Loma lähenee loppuaan, mutta hyvinpä ehdin vielä tehdä retken Saarijärvelle. En ole aiemmin käynytkään Haikankärjessä Summassaaressa ja oli mukavaa saada oppaaksi paljasjalkainen saarijärveläinen (suarjärvine) eli toisen miniäni äiti. Ystävän kanssa oli mukavaa kulkea kivikautisilla tienoilla mäntymetsän suojissa.
Auto jätettiin korpihotelli Summassaareen pihaan. Tämä hotelliravintola oli muuten todella suosittu paikka joskus 80-90 -luvulla, mutta tänä kesänä se sulki ovensa kannattamattomana. Hotellin tulevaisuus on vielä auki. Saa nähdä, löytyykö sille uusi yrittäjä...
No mutta mepä suunnistimme siis kohti metsää ja Haikankärkeä. Ensin kuntoportaat (huohottaen) ylös:
Ja sitten harjun päälle kävelemään.
Korkealla harjulla kulki leveä reitti, joka lopulta kapeni terävään kärkeen keskelle Summasjärveä. Maasto muuttui mielenkiintoisemmaksi, joskin myös vaikeakulkuisemmaksi. Tuntui huimalta ajatella, että tällä alueella kivikauden ihmiset ovat liikkuneet ja pitäneet lähimaastossa asuinsijojaan.
Kallistuu, kallistuu vaan eipä ole vielä kaatunut...
Suurin piirtein näillä kohdin ulapalle päin Summasessa sijaitsee Suomen 12. kraatterilöytö. Se on halkaisijaltaan n. kolme kilometriä, pyöreämuotoinen ja peräti 200 metriä syvä. Muutoinhan Summasjärven keskisyvyys on vain reilut kuusi metriä.
Perillä ollaan. Haikankärki saavutettu! Tästä eteenpäin varpaat kastuisivat.
Summasen aallot ovat siloitelleet rantakiviä kauan, kauan.
Pitihän sitä vielä käydä kotimatkalla tarkastamassa kraatterin aiheuttaneen meteoriitin pirstekivi Sampolan nuorisoseurantalon pihassa. Se on muistutuksena Summasjärven kraatterista ja valtavasta iskeymästä, joka sai kivetkin sinkoilemaan kallioperän graniitista.
Pirstekiven vieressä on myös saarijärveläisen taiteilija Frans Toikkasen pronssiteos "Kyyrän tohtori" vuodelta 1996.
Mielenkiintoinen lähireissupäivä jälleen kerran! Ja sääkin suosi meitä!
