sunnuntai 20. lokakuuta 2019

MUSIIKKITALO

Ihan yllätyin, kuinka pienellä alueella Helsingin merkittävät ja kuuluisat rakennukset ovatkaan!  Oodin naapurissa ovat Kiasma ja Musiikkitalo, vähän matkan päässä Finlandiatalo ja Oodia vastapäätä Eduskuntatalo.

Toinen tutustumiskohteemme oli vuonna 2011 valmistunut Musiikkitalo, jossa RSO ja Helsingin kaupunginorkesteri soittavat ja josta lähetetään myös konsertteja sekä television että radion välityksellä. Lisäksi saman katon alla on Sibelius-akatemian tilat. Oppaan johdolla pääsimme tutustumaan talon konserttisaleihin ja taideteoksiin.



Pääaulan katossa suuren konserttisalin vieressä kohtaa ensimmäisen valtavan taideteoksen, Gaian, jonka on tehnyt taiteilija Kirsi Kaulanen.




Suuressa konserttisalissa istahdimme hetken aikaa ja kuuntelimme parin sellistin harjoittelua. Salin akustiikka on upea! Japanilainen Yasuhisa Toyota vastasi akustiikan suunnittelusta ja hän halusi tähän suomalaiseen rakennukseen käytettävän paljon puuta ja mm. vähän lasia, joka heikentää akustista äänimaailmaa. Olisipa kiva joskus istua  salissa kuuntelijana, kun iso orkesteri soittaa. Luulenpa, että se on vallan toisenlaista kuin kuunnella musiikkia televison kautta.



Nuori oppaamme oli itse valmistunut musiikimaisteriksi Sibelius-akatemian kansanmusiikkilinjalta ja innostusta puhkuen hän esitteli meille entisen opinahjonsa. Sibelius-akatemia on ulkomaillakin arvostettu taideyliopisto, jonne onnistuu pääsemään vain murto-osa hakijoista. Yksi onnellinen on  serkkuni tytär, joka aloitti opintonsa täällä tänä syksynä. "Sibiksen" kasvatteja ovat mm. kanteletaiteilija Ida-Elina, pianisti Iiro Rantala ja laulajatar Karita Mattila. Oppaamme kanteleensoittoa ja laulua voi muuten kuunnella täältä




Takaisin aulatiloihin ja lisää taidetta: Tahtipuikkotaulu.



Ikkunoista näkyy jotain tuttua...


Ja kun asteli oven ulkopuolelle, näkyi myös oululaisen taiteilijan Reijo Hukkasen  Laulupuut.


Ennen kotiinlähtöä oli vielä kuvattava  presidentti Ståhlbergin patsas, joka oli saanut kaulaansa jättimäisen abloy-avaimen. Avainkaulaisia patsaita olikin pitkin pääkaupunkia ja myöhemmin syy selvisi: edellisyönä oli vietetty asunnottomien yötä, joten avamiet olivat muistutuksena oikeudesta omaan kotiin.



Mielenkiintoinen pikavisiitti pääkaupunkiin! Kotimatka taittui sakeassa sumussa, mutta hyvin selvittiin takaisin Keski-Suomeen.

20 kommenttia:

  1. Totesin juuri omassa postauksessani, miten tehokkaasti Helsingin kulttuurirakennukset sijoittuvat pienelle alueelle.
    Musiikkitalo on hieno ja akustiikka salissa todella hyvä. Ostimme veljenvaimon kanssa jo toisen kerran vuoden liput RSO:n torstaikorsertteihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa:olemme päässeet ihmetelemään samaa asiaa.
      Konsertti tuolla salissa on varmasti elämyksellinen kokemus.

      Poista
  2. Kiitos tästä Helsingin-matkasta! Paljon uutta nähtävää siellä olisi, kun en ole vuosiin käynyt siellä päinkään. Kiva kun pääsit pikavisiitille sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Aika harvoin käyn itsekin pääkaupungissa. Muutama vuosi sitten olin ystäväni kaksi kesäpäivää Helsingissä.

