Olen äitini kuoleman jälkeen pitänyt säännöllisesti päiväkirjaa. Sykäyksen siihen antoi äidin jäämistöstä löytynyt A4-kokoinen ruutuvihko, jota äiti piti päiväkirjanaan. Ruutuvihkoihin minäkin yleensä kirjoitan ja lisäksi liimailen säätiloja lehdestä tai uutisia maailman tapahtumista. Väliin sujahtavat myös teatteriliput tms. Kipeimmät kirjaamiset liittyvät esikoispoikani pahaan moottoripyöräonnettomuuteen. Kirjoittamalla purin tuskaani paperille ja kun sain monia kymmeniä lohduttavia tekstiviestejä, kirjoitin nekin vihkooni muistoksi. En edelleenkään pysty lukemaan niitä läpi kyyneltymättä, mutta hyvä, että ne viestit ovat tallessa.
Päiväkirjaa pidin nuorena tyttönäkin. Joskus on ollut hauskaa lueskella, mitä esim. 14-vuotias Piipe on tuumaillut elämästä. Autokoulun aloitin juuri vähän ennen 18-vuotissyntymäpäivääni ja sekin "projekti" on tallentunut päiväkirjan sivuille. Kirjoitin myös tunnelmia valmistautuessani ylioppilaskirjoituksiin ja tietysti aurinkoisesta ja onnellisesta lakkiaispäivästäkin. Heinäkuun alussa, n. 30 vuotta sitten avioiduin ja hääpäivää edeltävät tärkeät merkinnät on talletettu paperille niin kuin hääpäivänkin tunnelmat.
 |
| 70-80-lukujen taitteen päiväkirjastani löytyi Rakkautta on- piirros. Senhetkistä ajankuvaa. Kuka muistaa? |
 |
| Kannustava ja hauska joulukortti kavereilta jouluna 1980. Kirjoitukset lähestyivät, lukutahti kiihtyi. |
 |
| Elämäni ensimmäinen käynti Saksassa kirjoitusten jälkeen. Jo vuotta myöhemmin työskentelin siellä Au pairina. |
 |
| Elokuvissakin tuli joskus käytyä! Lippu ostettu 20.1.80, elokuva Kramer vastaan Kramer. 😊 |
Vähän harmittaa, että en oikein jaksanut kirjoitella päivän tapahtumia ylös silloin, kun poikani olivat pieniä. Joitain hajanaisia päiviä toki on kirjattu kuten heidän ensimmäiset koulupäivänsä. Nyt niitä muistoja olisi kiva lueskella ja antaa myös pojille luettavaksi.
 |
| 6.7.94: tärkeä tieto! Mutta huh, mikä hirveä käsiala; kiireessä kirjoitettu. 😕 |
 |
| Vähän kuvitusta äidin päiväkirjaan. 💗 |
Lapsuusystävä tietää kirjoitusharrastukseni ja niinpä sainkin häneltä ihanan joululahjan: tämä päiväkirja on ostettu Amsterdamista,
Anne Frank-museosta ja nyt sen sivuille on jo ilmestynyt tekstiä tämän alkaneen vuoden päivistä. Minun kirjaani ei tule niin merkittäviä tekstejä kuin aikoinaan Annelta ja kieltämättä nyt olen häntä ja hänen kohtaloaan paljon ajatellutkin, kun kirjoittelen omia muistojani tähän nimenomaiseen lahjakirjaan.
Aina uutta päiväkirjaa aloittaessani mietin, mitä kaikkea sivuille ilmestyykään, iloja vai suruja? Kaipausta, kipua, onnea ja tyyneyttä? Onneksi sitä ei tarvitse etukäteen tietää!
Pidätkö Sinä päiväkirjaa?
ps. Sydämellisesti tervetuloa lukijaksi, Nina Rahja!
Hauskaa että sinulla on säilynyt noin monta päiväkirjaa. Nuorena kirjoittelin monia vuosia päiväkirjaa, mutta johonkin aikaan se jäi. Olisi ollut hauskaa lukea monista tapahtumista näin jälkikäteen. Mukavia hetkiä sinulle tähän uuteen vuoteen ja päiväkirjan seuraan!
