torstai 2. toukokuuta 2013

HAASTE

 Kiitos Sylvi, blogissa Elämää luonnossa, kun haastoit minut mukaan. Yritänpä vastailla antamiisi kysymyksiin ja laittaa haasteen eteenpäin:

OHJEET:  Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomioimaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata haastajan esittämiin 11 kysymykseen.
3. Haastetun tulee keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän ( mukaan haastettujen ) tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa keitä olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista!

Tietoja minusta:
Olen kolmen veljen sisko, maalta kotoisin ja maalla asuva, luonnossa viihtyvä pohdiskelija. Olen innostunut valokuvauksesta, kirjoittamisesta ja lukemisesta.  Laulan kuorossa (satunnaisesti välillä myös kahdessa kuorossa) ja käyn ainakin kerran viikossa vesikuoksemassa. Olen nuoruudessa ollut au pairina Saksassa ja tutustuin silloin erääseen lähes samanikäiseen naiseen, johon pidän edelleen yhteyttä ja jonka tapasin viime kesänä 27 vuoden jälkeen.

1.Jos voisit valita minkä tahansa lemmikin, niin mikä se olisi? Kultakala

 2.Luottoleipomuksesi, jossa onnistut aina? Sämpylät

3.Ensimmäisen autonne merkki? Minun ensimmäinen oma autoni oli Datsun 100 A, niin suloisen pieni ja kätevä.

4.Suosikki urheilulaji? En ole penkkiurheilija, mutta jos omaa liikuntalajia ajetaan takaa, niin sitten se on vesijuoksu.

5.Ehdoton herkkusi? Suklaa! Olen ihan heikkona siihen!

 6. Onko sinulla paheita joita et mainosta blogissasi? Jaa-a. Mikähän se voisi olla...

 7.Paras päähänpistosi tällä viikolla? Onkohan minulla ollut päähänpistoja tällä viikolla?

 8.Oletko saavuttanut elämässäsi ne joita pienenä halusit? Kyllä vaan: on oma puoliso, lapset, punainen tupa ja perunamaakin.

9.Mikä on riittävä määrä unta sinulle? Varmaan 7-8 tuntia, mutta harvoin vain tulee nukuttua niin pitkiä unia.

10.Pidätkö talvella hattua? Kyllä vaan, sillä ulkoilen paljon vuodenajasta riippumatta.

11.Lemppari tuunauksesi,tekeleesi alltime? Poppanaliina anopin vanhoista pussilakanoista.

Seuraavat kysymykset osoitan alla oleviin blogeihin, mutta en kuitenkaan loukkaannu, jos joku on jo aiemmin vastaillut tällaisen haasteen kysymyksiin eikä halua osallistua:

1. Mikä vuodenaika on mielestäsi kaikkein paras ja miksi?
2. Oletko kaikkiruokainen?
3. Minkä kirjan luit viimeksi?
4. Käytkö kesäteattereissa?
5. Mikä elokuva on saanut sinut kyyneliin?
6. Hellyttävin lapsuusmuistosi?
7. Millaisia leikkejä leikit lapsuudessasi?
8. Muistatko ensimmäisen opettajasi  nimeltä?
9. Oletko koskaan käynyt Ahvenanmaalla?
10. Missä maassa haluaisit ehdottomasti käydä?
11. Suurin unelmasi, mikä on jo toteutunut tai odottaa toteutumistaan?

Haastettavat blogit (vaikka teillä kaikilla on huisin paljon enemmän vierailijoita kuin 200; haastan tällä kertaa vain kahdeksan blogia):

Tuulan tarinat
Pieni oliivipuu
Vierailla poluilla
Lehmuskujalla
Markka-aika
Pellonreuna
Radanvarreen ohdakkeita
Varjoista valoon 
   

7 kommenttia:

  1. Kiitos haasteesta. Jään miettimään vastauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, kiva, että haluat tarttua haasteeseen. Onnellista viikonloppua sinne Ranskaan!

      Poista
  2. Kiitos haasteesta Piipe Elch! Nappaan matkaani ja paneudun pähkinöimään, kunhan ennätän:)

    VastaaPoista
  3. Kiitos haasteesta, paneudun kysymyksiin mielelläni :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos haasteesta :). Näin sateisena pyhäpäivän aamuna on mukava vastailla kysymyksiisi :).

    VastaaPoista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!