sunnuntai 19. toukokuuta 2019

MÖKKITIELLÄ

Aamulla pakattiin eväät kylmäkassiin ja suunnattiin auton nokka kohti mökkiä. Puolen tunnin ajomatka on helppo taittaa, joten mökille voi lähteä ihan vaan vaikka hetken mielijohteesta. Viime kesänä näin tuli tehtyä monenmonta kertaa.

Otin kameran mukaan ja päätinkin kävellä viimeiset kilometrit nauttien lintujen laulusta ja ihanasta lämmöstä (mittarin lukemat ovat näyttäneet tänään jopa +26 astetta). Reilun parin kilometrin matkaan kului melkein viisikymmentä minuuttia, sillä vähän väliä pysähtelin, katselin, kuulastelin ja kuvasin.


On peltotöiden aika. Velipoika taisi laittaa viljansiementä maahan.

Isän vanhin sisko asui aikoinaan tässä pikkuisessa mökissä puolisonsa ja neljän vauhdikkaan pojan kanssa. Lapsena kävin usein Vienon mökillä ja aina siellä sai jotain suuhunpantavaa. Piha oli kesäisin kukkia tulvillaan; se oli tädille kunnia-asia.

Mökki taitaa olla viimeistä kesää pystyssä, sillä pihapiiriin alkaa nousta uuden omistajan omakotitalo. Hyvä, että maaseutu pysyy asuttuna ja kyläkoulu saa uusia oppilaita.

Näissä maisemissa kelpaa lepuuttaa silmiään...

... ja kurkistaa vähän rannallekin.


Matka jatkuu hiekkatietä pitkin. Rauhaisaa oli pistää tossua toisen eteen, kun yhtään autoa ei kulkenut ohitseni tai tullut vastaan.


Muunlaista liikettä kyllä oli senkin edestä! Monta erilajista perhosta näin, mutta tosi vaikeaa oli saada niitä kuvaan. Kimalaisillakin oli kiire.

Hiekkatien varrelta on jossain vaiheessa kaadettu puita. Nyt ne odottavat noutajaansa.


Hei, mökkitien päässä ollaan. Mäkeä alas ja rantaan!







Oho, kuka on jättänyt rantahiekkaan käyntikorttinsa?

Pihapiiriin on muuttanut mieluisia naapureita. Kirjosieppopariskunta lenteli yksiönsä ovesta sisään ja ulos melkoisen tiuhaan tahtiin. Sirkutuksesta päätellen perheenlisäystä on jo tullut.


Ei liene ihme, että mielestäni toukokuu on kuukausista parhain!




torstai 9. toukokuuta 2019

VIIKONLOPUN KULTTUURIPLÄJÄYS

Viime viikonloppuna osallistuin kahteen erilaiseen kulttuuririentoon. Ensimmäiseen oli liput hankittu jo lokakuussa, toiseen osallistuin ystävän vinkkauksesta ihan hetken mielijohteesta.

Perjantaina ajeltiin puolison kanssa Lievestuoreelle uuutukaisen koulun juhlasaliin. Syksyllä -18 paikallislehdessä oli ilmoitus, että koululla esitetään Kiviä taskussa, Martti Suosalon ja Mika Nuojuan huippusuosittua näytelmää. En ehtinyt ilmoittautua ihan ensi rytäkässä ja kun viimein soitin ja tilasin liput, saimme istumapaikat  melkein takarivistä. No, nopeat voittavat aina. Tosin kohtuullisen hyvin näimme esityksen, vaikka tekstistä ei ihan joka kohdassa saanut selvää.
 Vaikka Suosalo ja Nuojua ovat esittäneet ko. näytelmän "Liepeellä" jo useampana vuonna, riitti katsojia tähänkin näytökseen. 550 katsojaa on ihan kelpo määrä pienelle paikkakunnalle. Jyväskylän kaupunginteatterin ko. vierailunäytöksessä paikat menevät heti kuin kuumille kiville, joten ulkopaikkakuntalaisia oli varmasti melkoinen määrä perjantain näytöksessäkin.

