maanantai 9. syyskuuta 2019

SAIPPUAKURSSI

Syksyn saapuessa tekee mieli  osallistua jollekin kansalaisopiston kurssille. Olen vuosien saatossa osallistunut mm. ompelu-, pajutyö-, kivenhionta- ja kahvipussiaskartelukurssille. Viime vuonna istuin joka maanantai saksankielen kurssilla, englantiakin on vuosia sitten tullut päivitettyä. Erilaisissa jumppa- ja lavisryhmissäkin olen liikuttanut itseäni.On kyllä niin hieno juttu, että on olemassa kansalais- ja työväenopistoja, joiden kurssitarjonnasta varmasti löytyy jokaiselle jotain mielenkiintoista.

Olisin halunnut osallistua tänä vuonna opiston saippua- ja shampookurssille, mutta kun en heti ilmoittautunut, jäin varasijalle. Sittenpä bongasin facebookista yksityisen kurssin saippuanteosta ja ajattelin kokeilla, miten se homma luonnistuu.

Ohjaaja oli varannut valtavat määrät erilaisia aineita, tuoksuja yms. ja niistä sitten alettiin tehdä mieleistä saippuaa.


 Kehäkukan terälehtiä ripottelin omaan seokseeni.


Samoin hibiskus-kukan terälehtiä.



Erilaisia väriaineitakin oli tarjolla.


Samoin tuoksuja.


Ruoka- ja risiiniöljyä, lipeää, kookosrasvaa...


Aineiden mittaaminen on todella tarkkaa puuhaa.


Sielläpä rasva jo sulaa.


Sauvasekoittimet olivat kovilla, kun saippuamassaa piti sekoittaa. Aika herkullisen näköisiä, mutta vielä tässä vaiheessa niin myrkyllisen syövyttäviä lipeän takia.


Massat lusikoitiin maitopurkkeihin ja annettiin jähmettyä seuraavaan päivään.


Näin kaunis lopputulos tuli oliiviöljysaippuasta. Sukulaiset ja ystävät saavat käsintehdyt joulusaippuat.


Mutta kaikki ei mene aina niinkuin Strömsössä: toinen saippua mureni palasiksi. Huoh! No, ei voita, jos ei koita. Olihan tässä kuitenkin tekemisen ja luomisen ilo ja se on pääasia!


Samalla viikolla osallistuin myös toiselle yhden illan kurssille, mutta se saa oman päivityksensä, jahka noudan käsityöni kotiin loppuviikosta.

Millaisille kursseille Sinä olet osallístunut tai aiot osallistua tämän syyskauden aikana?

sunnuntai 8. syyskuuta 2019

LAUANTAIPÄIVÄN RETKI

Käyn nykyisin todella harvoin Jyväskylän suunnalla, vaikka se tuossa lähellä sijaitseekin. Omalla autolla en sinne koskaan ajele vaan käytän bussia, mutta tänään sentään uskalsin ajaa Vaajakoskelle, kun sinne pääsee kätevästi Leppäveden - yhden Laukaan taajamista - kautta. Samalla saattoi ihailla syksyistä maalaismaisemaa, kun tuuli tuuti kypsää viljaa. Takaisin tullessa pellolle olikin ilmestynyt puimureita. On sadonkorjuun aika!

Vaajakoskella tapasin ystäväni Ritan, johon olen tutustunut postcrossing-harrastuksen myötä. Emme olekaan nähneet toisiamme piiiitkään aikaan, joten tapaaminen oli oikein riemullinen. Ja koska oltiin Vaajakoskella, suunnistimme ensin Pandan makeistehtaalle.



Heti ovella sai pistää suut makiaksi, kun suuresta kopasta sai poimia suklaatia maistiaisiksi.







Tein työtä käskettyä ja täytin herkkupurkin karkkisekoituksella.

Jahka olimme saaneet karkkiostokset tehtyä, suuntasimme virran toiselle puolelle Naissaareen.  Wanha Woimala  oli siinä matkan varrella kanavasulun kupeessa.




Ah, nämä Naissaaren ihastuttavat kyltit!


Kahvihammasta kolotti sopivasti, joten kahvillehan sitä sitten piti suunnistaa.


Meillä kameratytöillä riitti kuvattavaa.


Täällä olisi ihanaa istua kesäsäällä, mutta sen verran viileähköä jo oli, että päätimme juoda kahvit ja kirjoitella kortit sisätiloissa.






Pihlajat pukeutuvat syksymekkoon,



vaan on sentään jotain vihreääkin vielä jäljellä.


Patruuna Salvesenin muistomerkki (P. Koskinen, 1984) on oksistojen suojassa.




Takaisin lähtöpaikkaan kierrettiin Wanhan Woimalan editse. Upea rakennus päältäpäin.
Reilut pari tuntia vierähti nopeasti ja oli aika kääntää auton nokka kotia kohti. Kiitos, Rita, mukavasta tapaamisesta!



PS: Sääkin meitä suosi. Ennusteista huolimatta sateenvarjoa ei tarvittu.

sunnuntai 1. syyskuuta 2019

SUOMEN LUONNON PÄIVÄ 31.8.19

Suomen ihanaa ja puhdasta luontoa kannattaa juhlistaa edes kerran vuodessa! Kesän viimeisenä aamuna vedin päivän kunniaksi siniristilipun salkoon


ja leivoin mustikkapiirakkaa, jota sitten maisteltiin veden äärellä. Luonnossa herkuttelu on ihan mahtava juttu!




Tatteja oli edelleen noussut pintaan, mutta liekö musta kuu vaikutti nyt sen, että moni sienistä oli jo pahentunut. Harmi!


Syksyn merkkejä on jo vahvasti aistittavissa.





Olen aika onnekas, kun saan työpäivinä mennä lasten kanssa metsään, jossa riittää paljon koettavaa ja opittavaa, mutta joka on myös oivallinen leikkipaikka. Onnellisia ne lapset, jotka voivat vapaasti kirmata luonnossa. Onnellisia suomalaisia lapsia!

Tällä viikolla valmistettiin pienet ns. Sibeliusboksit, joihin lapset keräsivät metsän aarteita. Sieltä metsän tuoksua ja tunnelmaa voi aistia jälkikäteen.