keskiviikko 13. tammikuuta 2021

KAKKU ILMAN UUNIA

 Liekö teilläpäin ollut viime aikoina lumituiskua ja pakkasta? Keskisessä Suomessa tuntuu nyt todella talviselta: lunta tuli viime yönä varmaan 30 cm ja kylmä viima on tehostanut pakkasta merkittävästi. 

Eilen töistä ajellessa tunsin melkein pakokauhua, sillä päätiekin oli kuin luistinrata ja kovat tuulenpuuskat heiluttivat autoa ja vaikeuttivat näkyvyyttä. Kyllä kiitin Luojaa, kun pääsin ehjin nahoin kotipihaan!

Talvinen mökkitie odottanee kesää...

Toisaalta talvinen luonto on niin kaunis ja puhtaanoloinen. Ja pakkasella voi tehdä jäätaidetta kuten vaikka kakun! Ylikasvanut aloevera sai luovuttaa muutaman oksan  mausteeksi. Yhdessä yössä kakku valmistui ja tarjoaa kumottuna silmäniloa.  Ilmakuplien leikkiä jään sisällä ei voi olla ihastelematta.





Vuosi on ehtinyt vaihtua edellisestä postauksesta, työt ovat alkaneet ja synttäreitänikin ehtinyt jo viettää. 

Toivon sydämestäni, että tämä vuosi olisi koronan suhteen helpompi ja voisimme poikkeusoloista siirtyä normaaliin arkeen. Sitä meistä toivoo varmasti ihan jokainen!

                      Toivotan myös Sinulle onnellista ja hyvää alkanutta vuotta 2021! 💖



27 kommenttia:

  1. ONpa hieno jääkakku:) Ja kun katselen talvisia kuviasi, tulee ihan ikävä talvea, etenkin kun täällä on ollut epänormaalin lämmin ja sadetonkin talvi, tähän asti.
    Paljon onnea synttäreittesi johdosta näin jälkikäteen,ja toivottavasti voitte jo pian siirtyä normaaliin arkeen. Täällä, toivottavasti keväällä kun vuosi on kulunut lähes jatkuvassa lockdownissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti, Jael!<3
      Tänä aamuna -28 astetta, huh! Teillä on vähän toisenlaiset lukemat. ;)

      Poista
  2. Wautsi kun on upea jääkakku, kiitti vinkistä, taidan tehdä myös.Niinpä tuli lumi tänne varsinais-suomeenkin, ei olisi uskonut, kun ei moneen vuoteen ole ollut talvella lunta, nyt saa hiihtoladunkin tehtyä, ja luonto näyttää niin puhtaalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tämmöinen kakku valmistuu nopeasti! Meillä ainakin todella kylmä aamu. Luntakin on runsaasti, joten hiihtämään pääsee niin halutessaan. Kaunista on! <3

      Poista
  3. Kauniin synttärikakun leivoit ja pakkanen paistoi sen. Talvi tuli koko Suomeen reippaiden lumisateiden ja kylmän sään kanssa.
    Tällä erää minun ei ole tarvinnut tehdä lumitöitä. Muutaman päivänä on satanut vain hieman pakkaslunta, mutta kylymää on! Parhaillaan mittarissa -35.3 astetta. En viitsi ulos mennä lainkaan, ehkä sen verran, että laitan vettä jäätymään. Kiitos vinkistä. Olin laiskuuttani jättänyt jäälyhdyt tekemättä, kun olen rikkonut monet ämpärit.
    Onnea jälkikäteen syntymäpäiväsi johdosta! Minä täytin vuosi hiljattain myös, se päivä häviää aina joulun jälkitohinoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aimarii, onnea siis Sinullekin! <3
      Nyt on todella entisaikain talven tuntua.Viime vuonna ei meilläpäin ollut lunta juuri lainkaan eikä kovia pakkasiakaan kuin ehkä parina, kolmena päivänä.
      Minun täytyy lähteä puskemaan töihin -28 asteen pakkasessa ja toivon, että auto kestää rääkin...

      Poista
  4. Oi miten ihana jääkakku! Taidankin kokeilla, nyt kun pakkastakin on riittävästi :)
    Lumiset maisemat ovat niin puhtaanvalkoisia, kauniita ja kutsuvia.
    Myöhäiset, mutta sitäkin lämpöisemmät synttärionnittelut sinulle ja mukavaa viikon jatkoa ❤︎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ansku, onnitteluista! <3
      Tällä kelillä saa kakun pian valmiiksi, joten ei kun vaan jäädyttelemään. :)

      Poista
  5. Onpa hieno jääkakku! Ja oli se myräkkä tosiaan! Vai tuli teillekin niin paljon lunta. Luulin, että sellaisia määriä tuli vain etelässä. Meillä kyllä tuuli kinosti vanhaa lunta, mutta taivaalta tuli vain minimaalisen pieniä hiutaleita. No, oli täällä onneksi lunta ja hiihtokelejä jo ennestään. Paljon onnea sinulle syntymäpäiväsi johdosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirjarikas elämäni! <3 Tuuli pöllytti täälläpäin melkoisia kinoksia varsinkin sivuteille, mutta eilen oli jo mukava ja turvallinen sää ajella. Tänään pakkasta melkein kolmekymmentä astetta; vähän hirvittää lähteä ajelemaan töihin.