      Poista
  3. Schönes großes Gebäude, schön hell.

    Noke

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja, das Haus der Musik ist sehr schön und hell.

      Poista
  4. Hienoja ja mielenkiintoisia rakennuksia onkin tuolla alueella. Kaikissa olen käynyt, mutta Oodi on suosikkini:) Mukavaa alkavaa viikkoa Piipe:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen opiskellut Sibelius-Akatemiassa, laulua, mutta olin sillon niin ujo esiintyjä että jätin kesken;D

      Poista
    2. Oodi miellytti minuakin eniten. Wau, olet ollut opiskelijana Sibiksessä! Harmi, että ujous voitti, mutta varmasti sait myös keskenjääneistä opinnoista paljon iloa ja hyötyä. Vieläkö laulat ja uskallatko nykyisin esiintyä?
      Ihanaa viikkoa Sinulle, Jael!

      Poista
    3. Sain 16.vuotiaana stipendin Sibelius-Akatemian laulutunteja varten, olin sopraano, siis en ollut tavallinen opiskelija, vaan lukion ohella kävin laulutunneilla, minulla oli oma opettaja ja pianisti,mutta heti kun tuli joku muu niin en saanut ääntäkään;D No laulan omaksi ilokseni nykyään, mutta opin hyvän hengitystekniikan niillä tunneilla;:D

      Poista
    4. Hienoa, että oli stipendiaattina tuolla opinahjossa. Sinulla täytyy olla vahva lahjakkuus laulamiseen. :)

      Poista
  5. Upea kooste!Minä olen pari kertaa nieleskellyt konsertissa musiikkitalossa.Akustiikka on niin ainutlaatuisen upea,että musiikki imeytyy jokaiseen soluun,ja liikuttaa ja herkistää.Harmi ettei visiittiinne sisältynyt konserttia.
    Minä,äitini ja tyttäreni matkustimme lauantaina Onni-bussilla Lahteen äitini siskon,kummitätini luo ja Lahden moottoritiellä oli niin sakea sumu,ettei oikein maisemia nähnyt.😊
    Mukavaa uutta viikkoa Piipe!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Höh, mihinkähän minun edellinen vastaukseni kommenttiisi on häipynyt???
      Voin hyvin kuvitella, miten tuolla kuulujan paikalla liikuttuu. Katsoin youtubesta pätäkän Finlandiaa Musiikkitalosta ja kyynelehdin jo pelkästään siitä.
      Hyvää, onnellista loppuviikkoa Sinulle! <3

      Poista
  6. Aivan mahtavaa päästä tutustumaan näin välitykselläsi tähän mMusiikkitaloonkin. Kiitoksia esittelystä.
    Meidän sumut täällä muuttuivat melko napakoiksi pakkasiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Aimarii! <3 Kiva, kun tulit katsomaan päivitykseni.
      Joko siellä on luntakin maassa? Täällä satoi viime yönä räntää ja lapset iloitsivat saadessaan tehtyä lumipalloja ja -ukkoja.

      Poista
  7. Olen ollut Musiikkitalossa kerran: silloin siellä esiintyi ensimmäistä kertaa ikinä räppäri... ELASTINEN ja mulla oli paikka 4:llä rivillä ❤️

    VastaaPoista
  8. Pitääpä mennä tsekkaamaan tuo taideteos, en ole Musiikkitalon sisällä vielä käynyt, vaikka Hgissä asunkin. Hieno keskittymä kyllä tuo Kansalaistori. Harmi, ettei oopperatalosta saatu yhtä hienoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käväisepä katsomassa! Musiikkitalossa olisi ihana joskus päästä kuulemaan livekonserttia.
      Hyvää alkanutta vuotta Sinulle ja kiitos kommentistasi!

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!