maanantai 16. lokakuuta 2017

JOTAIN VANHAA, JOTAIN UUTTA

Perjantaina kävin hierojalla Jyväskylässä. Koska kuljen kaupunkiin bussilla, olen silloin aikataulujen orja. Ennen hierontaa minulle jäi siis reilusti luppoaikaa, jonka päätin osittain kuluttaa tunteja aina yhtä ihanalla Toivolan vanhalla pihalla. Arkipäivänä siellä ei ollut paljon liikettä, vain muutama muu satunnainen kulkija minun lisäkseni. Seppä kuului takovan pajassaan.



 Toivolan pihassa panostetaan estetiikkaan:

Pihapiirissä on monta suloista, vanhaa rakennusta kuten puoteina toimivat makasiinit ja Sparvinin museotalo.

Kahvila Muiston pihapöydät seisoa nököttivät tyhjinä. Kesällä, aurinkoisella säällä tilanne on tyystin toinen.
 

 Pihalla on Rent-a-bike -pyörävuokrausta, mutta ei taida  tämä pyörä olla ihan sopiva siihen tarkoitukseen.

Toivolan vanhalla pihalla on suloisia putiikkeja. Piipahdin Butik Malfatto Shopissa, jossa myydään erilaisia käsintehtyjä tuotteita koruista tekstiileihin ja kierrätysaskarteluista kynttilöihin.

Vanhan synnytyslaitoksen tiloissa myydään iloisenvärisiä lankoja. Titityyn puodissa riittää silmänruokaa.







Toivolan pihalta suunnistin Cygnaeuksen puistoon tarkastamaan kyseisen merkkihenkilön patsaan, josta juuri perjantain sanomalehdessä oli juttua. Uno Cygnaeus, kansakoulun isä, on patsaansa ansainnut. Hänen suunnitelmiinsa kuului opettajaseminaarin perustaminen. Jyväskylässä aloitettiin kansakoulunopettajien kouluttaminen vuonna 1863.

Ei Jyväskylä ole kuitenkaan jämähtänyt museokyläksi. Katukuvaan on ilmestynyt tämän syksyn aikana useita muraaleja. Upea 17-festivaali järjestettiin 13 kaupungissa ja sen ansiosta  maalattiin yhteensä 21 muraalia eli seinämaalausta eri puolille maata. Yksi Jyväskylän uusista seinämaalauksista löytyy Vapaudenkadulta.  Keep me, jonka on taiteillut italialainen Millon, on todellinen piristys.

 
Uusi viikko on alkanut jälleen kerran sateisena. En anna sen häiritä! Pistän tulet leivinuuniin, keitän kaffetta ja nautiskelen uusimmasta Enni Mustosen kirjasta Ruokarouvan tytär, jonka vihdoin ja viimein sain kirjastosta lainaksi. Lomaviikolla otan rennosti.

Hyvää alkanutta viikkoa Sinullekin! 💖

48 kommenttia:

  1. Miten ihana paikka tuo tila! Tuollaisen ottaisin meidänkin pihalla...siis tuon vesikelkan itutuksineen..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mietin minäkin: vesikelkka pihassa ja siihen kukat ja kynttilät; jopa olisi somaa.

      Poista
  2. Ei hassumpi tapa kuluttaa luppoaikaa :) Ihania kuvia! Mukavaa lomaviikkoa Sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leppoisasti meni luppoaika kaupungissa. Kotiin pääsin puolison kyydissä, jolla myös oli hieronta-aika minun jälkeeni.
      Kiitos toivotuksista! Lomaviikko on alkanut ihan mukavasti.

      Poista
  3. Toivolan vanha piha on tosiaan käymisen arvoinen paikka.
    Mukavaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maarit! Ja on se pihapiiri näkemisen arvoinen. Odotan jo joulupihaa...

      Poista
  4. Ihana kohde in Toivolan vanhapiha! Pitäisi kerran lähteä Jyväskylään retkelle päiväretkelle, paljon katseltavaa ja koettavaa, matkakaan ei ole kovin pitkä. Saisi vain aikaiseksi!
    Muraali on upea.
    Hyvää lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jyväkylä on ihan kiva ja sopivan kokoinen kaupunki. Siellä tulee silloin tällöin piipahdettua.

