloittanut meidän kaikkien läheisten sydämet. Vaikka se on välillä itsepäinen jullikka, on se myös hellyttävä, uskollinen ja läheisyyttä kaipaava kaveri. Minä olen saanut Maurista lähes päivittäin hurmaavaa lenkkiseuraa ja yhdessä on koluttu metsiä siellä sun täällä, kuljettu hiekkateitä, käyty rannassa katsomassa kevätjäiden lähtöä. Syksyisessä metsässä Mauri söi oikein urakalla mustikoita ja puolukoita, nyt talvella riittää haisteltavaa eläinten jäljissä. Maurista on tullut meille niin rakas!
Koska äitini oli karjalainen, kuului joulupöytäämme aina omatekoisia karjalanpiirakoita. Anoppikin on syntyisin nykyisen itärajan takaa, joten eilen pidettiin hänen kanssaan piirakkatalkoot. Puuron keitin jo edellispäivänä ja aamusta pistettiin pulikat heilumaan. Leivinuuni lämpesi samalla ja siellä piirakat paistuivat rapsakoiksi. Piirakanteko porukalla luonnistuu nopeammin kuin yksin väsätessä ja onhan se toki rattoisampaakin. Reilut kuusikymmentä piirakkaa saatiin aikaiseksi (enemmänkin olisi tehty, vaan puuro loppui kesken), muutamia maisteltiin tuoreeltaan, loput laitettiin pakasteeseen joulua odottamaan.
Piirakoissa näkyy käsityön leima: eipä ole kahta samanlaista. Näillä ei voitettaisi piirakkakilpailuja, mutta siihen ei olla pyrkimässäkään. Tekemisen meininki ja herkullinen lopputulos ovat pääasia.
PS: Muistitko, että alkuvuodesta karjalanpiirakat pääsivät myös postimerkkeihin? Kritiikkiä ne saivat siitä, että kuvaan oli valittu teollisesti tuotetut, tasalaatuiset piirakat. No, onhan ne aika lailla erinäköisiä kuin nämä uniikit ja käsitehdyt.
