torstai 25. toukokuuta 2017

MARTIN MATKAAN


Varmaan aika monessa luterilaisessa seurakunnassa vietettiin tänään Reformaation 500-vuotisjuhlaa. Niin tehtiin myös kotiseurakunnassani Laukaassa. Kello 11.00 pidettiin perhemessu ja klo 12. alkaen seurakuntatalon pihapiirissä pääsi keskiaikamarkkinoille. Sadekuuro hieman häiritsi tapahtumaa, mutta heti, kun pilviverhot repesivät ja sininen taivas työntyi esiin, tuntui väkeäkin tulevan enemmän paikalle. Seurakunnan työntekijät, vapaaehtoiset kuin myös Martat olivat toteuttaneet mukavan tapahtuman. Markkinoilla pääsi mm. seuraamaan taontaa, tekemään tuohisormuksia, kokeilemaan keskiaikaista tanssia ja tietysti markkinoiden tapaan oli useita aiheeseen sopivia myyntikojuja.





Itse Lutherkin ehti tapahtumaan. 😉


 


  

                  
"Teesejä" eli terveisiä seurakunnalle sai naulata oveen.




Toki päivä sisälsi paljon hengellistäkin antia. Aamumessun lisäksi kirkossa pidettiin kevätlaulajaiset, jossa esiintyivät kaikki Laukaan eri kuorot ja illalla oli vielä nuorten messu sekä uusien isosten siunaaminen.  Jokainen kuoro esitti oman osuutensa ja lopuksi kuultiin yhteisen suurkuoron, jossa oli yli sata laulajaa, esitystä. Sibeliuksen Soi kunniaksi Luojan kajahti upeasti ja siihen virteen me kirkonpenkissäkin istuneet saimme yhtyä.

Eipä tainnut augustinolaismunkki Martti Luther aavistakaan, että viisisataa vuotta myöhemmin Reformaatiota juhlitaan myös täällä kaukana pohjolassa.



30 kommenttia:

  1. Teillä on ollut aivan upea juhla. Kaunis on tuo Laukaan kirkko. Niin kauniit kuvat. Aurinkoisia päiviä loppuviikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin Engelin suunnittelema kirkkomme on niin kaunis.
      Ihanaa viikonvaihdetta Sinullekin! <3

      Poista
  2. Huikean hienot juhlat teillä. Mukavan kuvakoosteen laitoit meille, olisi ollut hienoa olla mukana.

    VastaaPoista
  3. Kaikkea ihanaa ollut tarjolla myynnissä.Todella kaunis kirkko!
    Mukavaa, että tuollaisia perhetapahtumia järjestetään.
    Kaneli-sokeri mantelit kuulostavat hyviltä, nams. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Järjestelyt ovat vaatineet varmasti lukemattomia työtunteja Yksi työntekijöistä kuitenkin positiivisesti sanoi, että valmistelut ovat tuntuneet kuin tyhy-tunneilta; niin mukavaa järjestelyissä ja suunnittelussa on ollut.

      Poista
  4. Mahtavat markkinat! Olisi ollut mukava osallistua, mutta kun...
    Tuon "Lutherin" olen nähnyt myös pandapuvussa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Kirkkoherramme se on ehtinyt olla jo monessa roolissa! :)

      Poista
  5. Monia mielenkiintoisia juttuja. Kivat markkinat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon olivat saaneet aikaan kävijöiden iloksi. Olipa mukavaa olla siellä paikan päällä.

      Poista
  6. Onpa nähty paljon vaivaa tämän tapahtuman eteen. Kaikenlaisia herkkujakin ja monenmoista puuhaa. Ihmettelen ja ihailen ihmisten innostusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! kaikki työntekijät näkyivät olevan paikalla keskiaikaisesti pukeutuneena ja vaikuttivat oikein innostuneilta. VArmasti jokaisen lahjoja on tarvittu suunnittelussa ja toteutuksessa.

