lauantai 15. toukokuuta 2021

MONENLAISTA SIIVEKÄSTÄ

 Kevät on niin parasta! Toukokuu on ehdottomasti lempikuukauteni, koska luonto puhkeaa eloon. Muutaman päivän hellesää  sai hiirenkorvat puihin, ruohon kasvamaan ja houkutti jo muutamia kukkasia kukkimaankin. Lintusten kilpalaulannasta en saa kyllikseni, samoin kevään tuoksuista!

Kimalaiset ja perhoset ovat alkaneet suorittaa pölytystehtäväänsä ja aika monen kimalaisen olen joutunut hätistämään pois myös eteisestä ja jopa tuvastamme. Johtunee siitä, että kimalaiset ovat löytäneet suojaisan pesimäpaikan kuistimme ikkunalaudan alla olevasta kolosta.

Pihapiiriin ovat jo ilmestyneet viime kesän pesijät: västäräkit keikuttavat hellyttävästi pyrstöään, punarinnat ovat ahkerasti keränneet pesäaineksia mm. pihaan pudonneista Maurin koirankarvoista ja pääskyset lentelevät tehden hurjia kaarroksia ja syöksyjä taivaalla. Joutsenet - totta kai - ovat olleet jo pitkään pellolla tallustelemassa, samoin kuovit ja töyhtöhyypät, tänä keväänä myös kurkipariskunta, joka on uskaltautunut aika lähelle asutusta. Onpa toinen kurjista tepastellut ylväästi myös keskellä kylätietä.





No, alkuviikosta näkyi taivaalla muitakin siivekkäitä: äänekkäitä, metallisia, kylmiä. Tosin täytyi ihailla niidenkin uhkarohkeita silmukoita, syöksyjä ja nousuja kohtisuoraan ylöspäin. Välillä lensivät neljän koneen muodostelmissa, välillä kiisivät itsekseen. Lentäjien päätä ei saa huimata. Minua huimasi jo pelkästään niiden katseleminen!







Mitä lintuhavaintoja olet tehnyt omassa pihapiirissäsi? Joko kukkaset kukkivat?

                                                              Leppeää lauantaita Sinulle!

29 kommenttia:

  1. Kevät on kyllä ihanaa aikaa kun luonto ja kasvit pitkän talven jälkeen heräävät eloon.
    Meillä pihalla västäräkit, kirjosiepot ja mustarastaat ovat tuttu näky. Peippokin tietysti ja peltojen yllä ihanasti visertävät leivot.
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tosiaan: meilläkin kirjosiepot ja mustarastaat lentelevät/tepastelevat pihassa. Mustarastaan laulu on jotain niin kaunista! <3
      Kiitos, Kruunuvuokko!

      Poista
  2. Ihana postaus!

    Omassa pihapiirissä ovat näyttäytyneet muunmuassa peipot, punatulkut, sepelkyyhkyt, punarinta, räkättirastaat ja kaikki talvisetkin linnut. Viereisen lammen ympäristössä riekkuvat lokit, tiirat kalastavat ahkerasti, västäräkit pyrähtelevät, sinisorsat ja telkät uiskentelevat, laulujoutsenpari kävi vierailemassa, mutta siirtyi sitten muualle pesimään. Fasaanit huutelevat kovasti siellä ja täällä sekä vielä ainakin punakylkirastaat puuhaavat touhukkaina. Ei näistä ihan pysy edes laskuissa 🥰.

    Ihanaa kevätviikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Susanna! :)
      Voi tuota lintujen paljoutta! Niiden touhuja on mukava seurata ja laulu ilahduttaa harmaimpanakin päivänä. Syksyllä tunnen niin haikeutta, kun linnut lähtevät etelään, mutta kaikella on aikansa! Nyt nautitaan tästä hetkestä!
      Mukavaa alkanutta viikkoa Sinulle!

      Poista
  3. Parhaillaan on niin hieno aika, luonto antaa parastaan. Lintuja tulee läpi vuoden seurattua, näin keväällä muuttolinnut lisäävät tiiraamista. Mustarastas on se kevään odotetuin laulaja. Sepelkyyhkyt tepastelevat vieläkin pihalla, yleensä ne siirtyvät kevään ja kesän edetessä kauemmas. Punatulkkuja odotin koko talven, nepä tulivatkin vasta pari viikkoa sitten oikein porukalla. Kirjosieppo tekee pesää pönttöön ja kauempana olevalta järveltä kuuluu yhä joutsenten töräyttelyä. Peipposet ja punarinnat juttelevat pihapiirissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon olet bongaillut lintusia pihapiirissäsi! Mustarastaita on tepastellut pihassa ja ah, niiden laulua! Laulurastasta kuuntelin eilen metsäretkellä.

      Poista
  4. Että teillä siellä jo pääskyjä!
    Meillä maalla myös pihavästäräkit palanneet,palokärjen näimme pariin otteeseen,kuovit ja kurjet kuulimme.Pöntön oli tänä kesänä varannut kirjosieppo ennen sinitiaisia.
    Mustarastas kipitteli pensaissa ja käki kukkui jossain lähellä.
    On tämä niin ihanaa aikaa!😍
    Mukavaa alkavaa viikkoa!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjosiepot ovatkin aika veijareita pöntön varauksessa. Voivat kuulemma häätää sinne ensin ehtineet linnut poiskin. Mökillä pesivät kirjosiepot ja sinitiaiset viereisissä pöntöissä.
      Kiitos samoin Sinulle! <3

      Poista
  5. Riemullista aikaa. Niin luonnossa, kuin meillä kaikilla.
    Pääskysten tulo on varma kesän merkki. Täällä ei vielä näkynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on! Joka vuosi kevään ihanuus jaksaa ilostuttaa. Meillä pääskysiä lentelee melkoisen paljon. Liekö viime kesän poikasia?

