HÄMEENLINNASSA JA HÄMEEN LINNASSA

Muutama vuosi sitten matkustin ystävän kanssa junalla Helsinkiin. Matkalla ohitimme Hämeenlinnan ja yhdessä tuumailtiin, että olisipa siinä hieno kaupunki tutustumiskohteeksi. No, viime viikolla tuumailusta tuli totta. Auto Keski-Suomesta kohti Hämeenlinnaa starttasi tiistaina. Matkalla ehti olla monenlaista säätä: satoi ja paistoi ja epävakaista oli myös paikan päällä. Tosin onneksi enemmän auringonpaistetta.

Ensimmäinen kahvi- ja teetauko pidettiin Aulangolla. Vanhassa, viehättävässa kahvilarakennuksessa tornin juurella oli sopivasti tilaa, vaikka asiakkaita tulikin silloin tällöin evästä hakemaan. Korona-etäisyydet siis toteutuivat.

Torniin ei tällä kertaa ollut pääsyä kuin ensimmäiselle tasanteelle saakka, mutta enhän toki olisi muutenkaan korkeanpaikankammoisena sinne kiivennyt.

 Maisemiakin katselin hyvän matkan päässä kaiteesta. Hassua, miten korkealla olo saa huteran tunteen aikaan.

Raju sadekuuro yllätti meidät totaalisesti, kun laskeuduimme alas parkkipaikalle. Sadevarjoista huolimatta vaatteet kostuivat, mutta tokihan kesä vetensä kuivasi.

Auto jätettiin hotellin parkkiin kahdeksi päiväksi ja kierreltiin kaupunkia jalkaisin. Jotain tutunnäköistä osui silmiin heti ensimmäisenä iltana. Lääkintälotta-aiheisen teoksen Sota ja rakkaus yksi lahjoittajista on Salmelan taidekeskus.

Onpa tosi hienoa, että myös vanhoja rakennuksia on säästynyt purkutuomioilta.

Matkastamme muodostui lopulta oikea museomatka. Hämeen linnahan oli tietysti nähtävä! Birger Jaarlin alulle panema linnarakennus on seisonut täällä jo 1200-luvulta lähtien.

Luonnonmukaiset ruohonleikkurit olivat vallihaudan tuntumassa parturoimassa nurmikkoa. Hauskaa!

Kuninkaansalin upeaa kattoa.

Rakennustiilien kuivuessa kosteaan saveen on jäänyt muistoiksi monenlaisia painaumia. Onpa kiva, että niitä on säästetty eikä muurattu seinään näkymättömiin.

Linnan vieressä olevassa vankilamuseossakin poikettiin, mutta sen verran ahdistavalta paikka tuntui, ettei tehnyt mieli edes ottaa kuvia selleistä ja seinätarinoista.

Kappas vaan: Eino Leinokin on majaillut joskus Hämeenlinnassa.

J.K. Paasikivi on myös täällä kouluja käynyt.

Palanderin talon kotimuseossa päästiin sukeltamaan 1900-luvun alun  fiinin perheen elämään innostuneen oppaan johdolla.

Jossain vaiheessa alkoi olla jo vähän ähky olo museoista, mutta yhtä kohdetta ei voitu vielä ohittaa:

Päivän saldoksi saimme liikuntaa n. kymmenen kilometrin verran. Ei huono!

Torstaina kääntyi auton nokka takaisin Jyväskylän suuntaan. Vielä päätimme poiketa ihastuttavassa Wetterhofin käsityöliikkeessä, jossa sijaitsee myös Korttien talo. Postcrossingin harrastajalle siis oivallinen paikka.

                               
                            

No nyt on Hämeenlinna hitusen tutumpi kaupunki. Mielenkiintoinen, historiallinen, mutta myös nykyaikainen koulutuskaupunki oli käymisen arvoinen.