tiistai 25. elokuuta 2020

KESÄMUISTOJA

Aika monta kesäistä kuvaa olen tänne blogiin viime kuukausina ladannut, mutta vielä innostuin kaivamaan kuva-arkistoja osallistuakseni Pieni lintu-blogin kuvahaasteeseen. Korona-ajasta huolimatta kesä sisälsi monta mukavaa kohtaamista, pientä reissua ja ihmettelyn aihetta.

Kesäkuussa käväisin ystävän luona hakemassa kukantaimia ja samalla ihastelin pihamaalla tepastelevaa kanalaumaa kukkoineen. Sisällä lämpölampun alla piipitti suloisia pikkutipuja.




Toisen ystävän kanssa käväistiin kesäkuussa Salmelan taidekeskuksessa ja tulomatkalla poikettiin juomassa leivoskahvit ja -teet Karoliinan Kahvimyllyssä Leivonmäellä. Ihana paikka, vaikka nykyisin sijaitseekin hieman rauhattomamman reitin varrella kuin aiemmin. Maukkaiden leivosten lisäksi tarjolla oli nostalgista silmänruokaa.








Heinäkuun taivaalla pörisi, kun lannoitehelikopterit lensivät metsään ja takaisin pellolle täydennystä hakemaan. Enpä ollut tällaistakaan ennen nähnyt.





Tämmöisiäkin muistoja tästä kesästä!
                                                       Pieni Lintu - MakroTex challenge

35 kommenttia:

  1. Suloiset kanaset ❤️ Ja karoliinan kestikievarissa kuvasit sitä pöytää, jossa me Ukon kanssa kahvittelimme :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä vain sain luontevasti istutettua Karoliinan Kahvimyllyn käynnin tänne. :)

      Poista
  2. Nuo kanat, niin komeita. Ja jee, samanlainen iso punaoranssi kattila kun mullakin on. Ihania kuvia kaikenkaikkiaan, mielenkiintoisia esineitä ym.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, -Maiju-!
      Karoliinan Kahvimylly on täynnä ihastuttavia pieniä yksityiskohtia, joten kuvattavaa riittää.
      :)

      Poista
  3. Onpa idyllisiä kuvia. Ihania kesämuistoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti Kaija! Kesään mahtui monenlaista. :)

      Poista
  4. Kauniita, värikylläisiä kuvia!
    Tästäpä muistin, että tänä kesänä piti laiturille maalata räsymatto, kun näin tuon asfalttiin maalatun maton.
    Ihan erityisen kauniit matot kahvilan penkeillä sekä pöydällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin mielin maalattua mattoa kesämökin kuistille tai vessan portaille. Saapa nähdä, toteutanko aikeeni.
      Kahvimyllyssä on panostettu ihastuttaviin yksityiskohtiin: mattoja voi käyttää myös penkkien piristeenä. :)

      Poista
  5. Ihana kahvila,viihtyisin!😊
    Ja nuo tipuset ja kanat ja kukko,ihanaa kotimaan kesämeininkiä kuvissasi.❤❤❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mirjam-Matilda!
      Nämä tipuset ovat jo varmaan varttuneet kovasti. On nuo eläinten lapset vaan niin suloisia. :)

      Poista
  6. Meidän kanat ja kukko muuttivat jo talvipaikkaansa. Kesäkausi on ohi. Pienelle lomaselle tekisi mieli, näkisi noita kivoja "kahvimyllypaikkojakin".
    Ja minulla olisi hurjasti kesämuistoja, kunhan saan vauhdin päälle ja alan päivittelemään blogiani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinka korona vaikutti kesäpaikkanne vierailumääriin? Olet lomasi ansainnut; takana joka tapauksessa varmasti työntäyteinen kesä.
      Kuvia odotellaan... :)

      Poista
  7. Jotenkin hätkähdytti, kun luin otsikon. Mutta niinhän se kesä alkaa kohta olla ohi. Meillä myös. Ensi viikolla näyttäisi lämpötilat pysyttelevän jo alle 30 C asteen ja jonkin verran ovat lehdet jo leijailleet maahan. Niin se syksy vaan taas tulee.