      Poista
  6. Komea tuo motorisoitu lintu! ;D
    Minä en paljon lintuja tunne, kuin nämä peruslajit. Yritän pitää kissan kaukana linnuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, siinäpä sinulla tekemistä, ettei kisuli saa paistia siivekkäistä.
      Joo, nämä metalliset "linnut" ovat mokomat erittäin äänekkäitä. Asumme lentokentän lähettyvillä, joten näitä sotakoneiden ylilentoja näkee vähän väliä.

      Poista
  7. Onpa siellä ollut siivekkäitä joka lähtöön! Itse olen nauttinut, kun yksi lempilinnuistani eli pajulintu on vihdoin saapunut laulamaan ihania laulujaan. Käenkin kuulin kukkuvan, kun retkeilimme yhdelle laavulle. Lauantaina näin ensimmäiset pääskyset. Kyllä toukokuu on yksi ihanimmista kuukausista! Nyt vihreyskin lisääntyy päivä päivältä, kukat alkavat kukkia ja on niin ihania linnunlaulukonsertteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka vuosi tätä kevään ihanuutta jaksaa ihmetellä! Pajulintu meilläkin laulelee läheisessä metsässä. Sitä on suloista kuunnella.

      Poista
  8. Kiitos, marja-terttu!
    Lintusten kilpalaulanta on upeaa kuunneltavaa. Siihen ei kyllästy ollenkaan.
    Onnellista alkanutta viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
  9. moninaisia lentäjiä! Hienot kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sussi! <3 Noissa metallisissa "linnuissa" on melkoisen paljon kovempi ääni.Mieluummin kuuntelen pääskyjen sirkutusta ja mustarastaan laulelua. :)

      Poista
  10. No sielläpä on ollut liikkeellä jos jonkinmoisia siivekkäitä!
    Kevät on aina niin riemuisaa aikaa kun luonnossa tapahtuu ihan joka päivä kaikenlaista. Katseltavaa ja kuunneltavaa riittää ❤
    Veneemme maston nokassa istuskeli sunnuntaina haarapääsky laulaa luritellen pitkät tovit :) Käen kukuntaa kuulimme viime keskiviikkona Loviisan edustalla sijaitsevalla saarella, mutta ääni taisi kyllä kantautua mantereen puolelta. Laulujoutsenten näyttävää ylilentoakin pääsimme tässä eräänä päivänä todistamaan. Hienoja hetkiä, joita sitten syksyllä haikein mielin muistellaan, mutta nyt nautitaan tästä kaikesta elämänilosta ja riemusta, joka ympärillämme raikaa :)
    Ihanaa viikon jatkoa ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, Ansku!
      Lintujen puuhia ja erityisesti niiden laulua on niin ihanaa seurata. Olen yrittänyt opetella tunnistamaan eri lintujen laulua ja olen jopa edistynyt tässäasiassa. nautitaan täysillä tästä ihanasta ajasta!

      Poista
  11. Toukokuu on kyllä ihan paras kuukausi. Samoja lintuhavaintoja täälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti paras! Heräävä, hennon vihreä luonto ja lintujen laulukonsertti on huumaavaa! <3

      Poista
  12. Hienot lentokonekuvatkin, ja pääskyt & co!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Riitta K! Nämä koneet päästivät perästään melkoisen savushown. Olihan se mielenkiintoista katsottavaa. :)

      Poista
  13. Miten ne pääskyset ovat teille asti jo ehtineet?! Täällä ei ole vielä näkynyt, tai sitten en vain ole huomannut, kun olen niin kaivanut maata keskittyneesti. Mutta kirjosieppoja kyllä pesäpuuhissa.
    Hyvää loppuviikkoa sinne Keski-Suomeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäinen pääsky ilmaantui pihapiiriin tasan kaksi viikkoa sitten ja nyt niitä lentelee melkoisesti. Uskaliaimmat olivat jopa aloittaneet pesänteon kuistillemme, mutta onneksi eivät sitten hyväksyneetkään sitä pesäpaikakseen. Olisi ollut varmaan aika hankalaa meillekin, sillä pääskyt käyttäytyvät todella aggressiivisesti poikasten synnyttyä.
      Lämpimät terveiset täältä päin sinne rannikon seudulle ja heleää helluntaita!

      Poista
  14. Huomenta! Haastan sinut tekemään blogiisi postauksen lempiblogeistasi! Mieti mitä blogeja luet ja listaa niistä parhaimmat! Me tarvitsemme kesäksi luettavaa!🤍

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  15. Beautiful photos, and wonderful signs of new life and beginnings. The planes must have been spectacular to watch - how exciting!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Quite near to us is a small airport, so we can often admire, how the waraeroplanes are practising in the sky. I hope though any war would ever come, where those aeroplanes would be really needed.

      Now we have a real summer: Today will be nearly +30 grades. I also wish you a happy summer! <3

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!