AAMULLA VARHAIN, KUN AURINKO NOUSI...

Noin puolitoista vuotta sitten hankimme pienen ja vaatimattoman kesämökin lapsuuteni järven rannalta. Mökissä on riittänyt remontoitavaa, mutta onneksi käsistään kätevä puoliso on pystynyt uudistamaan rakennusta. Tänä kesänä on ajeltu mökille melkein joka ilta, lämmitetty saunaa ja vesijuostu ihan kiitettäviä matkoja. Veden lämpötila on ollut ylimmillään 28-asteista, joten mikäpä siellä on ollut polskiessa.

Eilen pakattiin autoon vähän tavallista enemmän vietävää, sillä yövyimme nyt ensimmäistä kertaa mökissämme. Illaksi tuli ystäviä kylään ja saimme istua pitkään kuistilla, ennen kuin ilta viileni. Jopa oli mukavaa syödä yhdessä iltapalaa veden äärellä ja ihastella  suomalaisen luonnon kauneutta.

Kesän kuluessa tutuksi tullut joutsenpariskunta seilaa nyt kolmen poikasensa kanssa aika lähellä rantaa. Myös kuikkapariskunta käy uikuttamassa kuuluvasti. Kuikan kantava ääni liittyy vahvasti  lapsuuskesien muistoihin. Tämähän se on varmaan yksi ihanimmista asioista mökkirannassa: ei liikenteen melua vaan luonnon suloisia ääniä, joita en kyllästy kuuntelemaan.

Auringon laskiessa maisema muutti väriään..

Olen huono nukkuja kotona, mutta varsinkin vähän vieraammassa paikassa. Sain odotella unta aika kauan, mutta myös heräsin aikaisin. Ja onneksi heräsin! Kello näytti vajaata viittä, kun katsoin mökin ikkunasta ja näin aamuauringon värjäämän taivaanrannan hehkuvan monissa eri sävyissä. Hyppäsin nopeasti sängystä ja sieppasin kamerani kaapin päältä. Huh, aika viileältä tuntui, mutta en halunnut missata näin upeaa hetkeä.

Viileä yö sai usvan nousemaan järvestä. Syksy saapuu vääjäämättömästi ja lämpimille uimavesille on heitettävä tältä erää hyvästit.

Kahdeksan maissa värisävyt olivat jo ihan toisenlaiset. Joutsenperhe lipui tyyntä vedenpintaa pitkin ja kuikatkin olivat heränneet. Aamukahvia juodessa ei pidetty kiirettä, vaan nautittiin tästä hetkestä. Tämmöisiä pieniä onnenhetkiä tänä viikonloppuna.