Näyttelijäsuoritukset olivat hengästyttäviä. Käsittämätöntä, miten upeasti Nuojua ja Suosalo vaihtoivat esittämiään roolihenkilöitä ihan vaan  lennosta, muuttivat ääntään, kehonkieltään, esittivät milloin naisfilmitähteä, vanhaa ukkoa tai pikkupoikaa. Ei voi kuin ihailla tuollaista ammattitaitoa! Teksti sen sijaan vähän harmitti,kun jutut kuitenkin keskittyivät navan alapuolelle. No, joka tapauksessa esitys on nyt nähty ja muutamissa kohdissa sai nauraakin sydämensä pohjasta.



Lauantaina soittelin ystävän kanssa pitkästä aikaa ja siinä jutustelun lomassa tuli puhe Dome Karukosken ohjaamasta uudesta elokuvasta Tolkien. Olin juuri lukenut lehdestä elokuva-arvostelun ja ajatellut meneväni jossain vaiheessa katsomaan filmin. Ystävällä oli samat ajatukset ja päätimme heti seuraavana päivänä toteuttaa aikeemme. Tällä kertaa ei ajeltukaan Jyväskylään vaan Äänekoskelle pikkuiseen elokuvateatteri Hirveen. Säästyimme jonottamiselta ja pitkien mainosten sarjalta ennen elokuvaa.  Tämä teatteri ei suotta prameile, joten liputkin ovat edullisempia kuin esim. Jyväskylässä.





Elokuva oli hienosti toteutettu, mutta ihan ihon alle se ei mennyt. Filmissä oli paljon viittauksia Tolkienin suurteokseen Taru sormusten herrasta, mutta mikä meille suomalaisille on tietysti hienoa on se, että elokuva tuo esiin suomenkielen vaikutuksen Tolkienin kehittämään haltiakieleen. 

Moni muukin oli viikonlopun aikana tehnyt saman päätöksen kuin me ystäväni kanssa ja mennyt katsomaan elokuvan. Olitko Sinä yksi heistä? Saa nähdä, saako Karukosken elokuva mainetta ja kunniaa esim. Yhdysvalloissa.



tiistai 30. huhtikuuta 2019

YLHÄÄLLÄ

Erittäin huonosti nukutun ja voimia vaatineen työpäivän jälkeen keitin kupposen kahvia ja hieman voimaannuttuani läksin kamera kainalossa lähimetsikköön. Voi sitä ihanaa lintusten laulukuoroa, metsän vahvaa tuoksua ja puiden lomitse siivilöityvää auringonvaloa!

Sosiaalisen työn vastapainoksi on rentouttavaa kävellä luonnossa ilman kiirettä ja suorituksia, antaa sielun levätä. Olen niin monesti aiemminkin havainnut, kuinka metsässä olo virkistää ja rentouttaa ja erityisesti tähän aikaan vuodesta, kun luonto alkaa herätä pitkän ja synkän talven jälkeen.


 Tänään nousin jyrkähköä rinnettä ylös kallion kupeelle. Maasto on kyllä aika haastavaa kuljettavaksi, mutta saipahan siinä vähän sykettäkin nostettua. Isot, sammaloituneet kivenmurikat ovat maanneet paikoillaan varmaan satoja  (ellei jopa tuhansia) vuosia irrottuaan emäkalliosta.
Ne ovat kuin äänetöntä kivikansaa. Minkähänlaista elämää kivien koloissa kuhisee? Varmaan ainakin metsähiirten hyörimistä, miksei myös kyykäärmeiden sihinää.

 Iso, monta metriä korkea emäkallio seisoo jykevästi paikoillaan. Tuntuu aika pieneltä seistä jyhkeän kiviseinän vieressä niska kenossa ja ihmetellä kallion halkeamia, kolosia ja sammaleen ja jäkälän täplittämää pintaa. Jostain virtaa vettä pieninä puroina, joten sehän se pitää vihreän värityksenkin yllä.





Aikani siinä kuuntelin metsän ääniä ja läksin kapuamaan jälleen alaspäin. Pari päivää sitten jäistä vapautunut pikkulampi väreili tuulenhenkäyksen voimasta. Olihan sitä vielä rannassakin poikettava.



 Vielä kerran katse ylös: pajunkissat ovat muisto vain ja siitepölyn on aika lennähtää eteenpäin.


Innoituksen kuvausretkelle antoi Pieni lintu-blogin makrohaaste YLHÄÄLLÄ.

