keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

KEVÄÄN MERKKEJÄ

Olen saanut useammalta blogiystävältä haasteen kevään merkeistä ja koska kevät on ehdottomasti lempivuodenaikani, haluan mielihyvin osallistua tähän haasteeseen.

Kevät on tänä vuonna myöhässä. Terminen kevät ei ole edelleenkään alkanut ja sen huomaa kyllä kylmistä pakkasaamuista ja valtavista lumimääristä, jotka eivät juurikaan pääse sulamaan. Tai johan toki: jonkin verran lumi on jo sulanut,sillä maanteillä on nyt iltapäivisin valtavia vesilammikoita, jotka on syytä kiertää.

Pääsiäisenä tein JIPPII-havainnon: pihan vuorenkilvet yrittävät puskea esiin  lumen seasta. Voi että tulin iloiseksi sinänsä niin pienestä asiasta!

Sunnuntain auringonpaiste sai myös sivutiet paikoitellen sulamaan. Loska lentää.

Mutta odotan jo lumien kokonaan sulavan, järvien vapautuvan jääkannestaan ja vihreyden puhkeavan lehtipuihin ja pelloille kylvettyihin siemeniin.
 


Ja mikä riemu, kun muuttolinnut palaavat: töyhtöhyypät pelloille ja västäräkit pihapiiriin pyrstöään heiluttamaan. Eihän siihen ole enää pitkä aika?

Kiitos haasteesta minut haastaneille! 💚  Samalla osallistun viikon MakroTex-haasteeseen.

                                                                    Pieni Lintu - MakroTex challenge

32 kommenttia:

  1. Kyllä jo kevään merkkejä näkyy.
    Ihanaa kevättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan: päivät pitenevät, lumi sulaa - vaikka vähitellenkin - ja lintusetkin jo sirkuttavat.

      Poista
  2. Das sind alles ganz wundervolle Fotos !
    Sehr stimmungsvoll und beeindruckend.
    Liebe Grüße

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Schönen dank, Jutta! Wir haben immer noch soooo viel Schnee aber hoffentlich wird es bald schmelzen. Ich warte schon so sehr auf den grünen Frühling.
      Alles Gute! Schön, dass Du mein Blog besucht hast! <3

      Poista
  3. No näkyyhän siellä jo kevättä! Se on ihanaa aikaa, kun kevätpurot alkavat liristä. Mulle oli aina mysteeri, kun yhtenä iltana järvi oli jäässä ja sitten seuraavana päivänä jäät olivat kadonneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on yllätysten aikaa ja se purojen lirinä on jotain niin ihanaa! No, yllätys oli myös se, että taloamme vastapäätä oleva 90-vuotias liiteri oli tänään päivällä rysähtänyt sisään lumikuorman painosta. Näky oli aika lohduton, kun ajoin töistä kotiin.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos, Ansu! <3 Kevään heleä vihreä on sanoinkuvaamattoman suloista.

      Poista
  5. Toivottavasti lumet teillä pian jo sulavat pois. Mukavaa kevään odotusta Piipe:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, tänään ollut jopa muutama aste lämmintä, joten kyllä lumi sulaa. Tosin on sitä vielä niin paljon, että toukokuulle varmaan menee, ennen kuin kaikki on poissa.
      Kiitos, Jael! <3

      Poista
  6. Ihanat kuvat joissa kevään merkit ovat selkeästi havaittavissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kruunu Vuokko! Lämpöasteet sulattavat vähitellen mahtavia lumivuoria, mutta niin jo odotan heleää vihreää koivunoksiin.

      Poista
  7. Kevät näkyy jo hienoisesti.
    Vuorenkilpi on kestävä kasvi, sen lehdet kestävät talven läpi.
    Ei mene kauan kun on lumesta vapaa.

    Kauniita kevään kuvia!

    Kiitos Sinulle haasteeseen vastaamisesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuorenkilpi on todella sitkeä ja joka kevät ilahduttaa, kun sen lehdet puskevat esiin lumivaipan alta.
      Kiitos Sinulle haasteesta. :)

      Poista
  8. Pian muuttuu loskakeli kesän vehreyteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivossa elämme, että näin käy parin kuukauden sisällä. :)

      Poista
  9. Ihania kevään merkkejä! Tuo neljäs kuva sai aikaan syvän ihastuksen huokauksen ♥
    Kyllä kevät on ihmisen parasta aikaa :)

    VastaaPoista
  10. Ah! <3
    Kolmas kuva niin kaunis.
    Loput kuvat veivätkin sitten täysin sydämeni. :)

    VastaaPoista
  11. Kevät on kyllä ihan paras vuodenaika!

    VastaaPoista
  12. Ihania kevään merkkejä! Voi miten tuota kevättä onkin jo odotettu:) Ihanaa alkavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kevät nyt tuntuu etenevän vauhdilla ja lumet hupenevat melkein silmissä. Ihanaa!
      Hyvää loppuviikkoa Sinullekin!

      Poista
  13. Ihana kevät! Kauniit kuvat olet valinnut haasteeseen. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiiu! Suloinen kevätaika tuntuu vuosi vuodelta aina vain ihanammalta.Kun lumet vähenevät, lintuset alkavat laulaa j a maa paljastuu, ei voi olla kuin onnellinen. Hyvää loppuviikkoa Sinulle!

      Poista
  14. You got lots of snow yet just like us. We have plenty and wondering if Spring will ever come. Blessings for a wonderful weekend!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you, Angela! Blessings to you, too! Soon there will be a weekend again. :)

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!