      Kiitos, Minttuli!

      Poista
  5. Kaunis paikka ja hienoja asetelmia. Ja IIIKkkk mitä lankoja....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Langat olivat niin ihania ja värisävyjä kyllä riitti. :)

      Poista
  6. On viehättävä paikka ja niin herkullisen värisiä lankoja!
    Mukavaa lomaviikkoa!

    VastaaPoista
  7. Käymisen arvoinen paikka! Meiltä lähti eräs tyttö opiskelemaan J:kylään ja neuvoin hänelle ensitöikseni reitin Toivolaan. Mukavaa syyslomaa sinulle, ei anneta sateen häiritä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä vinkki! Uskonpa, ettei Toivolan vanha piha voi olla herättämättä ihastusta.
      Kiitos, loma alkanut ihan mukavasti ja yllätys, yllätys: meilä paistaa aurinko!

      Poista
  8. Kaunis museoalue. En ole tuollaisesta kuullutkaan, vaikka käyn silloin tällöin Jyväskylässä. Kiva kun muraaleja tulee moneen kaupunkiin. - Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo pihapiiri on niin kaunis ja nostalginen. Joulupihaa odottelen jo kovasti.

      Kiitos, Anneli A!

      Poista
  9. Onpas ihastuttava paikka, pinkki talo ja nuo langat:) Olen käynyt Jyväskylässä mutta tuosta paikasta en olekaan tiennyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivolan piha on vähän syrjässä kaupungin varsinaisesta keskustasta, mutta esim. matkakeskuksesta sinne ei ole kovin pitkä matka. Kannattaa poiketa, kun seuraavan kerran käyt Jkl:ssä.

      Poista
  10. Aivan hurmaavalta paikalta näyttää!Titityyn langat tuttuja ajalta, kun olin lankakaupassa töissä.Tuolla kyllä saisi aikansa kulumaan ja silmille ruokaa.<3
    Ihana myös tuo patsas.
    Hyviä lukuhetkiä Ennin seurassa, itse "hotkaisin" kirjan jo aiemmin.Ihanaa, että taitaa vielä yksi kirja tulla sarjaan.:)
    Mukavaa lomaa Sinulle! <3



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mirjam-Matilda!
      Kirja on jo loppusuoralla. Pitkään sitä sai jonottaa kirjastosta, sillä en hannonut ostaa omaa kappaletta. Olen niin koukussa Mustosen kirjoihin!

      Poista
  11. Tämä pihamiljöö on esittelysi ansainnut. On se niin viehättävä.
    Ja sinulla hyvät suunnitelmat lomaviikolle. Mitäs tuo haittaa, jos sataa. On hyvää aikaa nauttia just noin, miten kuvailet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivolan piha on sanan täydessä merkityksessä viehättävä!
      Meillä paistaa nyt aurinko ja kohtaa paistuvat ruisleivät leivinuunissa. Perinteinen leivontapäivä syyslomaviikolle.

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Jep, niin tein! Pistänpä sinulle viestiä tulemaan, niin sovitaan treffeistä. :)

      Poista
  13. Onpa todella ihastuttava paikka.
    Hienot kuvat.

    VastaaPoista
  14. Piipe, sinulla on ollut ihana retkipäivä! Tosi hurmaavan ja houkuttavan näköistä tuolla Toivolan vanhalla pihalla. Ja upeat muraalit!

    Hellänsuloista lomaviikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hannah! <3
      Välillä on kiva viettää luppoaikaa kaupungissa, jossa voi tehdä myös hyppäyksen menneisyyden kadulle.

      Poista
  15. Toivola on ihana paikka ja kahvilassakin olen istunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Hienoa! Kahvila Muistoon en tällä kertaa poikennut, vaikka se viehättävä paikka onkin.

