maanantai 13. heinäkuuta 2020

HÄMEENLINNASSA JA HÄMEEN LINNASSA

Muutama vuosi sitten matkustin ystävän kanssa junalla Helsinkiin. Matkalla ohitimme Hämeenlinnan ja yhdessä tuumailtiin, että olisipa siinä hieno kaupunki tutustumiskohteeksi. No, viime viikolla tuumailusta tuli totta. Auto Keski-Suomesta kohti Hämeenlinnaa starttasi tiistaina. Matkalla ehti olla monenlaista säätä: satoi ja paistoi ja epävakaista oli myös paikan päällä. Tosin onneksi enemmän auringonpaistetta.

Ensimmäinen kahvi- ja teetauko pidettiin Aulangolla. Vanhassa, viehättävässa kahvilarakennuksessa tornin juurella oli sopivasti tilaa, vaikka asiakkaita tulikin silloin tällöin evästä hakemaan. Korona-etäisyydet siis toteutuivat.


Torniin ei tällä kertaa ollut pääsyä kuin ensimmäiselle tasanteelle saakka, mutta enhän toki olisi muutenkaan korkeanpaikankammoisena sinne kiivennyt.




 Maisemiakin katselin hyvän matkan päässä kaiteesta. Hassua, miten korkealla olo saa huteran tunteen aikaan.


Raju sadekuuro yllätti meidät totaalisesti, kun laskeuduimme alas parkkipaikalle. Sadevarjoista huolimatta vaatteet kostuivat, mutta tokihan kesä vetensä kuivasi.

Auto jätettiin hotellin parkkiin kahdeksi päiväksi ja kierreltiin kaupunkia jalkaisin. Jotain tutunnäköistä osui silmiin heti ensimmäisenä iltana. Lääkintälotta-aiheisen teoksen Sota ja rakkaus yksi lahjoittajista on Salmelan taidekeskus.


Onpa tosi hienoa, että myös vanhoja rakennuksia on säästynyt purkutuomioilta.







Matkastamme muodostui lopulta oikea museomatka. Hämeen linnahan oli tietysti nähtävä! Birger Jaarlin alulle panema linnarakennus on seisonut täällä jo 1200-luvulta lähtien.



Luonnonmukaiset ruohonleikkurit olivat vallihaudan tuntumassa parturoimassa nurmikkoa. Hauskaa!







Kuninkaansalin upeaa kattoa.


Rakennustiilien kuivuessa kosteaan saveen on jäänyt muistoiksi monenlaisia painaumia. Onpa kiva, että niitä on säästetty eikä muurattu seinään näkymättömiin.



Linnan vieressä olevassa vankilamuseossakin poikettiin, mutta sen verran ahdistavalta paikka tuntui, ettei tehnyt mieli edes ottaa kuvia selleistä ja seinätarinoista.


Kappas vaan: Eino Leinokin on majaillut joskus Hämeenlinnassa.


J.K. Paasikivi on myös täällä kouluja käynyt.




Palanderin talon kotimuseossa päästiin sukeltamaan 1900-luvun alun  fiinin perheen elämään innostuneen oppaan johdolla.







Jossain vaiheessa alkoi olla jo vähän ähky olo museoista, mutta yhtä kohdetta ei voitu vielä ohittaa:




Päivän saldoksi saimme liikuntaa n. kymmenen kilometrin verran. Ei huono!

Torstaina kääntyi auton nokka takaisin Jyväskylän suuntaan. Vielä päätimme poiketa ihastuttavassa Wetterhofin käsityöliikkeessä, jossa sijaitsee myös Korttien talo. Postcrossingin harrastajalle siis oivallinen paikka.

                               
                            







No nyt on Hämeenlinna hitusen tutumpi kaupunki. Mielenkiintoinen, historiallinen, mutta myös nykyaikainen koulutuskaupunki oli käymisen arvoinen.


20 kommenttia:

  1. Kiitos hienoista kuvista! Kaunis kaupunki ja kaunis linna. Itse yövyin kerran vuosia sitten mökissä Aulangolla, ja siellä olisi ollut kaunista, mutta meillä oli päivisin kiirettä, kun osallistuimme yhteen tapahtumaan, ja niin jäivät maisemat katselematta. Mutta ehkäpä sinne pääsee vielä joskus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunista seutua tuolla todella on. Maisemat ovat huikaisevat Aulangolta katsottuna.
      Kiitos, Minna ja mukavaa alkanutta päivää!

