MUISTOJA KESÄSTÄ, osa 2

 Kesä on kukkasten aikaa! Ja kyllä olen ahkerasti keräillytkin kukkia maljakoihin ja ihastellut kukkapenkkien väriloistoa! Pientareet ovat olleet pullollaan luonnonkukkia - muitakin kuin lupiineja - ja 2-vuotiaan lapsenlapsen kanssa on opeteltu jo kukkasten nimiä. Pikkuinen "Lilli" tunnistaa jo hyvin päivänkakkaran, kissankellon ja pietaryrtin, horsmankin. Kesä on ollut siis siinäkin mielessä ihanaa aikaa: olen voinut siirtää tietoa pikkuiselle tutkijalle ja toivottavasti voinut olla kylvämässä rakkautta luontoa kohtaan.

Sokeriherne kukki kauniisti ja palkojakin ilmestyi hyvin, kunnes joku ihme toukka pesiytyi herneenvarsille, söi lehdet ruodoille muutamassa päivässä ja imi palot syömäkelvottomiksi. Tämä kyllä harmitti suuresti! Ikinä ennen ei ole ollut tällaista ongelmaa.

Elokuu on värikkäiden kukkasten aikaa. Tänäkin vuonna pihapenkin kallionauhukset houkuttelivat runsain määrin erilaisia perhosia ja muita siivekkäitä aterialle.

PS. Kävin äsken lukemassa useamman blogin, mutta en pystynyt jättämään yhteenkään kommenttia. Onko muilla samaa ongelmaa? Kiitos kuitenkin kauniista kuvistanne ja teksteistä! 💓

MUISTOJA KESÄSTÄ, osa 1

Niin sanoimme kesälle hyvästit ja syksylle tervetuloa! Tänä kesänä en jotenkin saanut aikaiseksi tehdä yhtään blogipäivitystä, mutta nyt ilmojen viiletessä ajattelin istahtaa hetkeksi blogini ääreen ja kerrata kesäni kulkua. Teidän toisten blogeja olen satunaisesti käynyt kurkkimassa jättäen silloin tällöin kommentinkin. Josko siis itsekin innostuisi uusiin päivityksiin.

Kesäkuussa olin vielä töissä, mutta kävin myös pienessä silmäoperaatiossa, joten osa kuukaudesta meni hiljaiselossa.

Juhannuksena saunoimme mökillä ja aattoillaksi kokoonuimme lapsuuskotini rantaan juhannuskokolle. Paikalla oli n. neljäkymmentä sukulaista, iältään vuodesta melkein ysikymppisiin, haitari ja kitara soivat, jutustelusta nautittiin. Kivaa lisäväriä toi muuan saksalaispariskunta, joka oli tullut kesää viettämään Suomeen ja nyt he ensimmäistä kertaa olivat kokemassa yötöntä yötä ja suomalaisia juhannusperinteitä. Oli hauskaa verrytellä pitkästä aikaa saksankielentaitoa ja jutella heidän kanssaan. Vaikka hyttysten määrä rouvaa harmittikin, kovasti he tuntuivat nauttivan luonnonkauneudesta ja hiljaisuudesta.

Heinäkuussa helle helli. Pesin mattoja, luin pihakeinussa kirjoja, keräsin luonnonkukkia maljakoihin. Nautin!

Syntymäpäivälahjaksi sain lahjakortin Järvisydämeen, jonka lunastimme heinäkuussa. Hieno paikka, hyvä ruoka ja kauniit maisemat. Siispä oikein upea lahja!

Ja tällaisessa hauskanmallisessa maisemasviitissä yövyttiin!

Me aikaiselle aamiaiselle menijät kohtasimme rikkumatonta rauhaa.

Ennen kuukauden vaihdetta käväisin laivaristeilyllä Konnevedellä. Sää oli kalsea, mutta maisemat ihan hienot. Koska muita matkustajia ei ollut, saimme siis oikein yksityisristeilyn. Aika hauska juttu! 

 

Samalla reissulla piipahdettiin Galleria Kävyssä, joka olikin kuluneen kesän viimeistä päivää auki. Olipahan söpönen paikka. 

 Elokuussa käväisimme serkun kanssa Avoimet puutarhat-tapahtumassa Äänekoskella ja Suolahdessa. Kukkasten väriloisto ja oivalliset ideat ihastuttivat (kuvien julkaisuun on kysytty puurahanomistajien luvat).

Elokuun lämpiminä päivinä perhoset, kimalaiset ja kukkakärpäset vierailivat ahkerasti kotipihan kallionauhuksissa. Näky antoi toivoa sille, että kyllähän niitä pölyttäjiä on edelleen. Ja tokihan niitä on ollut oikeaan aikaan liikkeellä myös mustikankukissa, sillä kesän mustikkasaalis oli erittäin hyvä.

No mutta niitä perhoskuvia sitten vähän myöhemmin...

TOSSUA TOISEN ETEEN

 Kuinkahan monta vuotta olemmekaan suunnitelleet käyvämme Leivonmäen kansallispuistossa? Nytpä käyntimme toteutui - vihdoinkin!

Koska sääennuste lupasi poutapäivää ainakin yhteen asti, starttasimme pihastamme puoli yhdeksän jälkeen ja perillä olimme reilua tuntia myöhemmin. Siinä vaiheessa puiston laitamilla oli jo melkoinen määrä autoja, mutta sinnepä vaan solahdimme poluille ja aika vähän kulkijoita tuli vastaan.

Leivonmäen kansallispuistossa on helppo liikkua, reittien varrella on useampi nuotio- ja laavupaikka ja vessoja sekä puuliitereitä on myös sijoitettu polkujen lähistölle. Maisema on vaihtelevaa: välillä suoalueita, välillä harjun päällä kiemurtelevia polkuja. 

Yöpyjien telttoja oli useammassa paikassa. Osaisikohan sitä itse enää yöpyä teltassa, kun uni on nykyään muutenkin niin ohutta?

 

Joutsniemen harjua pitkin kuljimme ihan eteläkärkeen saakka ja ihastelimme Rutajärven kauneutta. Aurinkokin alkoi sopivasti paistaa ja vesipullot oli viimein kaivettava repusta.

Harjulle emme enää kiivenneet vaan kävelimme rantapolkua pitkin laavupaikalle. Se reitti vaatikin jo keskittymistä, sillä rannassa on röykkiöittäin järvenlaskuissa kuiville jääneitä kiviä. Melkein kuin olisi pirunpellon päällä kävellyt. 

 Jonkun lokkirukan tarina oli päättynyt rannan tuntumaan.

Laavupaikalla saimme tästä koirulista kaverin.

Ja vielä muutama metsiköstä bongattu luonnonlahja ja -ihme:

                                      

    

Askelmittari näytti kierroksen lopuksi 13500 askelta. Ihan hyvä saavutus sunnuntaipäiväksi. Meille sattui mitä parhain tuuri sään suhteen; Jyväskylän läpi ajaessamme satoi jo kaatamalla.