    Kauniita kuvia olet ottanut. Mä ajattelin, että helikopteri kiikuttaa vettä johonkin tulipaloon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa viielys jo tuntuu huomattavasti. Toissa- aamuna mittari näytti kuuden aikoihin viittä astetta. Huh, tuntuu jo aika viileälle. Aurinko paistelee, mutta enää lämpötila ei taida kohota kahteenkymppiinkään.
      Tuo helikopterilento oli aika jännää kaseltavaa. Samalla tavoin lie sammuttelevat tulipaloja, mutta onneksi siitä ei nyt ollut kyse. :)

      Poista
  8. Kukko komea, kuin vanha tuttu Aapiskirjankukko! Suloisia myös pikku piipertäjät.
    Leivonmäen Karoliinan Kahvimyllyyn minäkin poikkeaisin noilla kulmilla jos tulisi käyntiä. Kivasti nostalgiaa paikassa.
    Täällä ovat metsälantasäkit vielä odottamassa marja-ajan loppua, että lannan levitys alkaisi. Levitys tapahtuu kait mönkkärivoimin, ei helikoptereilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukko on todella kuin suoraan aapiskirjasta. :)
      Karoliinan Kahvimyllyssä viihtyvyyteen on todella satsattu. Sijaintinsa uolesta vaan nykyisin rauhattoman reitin varrella. Hieno paikka joka tapauksessa.

      Poista
  9. Ihanan nostalginen paikka tuo Karoliinan Kahvimylly ja tipuset ovat suloisia tottakai!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella nostalginen kahvila. Ja leivokset huippuhyviä.Ihan oöytiin tarjoillaan. :)

      Poista
  10. Voi, miten söpöjä tipuja <3

    Tuollaiset kahvipaikat ovat mukavia tunnelmaltaan. Ja yleensä niissä on suussa sulavia leivoksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahvimyllyn leivokset ovat suorastaan kuuluisia ja pöytiin tarjoilu on piste I:n päälle. :)

      Poista
  11. Lovely photos of summer - the chicks are so sweet and the Art Centre looks like an interesting place to visit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you, Diana! <3
      Have a pleasant end of August, happy autumn!

      Poista
  12. Onpa ihania pikku tipuja! Ja ihanan näköinen paikka tuo Karoliinan Kahvimylly, pääsisipä joskus käymään siellä! Itse olin joskus pienen kunnan paikallislehdessä töissä, ja siellä olin kerran juttukeikalla, kun oli tuollainen lannoitehelikopteri liikkeellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karoliinan kahvimylly on todella viehättävä paikka. Kannattaa siis poiketa Leivonmäellä, jos ohitse ajat.
      Oli ihan mielenkiintoinen kokemus nähdä kahden kopterin pörräävän lähipellon ja metsän päällä.

      Poista
  13. Kaunis paikka tuo Karoliinan Kahvimuylly. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihana paikka ja leivokset myös herkullisia.

      Poista
  14. Pääsiäinenhän se yleensä on kanakas, ei välttämättä kesä. Söpöjä kuvia. Hauska tuo räsymatto asfaltilla.

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ystävän luona oli söpöjä pikkutipusia keskellä kesää. En tiedä, montako poikasta ehti kaikenkaikkiaan kuoriutua.
      Itsekin mielin maalattua mattoa mökille. Saa nähdä, toteutuuko aie konsanaan. 😊

      Poista
  15. Olipas kivan erilaisia kuvia! Paljon sellaista, jota en ole itsekään pitkään aikaan nähnyt, jos koskaan. Kanat olivat hauskoja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Teresa! Tästä postauksesta tuli vähän sillisalaatti, mutta kertoo tiestysti kesän hauskoista muistoista. :)

      Poista
  16. Ihania kuvia. Tutun näköiset kanat ja tiput. Kovasti ovat jo kasvaneet, munivatkin jo ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vasta nyt huomasin kommenttisi! Kiitos, kun sain käydä näitä siivekkäitä kuvaamassa!

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!