tiistai 21. heinäkuuta 2020

15-VUOTISJUHLA

Viikko sitten tiistaina 14.7. (mikä muuten sattui olemaan myös 33. kihlapäivämme) olin osallisena 15-vuotissynttäreillä. Tällä kertaa juhlinnan kohde ei ollut kukaan erityinen henkilö vaan POSTCROSSING- yhteisö.

Juhliin Jyväskylän Naissaaren kahvilaan saapui 16 iloista korttiharrastajaa. Pääasiassa keskityttiin korttien kirjoitteluun, mutta siinä välissä ehdittiin vaihtaa kuulumisiakin. Itse osallistun tosi harvoin "miitteihin", joten nyt oli hauskaa olla mukana. Tapaamisten ideana on, että jokainen läsnäolija kirjoittaa jokaiseen korttiin nimimerkkinsä ja vastaanottaja saa  siten mukavan yllärikortin. Kynät siis suihkivat illan aikana melkoisesti. Tässäkin miitissä tuli kirjoitettua oma nimimerkki melkoiseen määrään kortteja. 😀



Tietysti juhlan kunniaksi piti ostaa leivoskahvit.


Kortteja, kortteja, kortteja, miittikirjojoja, miittikirjoja...





Postcrossing-harrastuksesta luin ensimmäisen kerran eräästä blogista ja liityin pienen epäröinnin jälkeen mukaan keväällä 2014. Harrastuksen myötä olen saanut uusia ystäviä niin kotimaasta kuin ulkomailtakin. Sen lisäksi olen saanut ylläpidettyä kielitaitoani. Kortteja olen lähettänyt ja saanut 71 eri maasta, mm. Turkmenistanista, Etelä-Afrikasta, Puerto Ricosta, Nepalista ja Macaosta. Eniten kortteja olen saanut Saksasta ja Venäjältä.

Korttien myötä olen saanut kertoa ihanasta kotimaastamme ja muutamin sanoin myös omasta elämästäni. Samoin olen oppinut uusia asioita eri kulttuureista. Postimerkit ovat monesti todella kiehtovia ja kauniita. Suomen Posti saa kiitosta siitä, että myös meillä julkaistaan  tosi kauniita ja monipuolisia postimerkkejä ympäri vuoden. Se tosin ärsyttää, että postimaksut nousevat joka vuosi.



Ja vielä pähkinänkuoressa: Postcrossing-harrastuksen alullepanija on portugalilainen Paulo Magalhães.
Ideana on yhdistää postikorttien kautta ihmisiä ympäri maailman  taustasta, uskonnosta tai elämänkatsomuksesta, rodusta tai iästä riippumatta. Tänään alan harrastajia löytyy 206 eri maasta, rekisteröityneitä korttirinkiin kuuluvia on yhteensä 791188.

 Suomessa postcrossajia on peräti 19102.
Ruotsissa vastaavasti 1699, Norjassa 1328 ja Tanskassa 580 sekä Islannissa 225. Jostain syystä Pohjoismaista juuri Suomessa on innostuttu eniten korttien kirjoittelusta.

Miitistä omia korttejani lähti mm. Saksaan, Hollantiin, Puolaan ja Yhdysvaltoihin. Saksaan ja Hollantiin kortit menivät kolmessa päivässä ja kiitosta tuli kovasti. Kummassakin vastausviestissä ihmeteltiin miittiin osallistuneiden määrää.

Viime päivinä omasta postilaatikostakin on löytynyt kortteja. Kiitokset lähettäjille! Hauskaa, että juuri viime torstaina postilaatikosta löytyi Bulgariassa kokoontuneiden (keväällä 2019) alan harrastajien miittikortti. Lähettäjä oli pitänyt sen jemmassa tätä päivää varten!


PS: Ensimmäistä kertaa osallistuin postcrossing-tapaamiseen tasan viisi vuotta sitten. Siitä kertova juttu löytyy täältä.