VastaaPoistaKiitos, Eeviregina! <3 Päiväkirjoja,varsinkin niitä vanhoja, on ollut lystikästä lukea. 14-vuotiaan elämä oli aika toisenlaista kuin reilut 40 vuotta myöhemmin.
PoistaOlet tehnyt huikeaa työtä. Päiväkirjasi ovat suorastaan aarteita. Arjen pikku asioita, mutta niin mukava lukea vaikkapa säästä vuosien jälkeen. Minulla oli joskus päiväkirja, mutta eipä siihen tullut kirjoitettua.
VastaaPoistaAarteita ne ovatkin. Varsinkin ne vanhat, 70-80-luvulla muistiinkirjatut.
PoistaSäätiloja olen laitellut päiväkirjoihin ihan senkin takia, että näkee, miten ilmasto muuttuu. Vuosissa on eroja.
Minä pidin päiväkirjaa 7-vuotiaasta asti, mutta lopetin noin 18 vuotta sitten. Sairastin silloin masennusta ja kävin juttelemassa sairaanhoitajan kanssa, joten ei ollut jotenkin enää tarvetta pitää päiväkirjaa. Nyt olen taas miettinyt päiväkirjan aloittamista, olisi hieno kirja valmiina, kuten sinullakin on. Elämä on vaan kovin yksinkertaista ja tylsääkin kun vertaa millaista se oli parikymppisenä (haha!), mutta arkiset asiat ja pään sisäiset mietteet voisi toki kirjoittaa ylös. Kiitollisuuden aiheet jne.
VastaaPoistaKyllä minunkin elämäni on nykyään aika tasaista ja arkisia asioita tulee kirjoitettua muistiin. Ehkä niitäkin lukee myöhemmin mielenkiinnolla kuten esim. 70-luvun päiväkirjoja. Tunnetiloja voisin itsekin kirjoittaa enemmän.
PoistaHyvä,että sait masennuksen keskellä purkaa tuntojasi sanallisesti. Silloin ei ehkä olisi jaksanutkaan kirjoittaa tuntojaan. Hyvää ja onnellista jatkoa Sinulle!<3
Päiväkirjan pitäminen on hieno juttu. Kuinka monet asiat jäisivätkään unholaan ilman sitä! Itse olen monesti aloittanut, mutta aina jää hetken kuluttua kirjoittamatta. Mukavaa viikonloppua Sinulle ❤
VastaaPoistaMinullakin on ollut aikoja, etten ole jaksanut kirjoittaa.Nyt kirjoitan sitkeästi sen takia, että tiedän kokemuksesta, miten helposti tapa unohtuu. Aika tylsiä asioita kirjoitan, kun elämä on (onneksi) melko tasaista.
PoistaHyvää ja levollista sunnuntaita Sinulle! <3
Meillä isäntä on se, joka lähes joka päivä kirjaa nykyään ylös jotain. On tehnyt niin jo aika monia vuosia, mutta ei hänkään silloin niin paljon, kun isommat lapset olivat pieniä. Minulla se vaihtelee. Välillä on ollut vuosia, etten ole mitään kirjoitellut. Nyt on taas jotain tullut pistettyä muistiin, lähinnä omia tuntojani. Ja joskus saattaa huomata senkin, että jotain mitä minun mielestäni olisi voinut laittaa ylös, ei olekaan isännän muistikirjassa, vaikka siellä hyvin paljon kaikenlaista onkin. Jokainen pitää kirjaa tavallaan ja kirjaa ylös oman mielensä mukaan asioita:)
VastaaPoistaVielä piti tuosta sinun uusimmasta kirjastasi sanoa, että se on kyllä ihan erityinen. En lainkaan ihmettele, että mietit häntä, kun omaan kirjaasi kirjoitat, joka kai kansiltaan on samanlainen kuin se hänen kirjansa oli...
PoistaOnpa hienoa, että miehesi pitää päiväkirjaa! Varmaan aika harvinaista miehille. Appeni on toki pitänyt sääpäiväkirjaa jo vuosien ajan.
