tiistai 11. kesäkuuta 2013

KIERRÄTYSTÄ

Vuosien varrella minusta on tullut intohimoinen kierrättäjä. Lajittelen kotitalousjätteet tarkasti ja käyttämättömät vaatteet vien kirpputorille. Tosin kyllä sieltä myös aina tarttuu mukaan jotain kotiin viemistä. Osan vanhoista vaatteista leikkaan matonkuteiksi tai annan puolisolle räteiksi autotalliin ja remonttihommiin. Biojätteet kompostoidaan ja uutta multaa kärrätään kasvimaalle. Toki tiedän, ettei yksi ihminen maailmaa pelasta, mutta pienistä puroista syntyy kuitenkin suurempia virtoja.

Meillä kierrätetään myös rakennuksia! Asumme parisataa vuotta vanhassa talossa ja pihapiirissä on useampiakin  rakennuksia, jotka on kunnostettu uusiokäyttöön. Pihassa seisoo mm. vanha sikala, joka rakennettin joskus 1920-30-luvuilla.


Viereisessä valokuvassa mieheni isä on vielä pikkupoika ja kaitsee suloista possua äitinsä kanssa sikalan edustalla. Kuva on otettu luultavasti kesällä 1940.

Asumamme talo pihapiireineen jäi tyhjilleen 60-luvulla ja appivanhempani rakensivat uuden sikalan talonsa viereen.




Tyhjillään seisonut rakennus toimi meillä aluksi pyörä- ja romuvarastona, kunnes viitisen vuotta sitten se sai jälleen uuden käyttötarkoituksen: mieheni teki siitä lämpökeskuksen ja rakennustyössä auttelemassa ollut esikoisemme sai samalla tehtyä myös opintojensa lopputyön rakennusvaiheesta.




Viime viikolla puoliso asensi lämpökeskuksen katolle aurinkopaneelit - ekoteko sekin - ja nyt meidän ei tarvitse lämmittää käyttövettä puulla lainkaan näin kesäaikana, sillä aurinko armas hoitaa vedenlämmityksen. Ihmeen paljon aurinkopaneelit tuottavat energiaa pilvisenäkin  saati sitten aurinkoisena päivänä.

Kenties joidenkin vuosien päästä asennamme sähköä tuottavat aurinkopaneelit; aika näyttää!

3 kommenttia:

  1. Oi, tuosta minäkin haaveilen! Saako udella mitä tuollainen muutos kustansi?

    VastaaPoista
  2. Katja, jos tarkoitat aurinkopaneeleja, niin onhan niillä hintaa useampi tuhat euroa, asennuksen teki ammattilaisena puoliso itse, joten siinä säästettiin melkoisesti. Vanhan sikalan kunnostustyöt tulivat nekin maksamaan useamman tuhatta euroa, mutta silloinkin "omat miehet" tekivät työn ja joka tapauksessa uuden lämpökeskuksen tekemiseen olisi uponnut kymmeniä tuhansia. Tarvikkeethan ne maksaa melkoisesti. Aurinkopaneelien hankinta oli pitkällisten pohdintojen, arviointien ja vertailujen sekä säästämisen tulos, mutta niiden hankinta oli kuitenkin perusteltua. Suomessa saadaan kesäaikaan enemmän auringonvaloa kuin esim. Saksassa, jossa vastaavia aurinkokeräimiä on jo valtavat määrät (näin niitä itse, kun viime kesänä kävin Saksassa).

    VastaaPoista
  3. Teillä on tapana siirtyä sanoista tekoihin, se on kunnioitettavaa;))
    Toki vanhat rakennukset on kannattavaa hyödyntää, kunhan järki on mukana!
    Oikein mukavaa ja kaunista keskiviikkoa, Piipe♥♥

    VastaaPoista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!