sunnuntai 8. lokakuuta 2017

VÄRITERAPIAA


Eilen ajelimme mökille puuhastelemaan. Nyt on iso osa polttopuista liiterin suojissa ja saunakin saanut uuden ikkunan. Viikossa mökkimaisema oli jälleen muuttunut syksyisemmäksi.


Pihakoivu, jonka kylkeen kiinnitettiin keväällä uusi linnunpönttö, oli alkanut riisua värikästä pukuaan ja valmistautua vastaanottamaan tulevan talven viimoja ja paukkuvia pakkasia. Sitkeästi jokunen lehti vielä killui oksissa, pian ei enää ole niitäkään. Jotenkin tunsin pientä haikeutta ja jäänkin odottelemaan uutta kevättä, hennon vihreää lehtiverhoa ja uusia, sirkuttavia asukkaita yksiöönsä.


Harmaa päivä sai tänään piristystä kasvimaan laidalta noudetuista hehkuvan värisistä kehäkukista. Oikein kunnon väriterapiaa! Sitä juuri tarvitsin tänä pimeähkönä ja sateisena lokakuun sunnuntaina.




Makuhermojakin kutkuteltiin vastapaistettujen vohvelien, jätskin ja omatekoisen vattuhillon muodossa. Kyytipojaksi keitetty mukillinen kahvia piristi mieltä kovasti.


Uusi viikko uusine haasteineen on edessäpäin. Toivottavasti sitä ennen myös hyvin nukuttu yö...

Sydämellisesti tervetuloa lukijoiden joukkoon, Maatiaiskanasen Elämää! 😊

32 kommenttia:

  1. Kaikkea kaunista ♥ Minulle parasta terapiaa on tuo viimeinen kahviherkkukuva ♥♥♥
    Hyvää viikkoa sinulle, Piipe ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahvihan maistuu minullekin lähes aina ja erityisesti silloin, kun voi samalla myös vähän herkutella.

      Kaunista viikkoa myös Sinulle ja pikaista paranemista! <3

      Poista
  2. Tunsin oman haikeuteni katsellessani tuota koostetta pönttöpuustanne ja saarimaisemasta.<3
    Meni tämä periodi keväästä syksyyn niin äkkiä ohi.
    Tuo viimeinen kuva on kyllä oikein lohtukuva sateisena lokakuun iltana.Ihan rupesi lettuja tai vohveleita tekemään mieli. :)
    Tiedätkö, minunkin piti kerätä maalta tänään viimeiset kehäkukat, mutta unohdin...satoi niin paljon,ja sitten keskityimme kotiinlähtöön ja ne jäivät, voi harmi.
    Mutta sinun kimmppukuvasi lohduttaa.<3
    Mukavaa alkavaa viikkoa Piipe! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kitos kauniista sanoistasi! Kehäkukkia on vieläkin kasvimaalla ja nuppuja on kovasti eli jos hyvin sattuu (eikä sade hakkaa), voin vielä kerätä useamman kimpun ihasteltavaksi ja iloa tuomaan.
      Jotenkin tuntuu, että keväästä siirryttiin melkein suoraan syksyyn, kun kesä oli niin sateinen ja viileä. Jospa ensi kesänä kaikki olisi toisin.
      Suloista viikkoa Sinullekin! <3

      Poista
  3. Kauniita kuvia ja ihanan virkistävää väriterapiaa! Kiitos tästä piristysruiskeesta :)
    Kaipaan lohdutusta veneilykauden lopun lähestyessä, joten herkut houkuttelevat taas meikäläistä ihan liiankin kanssa ;)
    Iloa alkavaan viikkoosi Piipe ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ansku! Niinpä: herkut ovat minunkin heikkouteni...
      Ihanaa viikkoa Sinullekin! <3

      Poista
  4. kauniit vuodenaikakollaasit.
    Mikä sen parempaa sunnuntaiherkkua kuin vohvelit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maarit! Kesä hurahti kuin huomaamatta ohitse ja oli ihan muistutettava itseäänkin, että välillä paistoi aurinko ja luonto oli kauniin vihreä, vaikka pääasiassa kuitenkin satoi. No, toivotaan, että ensi kesä tuo enemmän lämpöä mukanaan.

      Poista
  5. Sehr schön die Blumen une natürlich die Waffeln.

    Noke

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Danke schön, Noke! Die Waffeln haben mir so gut geschmeckt...