      Poista
  2. Olipa upea ja kattava paketti Hämeenlinnasta,josta vävypoikani on kotoisin.
    Tytärtä kosittiinkin Aulangolla.😊
    Olen hyvin hätäisesti käynyt Hämeenlinnassa,viedessämme tytärtä silloisen poikaystävän luo kylille,mutta ehdottomasti pitää kyllä tutustua joku päivä paremmin,mielenkiintoisia paikkoja pullollaan,käy kuvistasi ilmi.
    Tuolla korttikaupassakin olisin viihtynyt korttifriikkinä varmaan pitkään.😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, miten romanttista! Aulanko onkin oikein hieno paikka kosinnalle. :)
      Korttien talo oli kyllä pullollaan ihania kortteja ja arvaa vaan, tuliko ostettua muutama kortti. Korttifriikki minäkin!

      Poista
  3. Hieno postaus. Monta mukavaa postausta tuolla aikaisemminkin.
    Leppoisaa lomaa edelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maarit! :)
      Nautihan Sinäkin lomasta ja kiireettömyydestä, ihanasta kesästä!

      Poista
  4. Hämeenlinna on mukava kaupunki ❤️ Kiva museokierros teillä ❤️ Hämeen linna on mulle pieni pettymys. Aulanko on huippuhieno -sinne pääsen ehkä "työmatkalle" syksyllä jos kaikki menee (tuon koronan takia) suunnitellusti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on ja siihen oli mukavaa tutustua kävellen ja kiireettömästi.
      Toivotaan, ettei korona-aalto ryöpsähdä uudestaan.

      Poista
  5. Ihanat kuvat! Kiitos kun sai olla kuvin mukana kauniilla retkellä:)♥ Kivannäköine paikka tuo Hämeenlinna ja itse linna on kyllä vaikuttava rakennus. Tuolla pitäisikin joskus käväistä, nähtävää varmasti riittää sen näkee jo näistä kuvista:) Mukavaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Päde! Mielenkiintoinen kaupunki Hämeenlinna tosiaan on ja suuri plussa sille, että vanhaa rakennuskantaa on todella säilytetty paljon.
      Kiitos samoin: ihanaa viikkoa Sinullekin! <3

      Poista
  6. Thank you so much! I'm happy that you became my follower.
    Wish you a happy, sunny day! :)

    VastaaPoista
  7. Hieno ja kattava Hämeenlinnan ja Aulangon esittely.
    Asuin lapsena Hämeenlinnassa Rääpiälässä lastenkodin vieressä, joskus lastenkodissa.
    Olipa mukava verestää muistoja hienojen kuviesi parissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, tämä kaupunki liittyy siis unohtumattomasti lapsuutesi muistoihin. <3
      Mukavaa loppuviikkoa Sinulle!

      Poista
  8. Hämeenlinna on yksi lempikaupungeistani, eikä vähiten siksi, että Aulanko liittyy rakkaustarinamme alkuvaiheisiin. Linnassa itsessään en ole koskaan sisällä käynyt, enkä myöskään noissa museoissa, joista kerroit. Kiitos tästä kuvamatkasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinullakin liittyy romanttisia muistoja Aulankoon.Ystäväni kertoi matkalla, että hänen vanhempansa olivat myös kuljeskelleet rakastuneina Aulangolla 50-luvulla.
      Hämeenlinnassa on todella ihania museoita ja tällä hetkellä kaupunginmuseossa olisi ollut "Kunnes kuolema erottaa" -n'yttely, mutta meiltä loppui veto ja se jäi näkemättä.
      Hyvää kesäistä loppuviikkoa Sinulle! <3

      Poista
  9. Hämeenlinna uusin silmin - kiitos kierroksesta!
    Hml on ihan tässä liki, mutta museot jääneet kiertämättä, pitääpä korjata tämä puute!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Paula! Hml vaikutti oikein viehättävältä paikalta museoineen ja mukulakivikatuineen. Reissusta jäi oikein hyvä mieli. 😊

      Poista
  10. Hämeenlinna on vanha, kaunis kaupunki. Minulle ei kovin tuttu ja innolla luin tekstisi ja katsoin upeat kuvasi. Kaupunki on hyvinkin esittelyn arvoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, aimarii! Hml olikin tosi kiva ja mielenkiintoinen, kauniskin kaupunki. Kannatti käydä! 😊

      Poista
  11. Hämeenlinna on kaunis kaupunki. Kivoja kuvia Sinulla 😊

    VastaaPoista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!