lauantai 18. huhtikuuta 2020

SEITSEMÄN KUKKULAN LUONTOPOLKU

Aamupäivällä pakattiin jälleen eväät reppuun ja tavattiin ystävät treffipaikalla. Sieltä suuntasimme Tikkakosken varuskunnan tuntumaan, Seitsemän kukkulan luontopolulle.


Miten ihana ja helppokulkuinen maasto täältä löytyikään! Katvepaikoilla oli vielä jonkin verran lunta ja jäätä, mutta pääasiassa saimme kulkea sulaneita polkuja.



Ja täältähän löytyi hirvi!

Pururadan varrella voi vaikka vetää  leukoja.

 Ja sitten varsinainen luontopolku kutsui kulkijaa.

Polun varrella on opastauluja kasveista ja maastotyypeistä. Kovin vaihtelevaa maastossa olikin. Milloin rämettä, nevaa, milloin lähteensilmiä tai kuivaa kangasmaastoa. Pienelle alueelle mahtuu siis monenlaista kasvupaikkaa.


Ilman pitkospuita ei olisi selvitty kuivin jaloin.



Kyllä täällä taitaa aika puhdas ilma olla, kun puunrungossa kasvaa niin runsaasti naavaa.

Luonnon pieniä suuria ihmeitä.
 



Tikan ravintolan aukioloon ei koronavirus vaikuta. 😄



"Sua lähde kaunis katselen likellä vettäsi..."
 



Luontopolun lopuksi on vielä tarpeellinen muistutus: olemme olleet todella palvelujen äärellä! Saimme raitista ilmaa ja liikuntaa, nautimme lintusten laulusta, ihmettelimme luonnonrauhaa. Ja nämä palvelut vielä aivan ilmaiseksi!

Lenkin jälkeen oli eväiden vuoro. Muutaman kilometrin päässä, lähellä seurakunnan leirikeskus Sarpattia oli kiva laavupaikka, jonka vierellä virtasi keväinen puro kuin ilosta poukkoillen. Kelpasi laavulla paistella makkaraa ja hörpätä kupillinen kahvia hyvässä seurassa.





Ja Jenni-koirakin kuului ehdottomasti siihen hyvään seuraan!


27 kommenttia:

  1. Parhaiden palvelujen äärellä olette olleet!
    Upeita suoria mäntyjä postauksesi alussa.
    Ja nuo puun pintaan syödyt kuviot ovat aina kuin muinaispiirroksia?Monasti olen niitä itsekin ihastellu kelojen pinnoilla.
    Varmasti teillä oli raikkaat keuhkot ja punaiset posket kun palasitte retkeltänne.
    Mukavaa viikonlopun jatkoa!❤
    Ihan herahti vesi kielelle notskimakkarasta!😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mieli virkistyi kovasti tuolla kävellessä. Maasto on monipuolinen ja reitit selvästi merkitty. Kelpasi siellä kävellä ja nauttia myös Jenni-koiran ilosta.
      Hyvää alkavaa viikkoa Sinulle! <3

      Poista
  2. Tikkakoskellakin on lumet käymässä vähiin. Tuollaisia polkuja on ilo taivaltaa ja ihailla luonnon monimuototaidetta.
    Luontopolkujen palvelut ovat ihan parasta. On etuoikeutettua saada kulkea kauniissa metsässä, tuntea olonsa turvalliseksi ja nauttia luonnon äänistä kaikilla aisteillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on! On todella etuoikeutettua liikuskella luonnossa ja nauttia keväästä. Rakas kotimaa! <3

      Poista
  3. Todella hieno luontopolku, ja ihanaa että on tuollaista.Täällä tiheään rakennetulla alueella ja 100 metrin rajoituksella on vain puisto kodin edessä,mutta ehkä tuota 100 metriä ollaan nyt laajentamass 500 metriin.
    Kaunista viikonlopua sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, teillä on todella kovat rajoitukset! Meillä täällä pohjoisessa maassa on onneksi vielä tilaa liikkua ja metsissä tulee vain harva vastaan, kotinurkilla ei ketään. Toivotaan, että tauti pian nujerretaan ja päästään aloittelemaan normaalia elämää.
      Hyvää alkavaa viikkoa Sinulle!