      Poista
  7. Tarjolla monenlaista herkkua ja muita kivoja juttuja. Ihana tuo kukkakaari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on! Kukkakaari on kyllä kaunis ja se johdatti markkinapaikalle. Hieno idea!

      Poista
  8. Tuollaiset tapahtumat ovat hienoja, joissa otetaan huomioon eri-ikäiset sekä vierailijoitten hengelliset- että ruumiilliset tarpeet.
    On noissa tuotteissa ollut kehittelemistä ja varmasti tarvittu paljon talkooapuakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että srk ottaa huomioon niin vauvat, pikkulapset kuin keski-ikäiset ja iäkkäämmät. Monenikäisiä paikalla olikin. Lampaat ja pienet karitsat kiinnostivat erityisesti lapsiperheitä.

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Kyllä! Oli kiva kierrellä pisteeltä toiselle ja ostaa vähän tuliaisiakin.

      Poista
  10. Siellä onkin ollut monenmoista ohjelmassa:) Olisi Martti itse ollut varmaan aika ällistynyt tämän kaiken nähdessään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan takuulla olisi ällistynyt! Reformaatio olikin mullistava tapahtuma ja sitä on syytä juhlia.

      Poista
  11. Ohjelmarikas päivä! Paljon nähtävää, voi vain sanoa, että käsillä tekeminen on kunniassaan.
    Puujaloilla kävelystä muistui mieleen, miten itsekin muuama kesä sitten kävelin semmoisilla. Kyllä se vielä onnistui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletpa ollut rohkea! Itse olen kokeillut puujaloilla kävelyä joskus lapsena. Kylällämme on yli 80-vuotias mies, joka on tehnyt niin pitkät puujalat, että niihin kiivetään katolta. Kuvittele! Hän käveli niillä itsekin vielä muutama vuosi sitten, mutta on hän muutenkin aina ollut ketterä ja huimapäinen. Mies muuten teki myös maailman suurimman tuohikontin ja pääsi sillä Guinnesin ennätystenkirjaan!

      Poista
  12. Monenlaista nähtävää ja koettavaa on tapahtumassa ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin oli! Tapahtuma oli oikein mukava, vaikka aluksi sataa tihuutti vettä ja teki olosta epämukavan. Onneksi sää selkeni. Paljon olivat nähneet vaivaa, mutta kyllä kannatti.

      Poista
  13. Kuvista päätellen olleet tapahtumarikkaat markkinat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin mainio tapahtuma, jossa Martti Luther- teema oli kovasti esillä. :)

      Poista
  14. Upea tapahtuma on teillä ollut ☺ Nuo mantelinekut sai ajatukset lapsuuteen, silloin kioskilta ostettiin nekkuja ja vieläkin muistan, kuinka ne maistui hyviltä ☺
    Mukavaa viikonloppua Sinulle ♫

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva lapsuusmuisto! <3
      Itse en tainnut syödä nekkuja lapsuudessa ollenkaan. Isä osti meille silloin tällöin Fazerin sininen-suklaanappeja, joita ei taideta enää edes valmistaa.

      Poista
  15. Voi mitkä markkinat! Tai messut. Ja yhdyn väittämään, että mikään ei syleile niin lempeästi kuin kardemumma. Tytär kävi meidän paikallisilla keskiaikamessuilla syksyllä ja oli aivan innoissaan. Oli ollut turnajaisia, ruokia, pukuja.

    Nekku on muuten sellainen herkku, että sitä voisi vaikka yrittää tehdä itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Johanna! Nämä markkinat olivat mainiot ja kietoutuivat mukavasti Luther-teeman ympärille.
      Aiemmin olen käynyt yksillä keskiaikamarkkinoilla, mutta jostain syystä en pitänyt niiden tunnelmasta.
      Nekkuja en ole itsekään koskaan tehnyt, mutta niiden tekeminen ei liene kovin vaikeaa. Hyvältä se herkku maistuu. :)

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!