sunnuntai 19. toukokuuta 2019

MÖKKITIELLÄ

Aamulla pakattiin eväät kylmäkassiin ja suunnattiin auton nokka kohti mökkiä. Puolen tunnin ajomatka on helppo taittaa, joten mökille voi lähteä ihan vaan vaikka hetken mielijohteesta. Viime kesänä näin tuli tehtyä monenmonta kertaa.

Otin kameran mukaan ja päätinkin kävellä viimeiset kilometrit nauttien lintujen laulusta ja ihanasta lämmöstä (mittarin lukemat ovat näyttäneet tänään jopa +26 astetta). Reilun parin kilometrin matkaan kului melkein viisikymmentä minuuttia, sillä vähän väliä pysähtelin, katselin, kuulastelin ja kuvasin.


On peltotöiden aika. Velipoika taisi laittaa viljansiementä maahan.

Isän vanhin sisko asui aikoinaan tässä pikkuisessa mökissä puolisonsa ja neljän vauhdikkaan pojan kanssa. Lapsena kävin usein Vienon mökillä ja aina siellä sai jotain suuhunpantavaa. Piha oli kesäisin kukkia tulvillaan; se oli tädille kunnia-asia.

Mökki taitaa olla viimeistä kesää pystyssä, sillä pihapiiriin alkaa nousta uuden omistajan omakotitalo. Hyvä, että maaseutu pysyy asuttuna ja kyläkoulu saa uusia oppilaita.

Näissä maisemissa kelpaa lepuuttaa silmiään...

... ja kurkistaa vähän rannallekin.


Matka jatkuu hiekkatietä pitkin. Rauhaisaa oli pistää tossua toisen eteen, kun yhtään autoa ei kulkenut ohitseni tai tullut vastaan.


Muunlaista liikettä kyllä oli senkin edestä! Monta erilajista perhosta näin, mutta tosi vaikeaa oli saada niitä kuvaan. Kimalaisillakin oli kiire.

Hiekkatien varrelta on jossain vaiheessa kaadettu puita. Nyt ne odottavat noutajaansa.


Hei, mökkitien päässä ollaan. Mäkeä alas ja rantaan!







Oho, kuka on jättänyt rantahiekkaan käyntikorttinsa?

Pihapiiriin on muuttanut mieluisia naapureita. Kirjosieppopariskunta lenteli yksiönsä ovesta sisään ja ulos melkoisen tiuhaan tahtiin. Sirkutuksesta päätellen perheenlisäystä on jo tullut.


Ei liene ihme, että mielestäni toukokuu on kuukausista parhain!




24 kommenttia:

  1. Kyllä on kaunista mökkitiellä ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, tämä aika vuodesta kaikkine väreineen, tuoksuineen ja äänineen jaksaa ihastuttaa joka vuosi. Oli ilo käyskennellä tuolla ilman kiirettä ja hoppua. <3

      Poista
  2. Kaunista ja rauhallista on mökkitielläsi!

    Hienoja kuvia ja kerrontaa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minttuli, kun tulit mukaan kävelyretkelleni näiden kuvien myötä!<3

      Poista
  3. Kaunista maisemaa, ja kauniita lapsuudenmuistoja sinulla tuolta. Keväiset luontokuvasi ovat niin kauniita:) Täällähän on vihreää, mutta luonnon omat kasvit ovat jo kuivuneet pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jael! <3 Jännä, miten vahvasti lapsuuden muistot nousevat pintaan tuttuja maisemia katsellessa. Meilä oli onnea, että saimme hankituksi pikkuruisen mökin lapsuusjärven rannoilta.Nyt entisellä kotikylällä tulee vierailtua tiuhaan tahtiin.