      Poista
  16. Tosi kaunis Toivolan pihapiiri. Kivoja asetelmia. Kauniita kuvia Hyvää lomaa :)

    VastaaPoista
  17. Tuttu pihapiiri. Kävimme tuolla viimeksi lasten kanssa pyörähtämässä. Kiitos näistä kotiseudun kuvista. Ikävähän tässä tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinua ajattelin, kun kuljin Jyväskylän kaduilla! <3 Olen iloinen, jos kuvat tuovat iloa, jos lie aiheuttavat haikeuttakin.

      Poista
    2. No nyt kun sanot ajatelleesi, niin ikävää pukkaa entistä enemmän. Niin monet kerrat olen mennyt kävelykatoa pyörän kanssa tai ilman, jatkanut matkaa moneen ilmansuuntaan. Ja meidän lapset olivat ihan innoissaan Jyväskylästä. Saivat ensimmäistä kertaa käydä kaupassa ilman vanhempiaan. S-market ja R-kioski on hyvässä muistissa. Toiseen vietiin kierrätyspulloja (täkäläisittäin ihme!) ja toisesta ostettiin karkkia. Oli siinä seikkailua kerrakseen.

      Poista
    3. Kiitos vastauksestasi, Johanna! Lapsilla riittää varmaan monenlaista ihmettelemistä siinä, mitkä meille ovat arkipäivää. Jonkin verran Suomen ja Amerikan välillä on kuitenkin kulttuurieroja. Tääll Jyväskylän lähimaastossa on alkanut sumuinen ja viileä päivä. Aurinko taitaa pysytellä piilossa.
      Hyvää ja onnellista viikonloppua Sinulle ja rakkaillesi! <3

      Poista
  18. Olipas tuo ihana paikka, jossa on niin monenlaista silmänruokaa! Siellä voisi vain olla vähän tukalat oltavat, jos rupeaisi kaikenlaista tekemään mieli:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivolan pihapiirissä kannattaa ehdottomasti käydä, jos Jyväskylässä poikkeaa. Tosin voi siellä joutua tekemään heräteostoksia, kuten minullekin kävi. Toisallta ajattelin, että yksityisyritteliäisyyttä on kannatettava.

      Poista
  19. Onpa viehättävä paikka ja ihanat nuo asetelmat! Vesikelkan huolisin pihalleni minäkin, vaan täytynee edelleenkin tyytyä tyttöjen pieneen, punaiseen potkukelkkaan :)
    Sateista huolimatta hyvää syyslomaa sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, sinullapa onkin pumainen potkukelkka! Se, jos mikä luo joulutunnelmaa pihapiiriin.
      Kiitos, Ansku! Loma on sujunut oikein leppoisasti.

      Poista
  20. Oi ihanat langat väreineen ❤️💚💛

    Ekan kuvan talo sykähdytti sydäntä, samanvärinen keltainen kuin meidän talo 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan ole melkoisia herkkuvärejä ja kivasti esille aseteltuja? :)

      Poista
  21. Ihana paikka!
    Ja hienoja kuvia!
    Vesikelkka ja siinä oleva asetelma on kaunis.
    Hyvää viikon jatkoa!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivolan piha on niin ihana ja melkoisen suosittu käyntikohde.

      Kiitos,samoin, Sari! <3

      Poista
  22. Vastaukset
    1. Eikö vaan? Pieni pala menneisyyttä keskellä modernia kaupunkia.

      Poista
  23. Nämä hienot kuvat herättivät haikeita muistoja. Mahtavaa, että löysin nämä blogistasi. Asuimme 18v Jyväskylässä ja Toivolan piha oli yksi helmistä siellä. Joulun aikaan voisi kuvitella olevansa Keski-Euroopan joulutoreilla, mutta kodikkaammin. Lämmin kiitos sekä kuvista että tekstistä! Hyvää loppuviikkoa:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena! Olipa kiva, kun löysit tiesi tänne ja mukavaa myös, että kuvat herättivät positiivisia muistoja.
      Onnellista loppuviikkoa, hyvää loppuvuotta! :)

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!