keskiviikko 20. lokakuuta 2021

PIKKUISEN JO PAKKASTA

 Esikoisemme täytti eilen jo 32 vuotta. Talven tuntua oli silloin kuten eilenkin. Pakkanen oli kuorruttanut kasvit kauniisti, joten pitkästä aikaa päätin ottaa kuvia. Päivällä kävin vielä kuvaamassa metsässäkin, kun aurinko niin ihanasti paisteli.








Luonto riisuutuu ja valmistautuu talvea varten. Tänä aamuna maa oli valkoinen ja sain jopa tehtyä pienen lumiukon lapsenlapseni iloksi. No, päivemmällä ukon pää oli jo pudonnut ja lumisade vaihtunut rännäksi. Ihan vielä en pysyvää lunta edes haluaisi. Talvirenkaille taitaa kuitenkin joka tapauksessa olla pian käyttöä.


20 kommenttia:

  1. Onpa aivan ihania kuvia ja tunnelmia! Talven tuntua on tosiaan alkanut olla ilmassa. Lauantaiaamuna täällä tuli ensimmäisen kerran räntää ja lunta, viime yönä lunta oli tullut vähän paksumminkin. Vesisateen merkeissä päivä sitten meni, mutta kylmä oli, lumikin suli hitaasti vaikka satoi vettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sinulle!
      Viileää on täälläkin ja vettä sataa ajoittaisesti. Ukkokulta laittoi äsken minulle talvikumit autoon, joten sen puoleen uskaltaa jo ajella.

      Poista
  2. Kauniita huurteisia kasvikuvia <3

    VastaaPoista
  3. Täällä Kymenlaaksossa on synkääkin synkempää. Vettä tulee joka suunnasta ja koleus hiipii nurkkiin.
    Kivoja kuvia syksyn huurteisista törröttäjistä. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,Mia! Kyllähän loka- ja marraskuu ovat masentavan pimeitä. Tänäänkin on sadellut vettä, mutta nyt onneksi on poutaa. Eilinen lumi on sulanut jo pois.

      Poista
  4. Mahtavat kuurakuvat!

    Meillä oli eilen vielä puoli 11 aikaan aamupäivällä kolme pakkasastetta ❄.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Susanna!
      Huh, onpa kylmää! Tähän on vähitellen totuttava. Eilinen lumi suli onneksi pois.

      Poista
  5. Sieviä kuurakuvia! Täällä on tänään satanut ihan koko päivän lunta. Lumityöt olen tehnyt tänään jo kaksi kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tarja!
      No huh, niin paljon lunta yhtenä päivänä! Lumitöihin ei meillä eilen päästy ja tämän päivän lämpötilat sulattivatkin lumet pois kokonaan.

      Poista
  6. Kuura kaunistaa rujoimmankin kasvin.
    Talvirengasaatokset ovat täälläkin, vaikka nyt sataa vettä kaatamalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on! Kuihtuvissa, kuuraisissa kasveissakin on kauneutta.
      Vettä on sadellut täälläkin, mutta pakastuvaa on luvassa. Puoliso vaihtoi äsken autooni talvirenkaat, joten sen puoleen ei tarvitse enää hätäillä.

      Poista
  7. Kauniit kuuraiset kukat ja kasvit. Niin se taas talvi tekee tuloaan. Meillä oli yksi yö jo alle 10 C astetta, mutta päivisin mennään vielä 25 C asteen tienoilla. Tekee pukeutumisesta hankalaa, kun pitää aamulla olla paljon enemmän yllä kuin päivällä.

    Ihanaa loppuviikkoa Piipe!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Johanna!
      Onpa teillä tosiaan suuret lämpötilan vaihtelut. Yhdeksässä asteessa saimme tänään nauttia sateisesta syyspäivästä. Eilinen lumi on tipotiessään. :)
      Kiitos samoin Sinulle! <3

      Poista
  8. Tosi kauniita pakkaskuvia olet ottanut. Täällä vielä helteistä, mutta ehkä ensi kuussa viilenee. Pääasia ettei yöllä enää tarvitse tuuletinta kun on pikkaisen alle 25 astetta:) Mukavaa loppuviikkoa Piipe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jael! Huh, tuuletin on varmasti tarpeellinen, kun yölläkin on noin lämmintä. Itse olemme aloittaneet lämmityskauden ja puuta kuluu. Toisaalta on niin ihanaa laittaa aamuisin hellaan tulet ja kuunnella siitä lähtevää ritinää. Tulee kotoinen olo.
      Ihanaa loppuviikkoa Sinullekin! <3

      Poista
  9. Wonderful photos, so great !
    Well done
    Warm regards
    Jutta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Schönen Dank, Jutta!
      Alles Gute!
      PS: Es schneit gerade jetzt.

      Poista
  10. Onnea esikoiselle!
    Hurmaavat kuurakuvat!Salaa jo hiukan odotan noita kauniita kuura-aamuja.Täällä päin maailmaa kuuraa on ollut vasta ihan hitusen siellä täällä.
    Mukavaa viikonloppua Piipe!♥️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mirjam-Matilda! <3
      Juuri nyt meillä sataa räntää ja maa on lumivalkoinen. Onneksi on jo talvirenkaat vaihdettu,kun kuitenkin on pakko olla töiden takia tien päällä.
      Ihanaista viikonvaihdetta Sinullekin!

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!