                                                                         Pieni Lintu - MakroTex challenge

perjantai 19. huhtikuuta 2019

KOHTI PÄÄSIÄISTÄ

Monissa seurakunnissa on tällä viikolla järjestetty draamallisia pääsiäisvaelluksia. Niin myös omassa kotiseurakunnassani. Tiistai-iltana ajelin Laukaaseen ja osallistuin vaellukselle. Itse asiassa tein kierroksen kahteen kertaan, kun siihen oli hyvä mahdollisuus.




Oppaanamme toimi Susanna-pappi. Hän johdatti meitä läpi pääsiäisen tapahtumien. Aloitimme Jerusalemin torilta.







Torilta meidät johdatettiin yläsaliin, jossa kaksi naispalvelijaa kertoi, mitä Jeesuksen viimeisellä aterialla tapahtui.





Yläsalista kuljettiin Getsemanen puutarhan hiljaisuuteen, jossa puutarhuri oli sattunut olemaan  paikalla Jeesuksen ja opetuslasten tullessa sinne rukoilemaan. Surullisena hän selosti, kuinka tuskissaan Vapahtaja oli ollut eivätkä opetuslapset jaksaneet pysytellä hereillä rukoillakseen Jeesuksen kanssa. Edessä oli tuskien tie.



Hiilivalkealla tapasimme epätoivoisen Pietarin. Ennen kuin kukko oli laulanut, hän oli jo kolmesti kieltänyt tuntevansa Jeesuksen. Voisiko hän koskaan saada anteeksi pelkuruuttaan?



Ja kun he olivat hänet ristiinnaulinneet, jakoivat he keskenään hänen vaatteensa heittäen niistä arpaa. Sitten he istuutuivat ja vartioivat häntä siellä. Ja he olivat panneet hänen päänsä yläpuolelle hänen syynsä julki, näin kirjoitettuna: "Tämä on Jeesus, juutalaisten kuningas".Mutta kuudennesta hetkestä alkaen tuli pimeys yli kaiken maan, ja sitä kesti hamaan yhdeksänteen hetkeen...

...Ja yhdeksännen hetken vaiheilla Jeesus huusi suurella äänellä sanoen: "Eeli, Eeli, lama sabaktani?" Se on: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?
Niin Jeesus taas huusi suurella äänellä ja antoi henkensä...
...Ja katso, temppelin esirippu repesi kahtia ylhäältä alas asti, ja maa järisi, ja kalliot halkesivat, ja haudat aukenivat, ja monta nukkuneiden pyhien ruumista nousi ylös. Ja he lähtivät haudoistaan ja tulivat hänen ylösnousemisensa jälkeen pyhään kaupunkiin ja ilmestyivät monelle. Mutta kun sadanpäämies ja ne, jotka hänen kanssaan vartioitsivat Jeesusta, näkivät maanjäristyksen ja mitä muuta tapahtui, peljästyivät he suuresti ja sanoivat: "Totisesti tämä oli Jumalan Poika".
 ( Evankeliumi Matteuksen mukaan)


Ja kun sapatti oli ohi, ostivat Maria Magdaleena ja Maria, Jaakobin äiti, ja Salome hyvänhajuisia yrttejä mennäkseen voitelemaan häntä. Ja viikon ensimmäisenä päivänä he tulivat haudalle ani varhain, auringon noustessa. Ja he sanoivat toisilleen: "Kuka meille vierittää kiven hautakammion ovelta?" Ja katsahtaessaan ylös he näkivät kiven poisvieritetyksi; se oli näet hyvin suuri. Ja mentyään hautakammion sisään he näkivät nuorukaisen istuvan oikealla puolella, puettuna pitkään, valkeaan vaatteeseen; ja he peljästyivät suuresti. Mutta hän sanoi heille: "Älkää peljästykö; te etsitte Jeesusta, Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut ylös; ei hän ole täällä. Katso, tässä on paikka, johon he hänet panivat... Mutta menkää ja sanokaa hänen opetuslapsillensa ja Pietarille: 'Hän menee teidän edellänne Galileaan; siellä te saatte hänet nähdä, niinkuin hän teille sanoi'."(Evankeliumi Markuksen mukaan)


                                Pääsiäisen ilosanoma on totta! Tyhjä hauta: Jeesus elää!

                                            Hyvää ja riemullista pääsiäistä Sinulle!