      Poista
  6. Ihanan pirteät kehäkukat! Minä en ole moneen vuoteen kylvänyt niitä. On tämä syksy jotenkin haikeaa ja surullista, kun kaikki luonnossa kuolee, on pimeää, märkää ja kylmää. Kohta on aika kietoa huopa ympärille, kaivaa kirjat ja kutimet esille ja nauttia takkatulesta ja kynttilöistä. Ja alkaa odotella joulua ja kevättä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloitsen niin noista värikkäistä ja runsaista kehäkukista. Enpä ole itsekään kylvänyt siemeniä moneen vuoteen tätä ennen. Ensi keväänä aion laittaa kyllä uudet siemenet itämään, sillä tuollainen väriloisto piristää kovasti syksyisen ankeaa tunnelmaa.

      Poista
  7. Onnellista uutta viikkoa Piipe! Tuo venekuva kyllä iski sellaisen kaukokaipuun, että alta pois. Olen aina rakastanut syksyä, Suomen syksyä. Siinä on kaikessa haikeudessaan kuitenkin aikamoista sykettä ja väriä. Väriterapiaa.

    Ihanaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, Johanna!<3 Tänä vuonna ruska on todella voimakas myös täällä Keski-Suomessa. Emme tällä kertaa ehtineet mennä veneilemään, kun mökillä riitti puuhaa niin kovasti, mutta järvellä oli soutelijoita ja niiden kalastuspuuhia silmäilin rannalta. Oli varmaan hienoa olla tyynellä järvellä ja nauttia hiljaisuudesta.

      Poista
  8. Syksy on kaunis, mutta siihen sisältyy myös haikeutta. Onneksi haikeutta voi lievittää vaikka herkullisilla vohveleilla 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on alkamassa vuoden vaikein ja haikein aika: loka-marraskuu ottaa kovasti voimille ja kaivoinkin aamulla kirkasvalolampun esiin. Koetan saada virtaa itseeni tänä pimeänä aikana. Onneksi mennään kohti joulua ja sitten alkavat päivät jälleen pidetä.

      Poista
  9. Väriterapiaa juuri, kaikissa keltaisen sävyissä. Ihana syksy : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anne! Nuo kehäkukat luovat kyllä mielenpiristystä hehkuvalla värityksellään.

      Poista
  10. Heleää kevättä ja mausteista syksyä, kauniissa kuvissasi!

    Milloinkahan olen viimeksi syönyt vohveleita, nam:)
    Mukavaa alkanutta viikkoa myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, Sirpa!
      Vohvelit maistuivat kyllä niiiin hyvältä jätskin kanssa, nam!

      Poista
  11. Ihanaa väriterapiaa, ja kauniita kuvia Piipe:) En erityisesti välitä vohveleista,mutta kyllä ne silloin tällöin maistuvat, ja etenkin jos olisi tuollaista omatekoista vattuhilloa. Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jael!Nuo hehkuvanoranssit kehäkukat ovat oikea mielenpiristys!
      Kaunista viikkoa SInullekin!

      Poista
  12. Oi, kuinka kauniita kuvia ja herkkujakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kuvakehrääjä! Hyvin maistuivat herkut ja kehäkukat loistavat edelleen hyvinä keittiön pöydällä.

      Poista
  13. Aivan ihanaa väriterapiaa tänä sateisena syyspäivänä!
    Vohvelit, nam. Meillä kyllä harvon tulee tehtyä. Jospa tänään ja mansikkahilloa täällä mansikkapaikassa:)

    Hyvää arkiviikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, Minttuli! Iloitaan vielä väreistä, ennen kuin tulevat tuulet, jotka riipivät lehtipuvut puiden oksilta.

      Poista
  14. Kehäkukat ovat mainioita piristäjiä puhumattakaan kahvista ja vohveleista 😚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Osuit naulan kantaan sanoillasi! :)

      Poista
  15. Ihania koivukuvia eri vuodenaikoina! Jotenkin näin syksyllä tulee tuota herkutteluakin harrastettua tavallista enemmän - ehkä siksi, että keittiössä on mukavan lämmin. Iloista lokakuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin huomaan herkuttelevani runsaammin näin pimeänä aikana vuodesta.
      Kiitos, Hitunen! Onnellista loppusyksyä Sinulle. <3

      Poista
  16. Kyllä ne värit kovasti on luonnosta nyt vähenemään päin. Vielä on joissakin puissa lehtiä. Ja aika paljon eroa on siinä, miten samansorttisetkin puut lehtensä tipauttaa. Nyt on kyllä aika usein lehtisadetta, vesisateen lisäksi. Mukavaa torstaita sinne:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeesti vielä väriä löytyy, vaikka moni puu onkin jo lehtensä pudottanut. Kaikella on aikansa!

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!