Tänään on siis aika valmistaa taikina, johon tarvitaan näin paljon raaka-aineita:
1,5 dl siirappia
n. 2,5 dl sokeria
250 g voita
4 tl kanelia
1 tl neilikkaa
2 tl kardemummaa
1 tl inkivääriä
2 tl pomeranssinkuorta
- kiehauta ja jäähdytä -
- lisää seuraavat aineet jäähtyneeseen massaan:
2 munaa yksitellen, vatkaten
2 tl soodaa
1 tl suolaa
500 g vehnäjauhoja
- anna taikinan maustua yön yli viileässä paikassa
- kaulitse, paina muotilla pipareita
- paista n. 190 asteessa 5-7 min.
- herkuttele! 😋
Huomenna pitäisi näyttää tällaiselta:
Pari muistoa piparinleivonnasta:
Vuonna 1988 vietimme puolison kanssa ensimmäistä yhteistä joulua omassa kodissa. Olin saanut valmiin (edellä mainitun) taikinan anopilta ja leivoin piparit. Päätin paistaa ne leivinuunissamme, koska sitä oli lämmitetty juuri sopivasti. Mutta paisto päättyi ikävästi: liian kuuma uuni poltti piparit aivan mustiksi ja ne päätyivät kompostiin. Ihana tuore aviomieheni lohdutti poropeukaloa, anopille en maininnut asiasta mitään. Sen jälkeen olen aina paistanut piparit sähköuunissa.
Vuoden 2004 joulumuistoihin olen kirjannut seuraavaa:
" Joulupiparit leivoin 5.12. ja nyt olikin ensimmäinen kerta, kun en saanut enää poikia innostumaan asiasta. Esikoinen kävi ohi kulkiessaan napsimassa taikinaa, kuopus teki yhden taikinalevyllisen pipareita, mutta loput tein yksin ensin hevimusiikin ja sitten Jypin (Jyväskylän palloseura, jääkiekkojoukkue) otteluselostuksen säestyksellä. Joulumusiikkia ei siis tänä vuonna kuunneltu piparileipomisen aikaan. Tunsin mielessäni haikeutta siitä, ettei meillä enää ole ihan pieniä lapsia, jotka iloitsevat jouluvalmisteluista..."
No, piparit maistuvat kuitenkin nuorukaisille edelleen ja esikoinen jopa haluaa joka vuosi tehdä taikinan ihan itse ja samalla reseptillä kuin edellisetkin sukupolvet. Perinne siirtyy eteenpäin.
Paraisten pipareita äitinikin aina teki ja olen itsekin sitä ohjetta käyttänyt. Olen vaihtelunhaluinen ja kokeilen usein uusiakin ohjeita.
VastaaPoistaLapsuudesta muistan, että me tytöt leivoimme aina äidin kanssa pipareita ja juuri itsenäisyyspäivänä. Minä leivoin eilen ja tänään teen vielä lisää herkkuja illalla oleville synttäreille.
Minä olen tehnyt vain yhden kerran toisella ohjeella pipareita, mutta palasin tuttuun ja vanhaan ohjeeseen.
PoistaIhania muistoja Sinulla! <3
Samaa haikeutta minullakin, ei ole enää pieniä lapsia piparien leivonnassa eikä juuri muissakaan jouluvalmisteluissa.
VastaaPoistaNiinpä, kaikki päättyy aikanaan. Ehkäpä lapsille jää kuitenkin hyviä muistoja piparinleivontahetkistä ja he siirtävät perinnettä seuraavalle sukupolvelle.
PoistaTuttu resepti, myös meidän suvussa perinteisesti kulkeva :)
VastaaPoistaNyt täytyy tunnustaa että olen parina viime vuotena ostanut niitä ruotsalaisia ohuen ohuita pipareita, siinä punaisessa paketissa.
Mukavaa alkavaa viikkoa!
Hih, taitaa olla suosituin pipariresepti!
PoistaVälillä minäkin olen syönyt niitä ohuita ruotsalaisia pipareita, mutta itseleivotut piparit ovat minulle vielä toistaiseksi tärkeä perinne.
Kiitos samoin: ihanaa alkanutta viikkoa myös Sinulle!
Paraisten piparit onkin se ainoa oikea. :-)
VastaaPoistaVuosiin en ole enää joulupipareita paistanut, kun ei ole pieniä apulaisia enää.
Hyvää itsenäisyyspäivää!
Paraisten piparit ovat kyllä ehdoton ykkönen minunkin mielestäni.
PoistaHyvää itsenäisyyspäivää myös Sinulle!
Samalla tutulla hyväksi havaitulla ohjeella minäkin piparit tänään leivoin!
VastaaPoistaHyvää itsenäisyyspäivää ja joulun odotusta!
Itsekään en ole tässä asiassa kovin vaihtelunhaluinen.
PoistaHyvää itsenäisyyspäivää Sinullekin!
Tänä vuonna, kun lapsenlapset paistoivat pipareita toisen mummin luona, niin taidan ostaa kaupasta Annas-pipareita:)
VastaaPoistaMukavaa viikon jatkoa!
Hyvältä ne Annas-piparitkin maistuvat! :)
PoistaKiitos samoin: onnellista viikon jatkoa!
Paraisten piparkakkuja minäkin olen leiponut. Joskus oman pojan kanssa, sittemmin hänen poikensa kanssa, sitten ilman apuja.
VastaaPoistaNäin se vaan menee.
Ehkä tänä jouluna leivon valmiista taikinasta , että piparkakun tuoksu leviää mökkiin.
Teillä se leijuu jo huomenna.
Kiitos, hyvältä tuoksuu täällä juuri nyt (pelti on uunissa, kun tätä kirjoitan).
PoistaYhdessä leipominen on niin kivaa!
Voi teitä ahkeria! Minä leivon Myllyn parhaasta :)
VastaaPoistaHyviä pipareita saa myös kaupan valmistaikinasta! :)
PoistaOlipa hauskat piparimuistelot:) Niin, tosiaan tulee ennenpitkää sekin aika ettei piparileipojia olekaan enää niin tarjolla... Mutta taikina maistuu ja piparit myös:) Meillä on ´muuten tuo sama kirja. Saimme sen aikanaan mieheni tädiltä ja on se aika paljon ollut käytössä, kun on kannetkin jo irti, vaikka meillä ei nyt kovin usein leivotakaan.
VastaaPoista