PoistaAnne Frankin kohtalo liikutta aedelleen. Olen nuorena tyttösenä lukenut kirjan ja nähnyt sen pohjalta tehdyt kaksi elokuvaa.Olen kerran käynyt Amsterdamissa, mutta silloin ei ollut mahdollisuutta käydä ko. museossa.
Isäntä käyttää touhusta eri nimeä. Se on nimellä muistiinpanot:)
PoistaMinäkin olen palhon kirjoitanut päiväkirjaan, kun ensimmäisen sain oisko ollut 10-vuotis synttärilahjaksi :) Sen jälkeen niitä on tullut vino pino. Välillä on ollu jaksoja etten ole kirjoittanut mitään, sitten taas hyvinkin ahkerasti.Nyt kun olen blogia pitänyt jo vuosia, niin ei ole niin paljoa tullut päiväkirjaan kirjoiteltua, aina silloin tällöin kuitenkin :) Mieskin pitää päiväkirjaa harvakseltaan, ilmeisesti ennen kaikkea hengellisistä jutuista.
VastaaPoistaLiekö minäkin olisin kirjoittanut ensimmäiset päiväkirjani joskus 10-vuotiaana, mutta niitä varhaisimpia kirjoja ei ole enää valitettavasti tallessa. Aika monille blogi on tosiaan "päiväkirja"; ehkä se on sitä jossain määrin myös minulle.
PoistaIhanaa, että miehesi kirjaa tuntemuksiaan paperille!<3
Pidän yllä...vaihtelevan tiiviisti, mutta jo vuosia olen kirjoitellut kaikkea ylös..:)
VastaaPoistaHienoa, Hannele!!! :)
PoistaSessen tavoin sain ensimmäisen päiväkirjani 10-vuotislahjaksi, ja siitä saakka 10 vuotta kirjoitin aika tiiviisti. Naimisiin mentyäni päiväkirjat jäivät, mutta jatkoin sitten, kun lapset olivat pieniä kirjaamalla mm. heidän sanomisiaan ylös. Hauska on lukea jälkeenpäin, miten vuodet ovat menneet. Enää ei tule kirjoiteltua käsin; ehkä blogi on jonkinlainen päiväkirja. Hienoa, että olet säästänyt kaikki ja myös äitisi päiväkirjoja!
VastaaPoistaIhanaa, että kirjasit lastesi sanontoja muistiin. Ne ovat aarteita! Jotain minäkin kirjoitin, mutta liian vähän. Yksi muisto on nyt pakko jakaa: 2,5-vuotiaan esikoisemme kanssa olimme vierailulla kesämökillä ystäväpappimme luona. Ystävä ilmoitti poikkeavansa vessassa ja kun hän tuli ulkohuusista, esikoinen kysyi heti:"no tuliko pissa?" Eipä ystävämme häkeltynyt vaan vastasi, että "tuli".
PoistaIhania muistoja. Päiväkirjoja pidin minäkin nuorena, joitakin niistä olen säilyttänyt. Avioliiton myötä siirryin pitämään perhepäiväkirjaa valokuva-albumien muodossa. - Mukavaa loppiaista sinulle!
VastaaPoistaValokuva-albumitkin ovat aarteita. Niissä näkee vuosien muokkaavan ihmistä; lapset kasvavat, me jokainen vanhenemme. Itse olen tehnyt nyt muutaman vuoden ajan Ifolor-vuosikirjoja. Viimeisin on teon alla. Tosin aikamoinen urakka, kun vasta äskettäin aloitin. Pitäisi tehdä vähitellen pitkin vuotta.
PoistaHienosti olet jaksanut taltioida elämän polkuja...itsellä on mennyt vähän vaihtelevasti päiväkirjan pito, mutta ihan jotain pientä löytyy.
VastaaPoistaKiitos, Hilla! Hyvä, että olet jaksanut silloin tällöin kirjata muistojasi paperille.
PoistaAivan ihana pino muistoja!
