tiistai 19. tammikuuta 2021

TAIDOLLISTA TAIDETTA

 Selailin kuva-arkistojani ja hoksasin, että minullapa oli joitakin kuvia pikavisiitistä Samuli ja Kari Alosen Pykälistön Vahtitupa-alueelle, joka sijaitsee Laukaantien varressa noin kymmenen minuutin ajomatkan päässä Jyväskylän keskustasta. Käväisin katsomassa taideteoksia tullessani ystävän kanssa Teeleidistä. Pimeän illan keskellä loistavat valoteokset olivat huikeita katsottavia.






"Pykälistön alue on rakentunut kahden vuosikymmenen ajan. Alunperin alue on uudiskäyttöön valjastettu VR:n vahtitupa-alue vuodelta 1898. Alueella oli vanha ratavartijan vahtitupa, ulkorakennus ja maakellari. Alkuperäiset rakennukset on tehty arkkitehti Bruno Granholmin tyyppipiirustusten mukaan, kuten monet muutkin Haapamäki-Jyväskylä-Suolahti -rautatien rakennukset". (https://www.designalonen.fi/pykaliston-kulttuurikeidas/)





Alosten taidetta löytyy Jyvässeudun alueelta mm. Palokasta, Jyväskylän matkakeskuksen pihasta, Laukaan keskustan liikenneympyröistä ja pohjoiseen päin mennessä Hirvaskankaan ABC-liikenneaseman lähettyviltä.


21 kommenttia:

  1. Mielettömän hienoja ja valaistus tosi kaunis.

    Hyvää tammikuun loppupuolta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kuin satumaailma!
      Ihanaa tammikuun loppupuolta Sinullekin, Minttuli! <3

      Poista
  2. Onpa kauniita. Valoa on käytetty upealla tavalla. Sinun kuvasi ovat erinomaisia. Mukavaa tammikuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alosen työt ovat rouhean upeita. On siinä mahtanut kulua monta hitsipuikkoa, kun näitä on rakenneltu. Hienoja ovat!
      Ja kiitos: ostin käytetyn Iphonen ja yllätyin itsekin kuvien laadusta. Puhelimella onkin nyt kätevää kuvata.
      Hyvää tammikuun loppupuolta Sinullekin, Anneli A! <3

      Poista
  3. Kiitos taidekierroksesta, hienoja töitä, etenkin tuossa lumisessa maisemassa. Hauskat nuo kuuset jalkoineen:)
    Oikein hyvää keskiviikkoiltaa Piipe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohi ajaessa oli pakko pysähtyä katsomaan tätä valojen ja taiteen ihmemaata. Näytti ihmeelliseltä lumen keskellä. Ihan hieno elämys!
      Hyvää loppuviikkoa Sinulle Jael! 💗

      Poista
  4. Uskomatonta,kuinka paljon aina löydät näitä mielenkiintoisia taidejuttuja alueeltasi!
    Valotaide täällä pohjolan talvessa on kuin nenä päässä!😊
    Kiitos kun jaoit!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo valotaideteokset ovat todella upeita ja ainutlaatuisia ja erottuvat varsinkin lumen keskeltä niin hyvin.
      Kiitos kannustavista sanoista, Mirjam-Matilda! <3

      Poista
  5. Katsoinkin heti ennenkuin edes luin että rakennukset ovat kuin VR:n rakennuksia, me kun ollaan asuttu joskus VR.n rakennuksessa, onpa kauniit valaistut teokset.
    Hyvää talven jatkoa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihania rakennuksia ja niin hellyttävää, kun joulukyntteliköt loistivat ikkunoista. Rakennusten vieressä on radanpätkä, jossa seistä nököttää vanhoja junanvaunuja.
      Ihanaa talven jatkoa Sinullekin! Meillä muuten pyryttää nyt lunta melkoisesti.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos, Maarit! <3
      Onnellista viikonloppua Sinulle!

      Poista
  7. Oi että on upeita teoksia :) Mukavaa sunnuntaita!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alosten taideteokset ovat vaikuttavia ja rouhean kauniita.
      Hyvää alkavaa viikkoa Sinulle! 🌸

      Poista
  8. Mielenkiintoisia töitä. Uskonpa, että pimeän aikaan tällaiset valotaideteokset tulevat paremmin edukseen.
    Kiitos sinulle esittelystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajoin ystäväni kanssa tämän paikan ohitse, mutta kiepsautimme auton seuraavassa risteyksessä ympäri ja palasimme katsomaan näitä valoteoksia. Todella vaikuttavia ja kauniita pimeässä illassa.
      Kiitos, aimarii ja hyvää alkanutta viikkoa Sinulle! <3

      Poista
  9. Kiitos, marja-terttu, sanoistasi ja hyvää uutta viikkoa Sinullekin! <3 Maanantai jo illassa!

    VastaaPoista
  10. Upeaa taidetta valoilla ja ilman, kauniissa ympäristössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli upea paikka käydä. Suorastaan satumainen.

      Poista
  11. Satumaisia teoksia. Valo muuten kruunaa aina teoksen 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskomattoman hieno paikka ja teosten valot pimenevässä illassa tekivät todella satumaisen tunnelman.

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!