      Poista
  4. Oi että, miten selkeää, kaunista ja kertakaikkisen upeaa mäntymetsää! Ja miten hienolla paikalla, solisevan puron äärellä tuo laavu sijaitseekaan. Kyllä teidän kelpasi noin monimuotoisen luonnon keskellä taivaltaa ja nauttia yhdessäolosta, sekä maukkaista eväistä :)
    Oikein mukavaa viikonlopun jatkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä todella upea retkimaasto. Tuollainen harva männikkö antaa tilaa hengittää. Oli ilo äyskennellä jälleen kerran metsän keskellä.
      Hyvää alkavaa viikkoa Sinulle ja koetetaan pysyä viruksista kaukana.

      Poista
  5. Minä täällä ihastelen miten hienosti Jenni ylittää pitkospuut ja vedet. On vaeltanut vissiin aikaisemminkin.

    Opastaulut ovat kivoja. Niistä aina oppii ihan vahingossa jotain mielenkiintoista.

    Varmaan nukutti hyvin retken jälkeen. Tuossa oli sellaista kaukala kavala maailma -tunnelmaa.

    Hyvää viikonloppua Piipe!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ystävpariskunnan koira Jenni on todella liikkunut paljon luonnossa. Nyt oli taas ihan uudet hajut ja paikat tutkittavana.
      Kyllä saa olla kiitollinen, että Suomessa saa vielä toistaiseksi liikkua vapaasti luonnossa. Tosin aika lähellä olevan Nyrölän luontoreitti suljettiin, kun siellä oli niin paljon kävijöitä ja vain yksi laavupaikka käytössä. Ja valitettavasti roskaajia runsaasti.Sitä en millään käsitä, miksi roskat täytyy heittää luontoon.
      Hyvää alkavaa viikkoa Sinulle! Toivottavasti pysymme terveinä.

      Poista
  6. Jälleen olette käyneet mukavalla retkellä. Onpa siellä metsän siimeksessä vielä lunta. Meillä on ollut viime päivinä hurjan tuulista, toivottavasti ensi viikolla lämpenee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilenkin oli kyllä tosi kylmä tuuli, mutta kävellessä ei onneksi tullut kylmä. Hupulle tosin oli välillä käyttöä.
      Lämmintä taitaa onneksi olla luvassa ainakin muutamaksi päiväksi.

      Poista
  7. Voi ihan kuvitella, että tuolla on ollut kiva kuljeskella:) Mukavaa huhtikuun loppua Piipe:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä oli ihanaa! Mieli virkistyi kovasti. :)
      Kiitos samoin, Metsäntyttö!

      Poista
  8. Olipa aurinkoista ❤️ Ja paljon pientä ja kaunista ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli niin mukava retki! Eikä tarvinnut mennä merta edemmäs kalaan. :)

      Poista
  9. Upeat kuvat, ihana retki ollut teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maarit! Retki oli kaikin puolin mukava eikä klissäkään ollut valittamista. :)

      Poista
  10. Hienot kuvat upeista lenkkimaastoissa. Ja ihanaa lenkkiseuraa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti Kaija! <3 Mukavaa meillä oli ja mieli virkeänä tultiin kotiin.

      Poista
  11. Voi mitkä ihanat maisemat ja ihana luontoretki! Mekin olemme nyt tehneet ahkerasti luontoretkiä, kun ei paljon muuta voi kodin ulkopuolella tehdä. Ja luonnossa liikkuminen onkin kyllä yksi ihanimmista asioista. Nautitaan tästä kevään valosta ja linnunlaulusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin teemme! Äskenkin kuuntelin sydän iloa täynnä lintusten laulua ja sirkutusta.
      Luonnossa olo kyllä virkistää ja piristää kovasti. Onneksi on se mahdollisuus, että pääsemme menemään luontoon. <3

      Poista
  12. The nature is extraordinary, what a beautiful walk.
    All the photos are wonderful, the photo of your dog jumping was spectacular.
    Take care and be well

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you for your kind words, Maria! We have just had such lovely and sunny days. The spring will proceeds despite the coronavirus. Fortunately!
      Jenni, the dog belongs to our friends and she's really so lovely and dear.
      Have a nice spring and stay healthy! <3

      Poista
  13. Ihanat tunnelmat & maisemat reitillä ja pienet suuret ihmeet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hensku! <3
      Iloista alkanutta viikkoa Sinulle!

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!