      Poista
  6. Oikein hyvää alkanutta vuotta myöskin sinulle.
    Kaunis jääkakku. Itsekin tein useamman jäälyhdyn. Niihin sitten kahden yökylässä olleen lapsenlapsen kanssa kävimme sytyttämässä pimeän laskeutuessa kynttilät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kruunuvuokko! <3
      Ihania elämyksiä lastenlapsille! Minäkin olen poltellut usein kynttilöitä pihalyhdyissä, mutta tänä vuonna ei ole tullutielä tehtyä jäälyhtyjä ämpäriin.

      Poista
  7. On kyllä lunta tuprutellut täällä Lounaassakin...onneksi. Tykkään!
    Hieno uuniton kakku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannele!
      Luminen maisema on puhtaan kaunis. Onneksi meillä on nämä neljä erilaista vuodenaikaa: melkoinen rikkaus!

      Poista
  8. Meilläkin tuli lunta ihan urakalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, Etelä-Suomessa taisi tulla lunta monen vuoden edestä! :)

      Poista
  9. Onnea vielä synttäreiden johdosta!<3
    Kuinka kaunis talvinen koriste tuo jääkakku!
    Nyt on saatu lunta ja aurinkokin paistoi tänään niin upeasti.
    Luminen maisemakuvasi on upea, vaikka kuulostikin hurjalta tuo autoilusi hui!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mirjam-Matilda, ikätoverini! 3
      Eilen meilläkin aurinko paisteli ihanasti ja sai hangen timantit kimmeltämään. Oli niin kaunista!

      Poista
  10. Ihana silmänilo tuo kakku:) Meillä on täällä kyllä pakkasta -29, mutta lunta on vähemmän kuin yleensä talvina. Tiellä on tyttäret voineet hiihdellä, mutta metsässä pitäisi olla lunta enemmän, jos sinne suksilla aikoisi. Metsässä onnistuu kävely vielä hyvin. Kevatpuolella sitä lunta varmaan taas tulee enempi, jotta tilanne tasoittuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Metsäntyttö!<3
      Nuo ilmakuplat kakun sisällä ovat hauskoja.
      Huh, teillä oli yhtä kylmää kuin meillä eilen aamuna. Onneksi pakkanen päivemmälä lauhtui, mutta kyllä aamulla oli auto jäykkä, kun piti lähteä ajelemaan töihin.

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Kiitos, Maarit! <3
      Nyt on kyllä hyvät mahdollisuudet jäädyttää. Tulosta tulee nopeasti!

      Poista
  12. Kiitos, marja-terttu! <3
    Onpa aika hauska sattuma, että saamme ihailla samanlaisia mökkiteitä. Käyttekö talvella mökillä? Me todella harvoin.
    Sitä toivomme, että tautitilanne hellittää mahdollisimman pian. Onnellista viikonloppua Sinullekin!

    VastaaPoista
  13. Tulin vastavierailulle ja kirjauduin lukijaksesi :) Kaunista jäätaidetta <3 Minä en olekaan tänä vuonna vielä tehnyt yhtään jäälyhtyäkään :) Maisemat on kyllä niin kauniita, kun on lunta. Tosin en nyt ole niin talvi-ihminen, mutta maisemat on kauniit. Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, tervetuloa lukijaksi, Liisa(n kotona)! <3
      Eilen oli niin mahtava talvipäivä: aurinko paistoi ja hanget kimmelsivät. Limmuillakin oli vilskettälintulaudalla ja niiden touhua oli kiva seurailla. Eniten pidän kuitenkin keväästä ja päivien pitenmisestä. Varsinkin toukokuu on niin niin upea kuukausi: hento vihreä joka puolella, lintusten lault ja kesä vielä edessä.
      Antoisaa, rentouttavaa sunnuntaita Sinulle!

      Poista
  14. Oi, miten ihana kakku! Tuttavan lapset tekivät vastaavia havuilla ja risuilla maustettuina jo ennen joulua, mutta itselläni vuoka jos toinenkin odottaa vielä sopivaa hetkeä. Eli sitä, kun muistan!
    Hyvää talvista viikonlopun jatkoa sinne Keski-Suomeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on ollut oivallinen tilaisuus jäädytykseen ja sitä olemme myös tehneet eskarissa. Lapset ovat innoissaan ilmakuplista jääpalojen sisällä.
      Kiitos, Hitunen ja hyvää sunnuntain jatkoa Sinullekin! <3

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!