18 kommenttia:

  1. Tuo on kyllä hauska harrastus ja tosi kivoja tuollaiset tapaamiset! Leppoisaa alkanutta viikkoa sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä harrastus on tuonut paljon iloa ja hyötyäkin. Innolla odotan, josko jälleen tänään posti tuo kortteja laatikkoon.
      Ihanaa keskiviikkopäivää ja loppuviikkoa Sinullekin! <3

      Poista
  2. Yhteisen harrastuksen parissa on varmasti tosi mukavaa kokoontua!
    Tuo postcrossailu on jotenkin suloisen vanhanaikaista (pelkästään hyvällä siis,tunnet minut jo suht hyvin ja tiedät,että pidän kaikesta vanhanajan jutuista?😊)ja inhimillistä tänä "kylmän nykyajan" aikoina.Enemmänkin saisi tuohon suuntaan asiat mennä,olennaisen lähteille,toisen ilahduttamiseen ja konkreettiseen terveiseen,nyt kun kaikki on sähköistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri siksi pidänkin postcrossing-harrastuksesta, kun saa lähettää ja vastaanottaa ihan vanhanaikaisella menetelmällä konkreettista postia! Silloin tällöin selailen korttiarkistoani ja ihailen hienoja postimerkkejä. Tämä on tosi upea harrastus!
      Ihanaa keskiviikkopäivää Sinulle! <3

      Poista
  3. KIvat juhlat mukavan harrastuksen ympärillä. Kiva saada postikortteja eri puolilta maailmaa. Täälläkin postimaksut ovat nousseet tosi paljon, ja harvemmin sitä tulee lähetettyä oikeaa postia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kortteja ja kirjeitä on todella mukavaa saada ja siksi lähettelen niitä itsekin, kun tiedän saajan ilahtuvan. Tänä kesänä olen jälleen kahlannut läpi vanhoja kortteja ja kirjeitä, lueskelleut niitä ja sukeltanut monen kymmenen vuoden takaisiin asioihin ja tunnelmiin. Vaikka pc-harrastus ei tuo sellaisia tunteita, iloitsen aina jokaisesta kortista, jonka saan jostain kaukaa maailmalta tuntemattomalta ihmiseltä.
      Leppeää keskiviikkopäivää Sinulle!<3

      Poista
  4. Oikein oli mukava kokoontuminen yhteisen asian äärellä.
    Kiitos sitä samaa Sinulle! <3

    VastaaPoista
  5. Do you know this postcrossing-hobby? It's such an amazing nice and happy hobby.
    Wish you a nice and warm day! <3

    VastaaPoista
  6. Tuo on kyllä hauska harrastus ja mun pitää laittaa korvan taakse. Tykkään saada postia ja tietysti lähettääkin. Kortteja enää harvoin lähetellään muutoin.

    Naissaari on tuttu paikka. Siellä on tullut käytyä eväsretkellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siksi tämä harrastus onkin niin koukuttavaa: on mukava saada ja lähettää postia. Joskus kortit hukkuvat matkalla, mutta on tosi upea tunne, jos kortti on matkannut esimerkiksi vaikka 50 vuorokautta ja sitten viimein saapunut perille ja saaja kuittaa kortin. Kokeile ainakin, miltä postcrossing tuntuisi.
      Naissaari on viehättävä paikka ja mitä sopivin eväsretkeilyyn.
      Mukavaa loppuviikkoa, Johanna! <3

      Poista
  7. Onnea teille kihlauksen merkkipäivän johdosta.
    Onnea myös POSTCROSSING-yhteisölle. Onpa kiinnostava harrastus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti Kaija! On valtava lahja, että silloisen sulhasen kanssa on saatu taivaltaa yhdessä nämä vuosikymmenet. 💖
      Ja harrastus on tosi kiva ja mielenkiintoinen.

      Poista
  8. Hyvät juhlat ❤️ Mutta eipä paljon ehditty juttelemaan... Seuraavalla kerralla sitten senkin edestä ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä juhlahetki todella! Jospa henkilökohtaisempi tapaaminen kahvikupposen ääressä pian onnistuisi. 💖

      Poista
  9. Hyvä ystäväni on kova postcrossailu harrastaja, on minuakin yrittänyt innostaa mukaan. Varmaan vielä joku päivä... 😊
    Hyvä blogikirjoitus 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tarja! Minut tämä harrastus on vienyt mukanaan ja niin on tainnut käydä ystävällesikin. Kokeile ihmeessä! Ja jos ei innostus kestä, niin aina voi lopettaa.
      Ihanaa viikonvaihdetta Sinulle! <3

      Poista
    2. Olihan se lähdettävä mukaan postcrossinkiin! Viikonloppuna sain viestit, että ensimmäiset korttini ovat perillä! Nyt jännityksellä odotan, mistä tulevat ensimmäiset kortit minulle :)!

      Poista
    3. Jess! Hienoa! Otapa yhteyttä sähköpostiini, niin lähetän Sinulle tervetulokortin (mikäli haluat antaa osoitteesi).

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!