sunnuntai 20. joulukuuta 2015

PIENI PALA PAPERIA...

... ja silti siihen voi sisällyttää niin paljon kauneutta! Joka vuosi odotan, millainen mahtaa olla uusi joulupostimerkki ja ainahan ne ovat ihania ja mielenkiintoisia. Olen tallettanut jouluisia postimerkkejä ja kaivelin niitä yhtenä iltana esiin. Piti oikein suurennuslasilla tarkastella hienoja yksityiskohtia. Osa merkeistä on repaleisia, mutta sepä ei minua haittaa, kun en ole mikään filatelisti; kunhan keräilen merkkejä kauneuden ja muistojen vuoksi.


 70-luvulla postimerkin sai muutamalla kymmenellä pennillä, 80-luvulla piti maksaa jo paljon enemmän. Aiheina olivat usein pukki ja porot tai hevosreen kyydissä olevat kirkkoon matkaajat. Niin suomalaista!
Iloa metsän ja pihapiirin eläimille.

Esikoinen oli alle kaksi kuukautta vanha, kun liimailin näitä merkkejä joulukortteihin. On hanget korkeat nietokset niin kaupunki- kuin maalaismaisemassa.

Kuopuksen syntymävuonna oli puolestaan hellyttäviä lasten piirtämiä kuvia.

 Äitini oli samanlainen muistojen tallettaja kuin minäkin, joten hänen kätköistään löytyivät nämä Ruotsista sukulaisilta tulleet joulumerkit.


Puolisonkin sukulaisia asuu pitkin maailman, joten jouluaiheisia merkkejä on tullut niin Kanadasta, Englannista kuin Espanjasta. Alin merkki on tämän vuoden tuotantoa Saksasta. Kauniita kaikki!

7 kommenttia:

  1. Postimerkit on joskus pieniä taideteoksia. Kauneutta tiivistettynä :)
    Iloista ja Rauhaisaa Joulunaikaa. t.anne

    VastaaPoista
  2. Postimerkeissä on kauneusarvoja. Tykkään enemmän entisvuosien merkeistä. Ehkä näihin viime vuosien joulumerkkeihinkin tottuu.
    Porot ovat monessa joulumerkissä, kuten tontutkin.

    VastaaPoista
  3. Kauniita joulumerkkejä vuosikymmenien takaa.
    Mukavaa jouluviikkoa!

    VastaaPoista
  4. Onpas niitä monenlaisia, hyvä kun olet tallettanut niitä!
    Jotkut ovat ihan tuttuja, toisia en muista ollenkaan.

    VastaaPoista
  5. tulee muistoja mieleen:) Hyvää jouluviikkoa!

    VastaaPoista
  6. Ihania pikkuisia muistoja menneiltä vuosilta.

    VastaaPoista
  7. Eikös vaan, että postimerkkeihin voi piirtää vaikka pienoismaailman? Kiva, jos postaus ilahdutti mieltänne. Kiitän lämpimästi Teitä, jotka kommentin jätitte.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!