Mayo, blogissa Pieni ihminen, suuri elämä, haastoi kertomaan mummolakokemuksia ja minäpä tartuin tähän haasteeseen, kaivoin esiin vanhoja valokuvia ja hieroin muistinystyröitä.Tästä se siis lähtee:
Äitini äiti, Aino, oli Karjalan siirtolaisia. Hän oli syntynyt Tulolan saaressa, Sortavalan maalaiskunnassa huhtikuussa 1907 ja avioitui pappani Toivon kanssa kesäkuussa 1931. Perhe kasvoi neljällä tyttärellä ja yhdellä pojalla. Tosin vanhin tytöistä kuoli aivan vauvana. Sota ajoi perheen evakkoon ja uusi koti löytyi monien vaiheiden jälkeen Keski-Suomesta, pienestä maalaiskylästä.
Mummo eli pitkän elämän. Hän kuoli 91-vuotiaana, ja voisi sanoa, että elämästä kyllänsä saaneena, sillä hänellä oli loppuvuosinaan kova taivasikävä.
Mummo oli eläväinen, herkkä nauramaan,mutta myös herkkä kyyneliin. Hän teki niin ihania karjalanpiirakoita ja sultsinoita, että vieläkin vesi kihoaa kielelle niitä ajatellessa. Mummo oli myös erittäin työteliäs ja aina, kun mummolassa kävimme, tuntui, että mummolla oli monta puuhaa tekeillä. Tosin niin kiire ei ollut koskaan, etteikö mummon kahvi-tai ruokapöytä olisi jäänyt kattamatta. En muista kovin usein istuneeni mummon sylissä, mutta tiesin meidän olevan hänelle tärkeitä.
Yksi tärkeimmistä asioista on, että tiesin mummon olevan suvun vankka esirukoilija. Joskus hän tuli maininneeksi, että muistaa nimeltä joka ilta kaikkia lapsiaan ja heidän perheidensä jäseniä. Loppuvuosina mummolla olikin jo kovin pitkä nimilista muistettavana, mutta uskon, että noihin rukouksiin kätkeytyy yhä edelleen paljon siunausta, jotka kantavat sukupolvien yli.
Vanhempani tapasivat toisensa kotikylällään ja avioiduttuaan äiti muutti isän kotitilalle, jossa asui anoppinsa, Miina-mummon kanssa samassa taloudessa. Kotini oli minulle samalla siis myös mummola. Miina-mummo oli minulle hyvin läheinen. Hän syntyi kesällä 1891 ja avioitui vaarin kanssa 1912. Vaari ehti kuolla vajaa kolme vuotta ennen syntymääni, joten häntä en koskaan tavannut.
Mummon vieressä nukuin monena yönä. Saatoin tulla keskellä yötäkin vintiltä pimeitä rappusia ja kömpiä mummon viereen lämpimän peiton alle. Joskus leikimme pöydän allakin. Mummolla oli pitkään pitkät hiukset, mutta jossain vaiheessa hän leikkautti tukkansa. Muistan vielä mummon harmaantuvat hiukset, kun hän niitä kampaili. Usein myös istuin mummon sylissä, kun hän kampasi minun hiuksiani ja selvitti tukan takkuja yön jäljiltä. Muistikuvissani mummo oli hiljainen, hymytön, mutta suloinen ja lämmin ihminen.Mummo kuoli vuonna 1970, melkein 79-vuotiaana.
Ihanaa, että olen saanut tavata molemmat mummoni, saada heiltä rakkautta ja huolenpitoa niin lapsuudessa, nuoruudessa kuin aikuisuudessakin. Mitäpä maailma olisikaan ilman rakastavia mummoja!
Piipe, ihania lapsuusmuistoja, vaali niitä♥
VastaaPoistaNiin totta: olen rikas, kun minulla on ollut lapsuudessa monia rakastavia ihmisiä ympärillä. Lämmöllä muistelen mummojani! <3
PoistaNiin työteliäiltä ja vaatimattomilta vaikuttivat tuon ajan ihmiset. Heissä asui suuri elämän viisaus. Mummot asuivat silloin lähellä. Rakkaita kuvia varmasti sinulle. Niistä henkii juuri se oikea mummous : )
VastaaPoistaSitäpä ne olivat, nuo vanhan kansan ihmiset: työn uuvuttamia, uutteria, elämää nähneitä, vaatimattomia, mutta silti suurta sydämen sivistystä ja oikeanlaista lämpöä.
PoistaMinäkin kerkesin tutustumaan Ainoon ja Toivoon.
VastaaPoista- Eija
niinpä taisit! Eila-miniän kautta. Siunausta viikonloppuusi, Eija!
PoistaOi kun ihanat muistot mummoistasi. Mikä rikkaus omistaa mummo.
VastaaPoistaKivasti kerroit heistä. Kiitos!
Minulla ei ole muistoa mummosta, sillä en heitä nähnyt.He kuolivat ennen kuin minä synnyin sodanaikana.
Sodan jaloissa synnyin ja olin 8:sas lapsi.
Suuri ilo on kun saan itse olla mummina.
Annan aikaani lapsenlapsille ja todella olemme saaneet olla paljon heidän kanssaan.
Kaikkea hyvää sinulle♥
Ihanaa, että voit nauttia omasta mummoudesta ja tuhlata rakkautta lastenlapsiin. Sitä aikaa minäkin odottelen; toivottavasti saan joskus vielä touhuta omien lastenlasten kanssa.
PoistaOnnellista viikonloppua Sinulle ja perheellesi!