      Poista
  4. It was so much fun to go on a drive in Finland. I have heard such wonderful things about your country, and I definitely will visit one of these days!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks for visiting my blog and leaving the comment. Welcome again! I hope that one day you can visit our dear and beautiful country. Have a nice week, Caffeine Girl.
      ps. I'll visit your blog, too. :)

      Poista
  5. Olipa kiva kävely ja kuvakierros:) Juuri sellaista on minunkin kävelyni, jos yksin kävelen. Pysähtelen ja katselen, monenlaisia yksityiskohtia bongailen, joita ei nopeammalla vauhdilla huomaisikaan. Eka kuva oli melkein kuin näiltä nurkilta. Toka kuva peltotöistä toi mieleeni kun minäkin näin peltotöitä joku päivä sitten. Ihastelin sitä tunnelmaa; muhkea pölypilvi oli traktorin ympärillä; oli suorastaan niin tunnelmallista, että olisin halunnut piirtää sen. Ja sitten oli vielä ne lokit maamiehen perässä. No sitten tuo mökkikuva. Keltainen väri toi mieleeni yhden lapsuuteni kodin, pieni mökki sekin, ja olisi niin helppo kuvitella itsensäkin tuollaiseen pihapiiriin kuljeksimaan. Ja vielä oli kuvakierroksellasi nuo tienpielen pöllit. Täälläkin lähistöllä pari pinoa odottaa noutajia. Mukavaa alkukesää Piipe!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentoinnista! Saamme olla niin kiitollisia tästä ihansta maasta, eikö vain?
      Suloista, siunattua loppukevättä ja tulevaa kesää Sinullekin! <3

      Poista
  6. Olipa mukava kulkea kanssasi kaunista mökkitietä. Kevät on kyllä upeaa aikaa kun luonto herää eloon ja tarjoaa elämyksiä kaikille aisteillemme :)
    Kiitos ihanista kuvista ja hyvää toukokuun jatkoa ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt jos koskaan riittää kuvattavaa. Hassua, vaikka joka kevät koen saman ihmettelyn luonnon puhjetessa vihreyteen, en jaksa lakata rakastamasta tätä aikaa vuodesta.
      Kiitos kauniista sanoistasi ja kiitos samoin! <3

      Poista
  7. Kiitos sanoistasi! <3 Minustakin oli niin mukavaa tallustella tuolla luonnon keskellä ilman kiirettä. :)

    VastaaPoista
  8. Upeat kuvat!
    Mahtavat maisemat, tuolla voisi viihtyä vaikka kuinka kauan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Susanna! <3 Sielu lepää maaseudun rauhassa.

      Poista
  9. Huokailin ja taas huokailin kuvia katsellessani!Kyllä totta tosiaan elämme nyt yhtä vuoden kauneimmista hetkistä! :)
    Olin itsekin viikonlopun maalla ja kuvasi palauttivat tunnelman mieleeni.Oli upea sää!
    Niin kaunista on mökkitiesi varrella.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mirjam- Matilda! <3
      Maaseutu ja sen rauha on niin iso osa minua. Näin keväällä aistit avautuvat ja nautin vihreydestä täysin siemauksin niin kuin varmaan Sinäkin. :)

      Poista
  10. On kyllä niin kauniita kuvia... luonto taitaa olla nyt kukkeimmillaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiito, Tuta! Tähän aikaan vuodesta löytyy mitä ihanimpia kuvauskohteita.
      <3

      Poista
  11. Kiitos, Suvi! kyllä mieli ja sielu lepäsi, kun hiljakseen kävelin mökille ja ihailin luonnon kauneutta. <3

    VastaaPoista
  12. Voi kuinka paljon kauniita pieniä yksityiskohtia on kuvissasi ennen kuin pääsit perille.
    Minun blogissa on muumimuki arvonta, jos satut niistä tykkään niin tule käymään.
    Oikein ihanaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sinulle! <3 Kyllä hidas kävelymahdollistaa monien upeiden yksityiskohtien bongaamisen. Ja nyt jos koskaan pieniä ihmeitä riittää kuvattavaksi.
      Kiitos kutsusta; olen jo osallistunutkin mukien arvontaan. Toivottavasti tärppää, sillä muumimukit ovat ihastuttavia.
      Hyvää viikonvaihdetta Sinullekin!<3

      Poista
  13. Ihania kesäisiä kuvia! Kesä on nyt parhaimmillaan, vielä kasvun tuoreus väreissä.

    Leppoisaa viikonloppua!😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Liplatus!
      Tämä ihana vihreys ja kukkien väriloisto on niin huumaavaa. Pitäisi muistaa katsoa näitä kevään värikkäitä kuvia marraskuun pimeinä päivinä.
      Suloista sunnuntaita Sinulle!

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!