lauantai 24. huhtikuuta 2021

VÄRIEN ILOITTELUA, HUUMORIA JA HENKILÖHAHMOJA - ELÄMYKSELLINEN TAIDENÄYTTELYKÄYNTI JYVÄSKYLÄSSÄ

Luottoystävän kanssa ajeltiin Jyväskylään yhteiselle lounaalle, mutta samalla käytiin katsomassa Bruno Maximuksen mielenkiintoinen taidenäyttely, josta vinkkiä saimme Keskisuomalaisesta.

Taiteilija itse oli meidän onneksemme paikalla ja koska olimme juuri sillä hetkellä ainoat kävijät, saimme häneltä arvokasta taustatietoa maalauksista. Maximuksen naivistiseen, värikylläiseen tyyliin olen törmännyt aiemmin postimerkeissä vuodelta 2013, mutta koskaan aiemmin en ole tutustunut tarkemmin hänen maalauksiinsa. 

Maximus on taitava värien, valon ja varjon käyttäjä. Näyttelyssä oli kolmisenkymmentä "tuoretta" taideteosta. Edellisen kerran Maximuksen näyttely nähtiin Jyväskylässä 12 vuotta sitten ja näillä näkymin tämä näyttely jäänee viimeiseksi, koska taiteilija keskittyy nyt lukuisiin tilaustöihin. 

Naivististen iloittelujen lisäksi  näimme myös henkilökuvia mm. Jean Sibeliuksesta, Elviksestä, Mick Jaggerista ja Helena Konttisesta. Myös raamatullista taidetta oli esillä. Hieno kattaus! 

Näyteikkunassa olivat Ecolines ja Sibelius-kitara.  Kovasti ne houkuttivat meitä astumaan sisälle galleriaan.


Taiteilija itse takanaan teos Penkkiurheilijoiden umpihankiralli.


 Optimisti ja Pessimisti tapaavat Ranskassa

 

Kolme Sulotarta ja kuoriutuva poikanen (rehevistä naiskuvauksistaan tunnettu taidemaalari Rubens taitaa kurkistaa verhon takaa)



Optimistien puutarha


 Eksyneen miehen enkeli
( huomaatko ensimmäisestä kuvasta pienen enkelin?)



 The light is coming


 Rising


 There is still light


Hevosten ravintola

 


Tiger twist (vast'ikään edesmennyt Alpo"Aikka" Hakala, kitaristi 70-luvun yhtyeestä Teddy and the Tigers)


Helena Konttinen (horrossaarnaaja) 



Hieno "entisöinti" Kristus-hahmosta


Olipa jälleen hyvän mielen käynti!

 

 






11 kommenttia:

  1. Thank you, so they are so beautiful and intresting!
    Have a nice sunday!

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoisia teoksia. Ja taiteilija itsekin paikalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella mielenkiintoinen! Taiteilija oli oikein miellyttävä ja innostunut. Oli kiva tavata hänet paikan päällä.

      Poista
  3. Hauska näyttely. Kiitos, viihdyin.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kiva, piristävä näyttely. Halusin mennä katsomaan teokset lehtijutun perusteella.
      Kiitos kommentistasi!

      Poista
  4. Tykkäsin kovasti kulkea kuva kuvalta kanssasi.
    En löytänyt pientä enkeliä, vaikka miten tiirailin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. otin kaksi kuvaa samasta teoksesta. Ensimmäisessä kuvassa katse osuu väistämättä isoon valohahmoon kuvan vasemmassa laidassa. Alemmassa kuvassa enkeli on kellertävä hahmo ja miehen pää on enkelin helman kohdalla, siivet koholla.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Sitä se oli! Upeita teoksia! Ja taiteiljan kohtaaminen oli kunnon bonus päälle. :)

      Poista
  6. Kiitoksia Piipe taas näyttelyn jakamisesta!
    Mukavaa vapun jatkoa!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun kävit kurkkaamassa näyttelyn tätä kautta!
      Ihanaa, linnunlauluista toukokuuta Sinulle! <3

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!