VastaaPoistaSain ensimmäisen päiväkirjan joululahjaksi 9-vuotiaana ja siitä se lähti. Päiväkirjaa olen pitänyt aina, mutta välillä on eri pituisia taukoja. Nykyisin muistiinpanot ovat usein aika lyhyitä, kun sormet ovat tottuneet näppäimistöihin ja käsin kirjoittaminen tuntuu kovin hitaalta ja työläältä. En ole koskaan päiväkirjan kirjoittamista lapsilleni tuputtanut, mutta poikani kirjoittaa joka päivä omaa päiväkirjaansa ja on tehnyt niin jo vuosikausia. Hänellä on kirjoittamisen lahja, tiedän, vaikka hänen päiväkirjojaan en koskaan olekaan lukenut.
Mahtavaa, että poikasi pitää päiväkirjaa! Varmaan aika harva mies tekee niin.
PoistaKäsin kirjoittaminen on työlästä, mutta yritän sitkeästi pitää harrastuksestani kiinni. Sekin on jännää, että eri päivinä käsiala vaihtelee. Liekö johtuu lihasjännityksestä ja vastaavasti rennosta olosta?
Oi miten paljon muistoja tallessa! Nostan hattua viitseliäisyydellesi! Tuli nostaliginen olo noista kuvistasi, olen samannäköisiin kansiin itsekin juttuja koonnut joskus hamassa menneisyydessä. Rakkautta on... -teema oli jossain vaiheessa iso juttu, minulla oli tuolla kuvituksella mm. pussilakana ja tyynyliina :)
VastaaPoistaItse kirjoittelin päiväkirjaa nuorena, silloin olin myös ahkera kirjeiden kirjoittaja. Päiväkirjojani ei ole tallessa ja se on vähän harmi. Kun lapset olivat pieniä, kokosin heille muistoja kansien väliin, mutta sekin jäi, kun tytöt kasvoivat kouluikäisiksi. Nyt blogi toimii tavallaan päiväkirjana, vaikka ei sinne juuri murheita ja syvällisiä pohdintoja kirjata.
Tuo Rakkautta on... oli kovin suosittu tyttöjen keskuudessa silloin 70-80-luvuilla. Enpä silloin vielä seurustellut, joten nuo pienet kuvat sopivat hyvin haaveilevalle tyttöselle.:)
PoistaVoi harmi, että päiväkirjasi ovat kadonneet. Nyt niitä olisi varmasti nostalgista lukea.
Minäkin harmittelen, että hävitin jossain vaiheessa ns. teinikalenterini. Niitäkin oli useita.
Muistoja, muistoja. Elämää ❤ Minullakin löytyy päiväkirjoja vino pino... Lukiovuosilta, muiden koulujen ajoilta, seurusteluajalta... Yhteisen elämän taipaleelta... ❤ Tyttöjen ollessa pieniä minulla oli tapana kirjoittaa myös heille omia "reissukirjoja". Matkapäiväkirjoja kirjoitan edelleen ❤
VastaaPoistaIhanaa, Rita! Niin arvelinkin, että sinä olet taltioinut muistoja kirjan kansien väliin. <3 Tyttöjen reissukirjat ovat aarteita. <3
PoistaJa tuo matkapäiväkirjan pitäminen on niin mahtavan hieno juttu!
Onpas upea lahja. Sellainen, jonka tosiystävä voi antaa. Ja on kyllä aika ihanaa, kun voit palata muistoissa ihan konkreettisestikin taaksepäin.
VastaaPoistaOlen kirjoittanut vähän on ja off. Blogissani on paljon muistoja ja ne pitäisi itseasiassa taltioida.
Kyllä ystävä minut tietää ja tuntee, sillä ystävyys on jatkunut yli 50 vuotta. <3 Itse asiassa olen saanut häneltä lahjaksi jo aiemmin kaksi päiväkirjaa: toisen 70-luvulla ja toisen silloin, kun lähdin Au pairiksi Saksaan. Rakas ystävä! <3
PoistaBlogi on hyvä päiväkirja. Tosin tänne en ihan niin henkilökohtaisia asioita kirjaa kuin paperille.
Suloista sunnuntaita Sinulle! <3
Tätä postaustasi oli niin ihana lukea!Ja minkä nostalgiaryöpyn kuvasi saivatkaan aikaiseksi! :)
VastaaPoistaOlen itse pidellyt päiväkirjaa ihan kansakoulusta asti.Sitten teininä oli teinikalenteri, johon piperrettiin päiväkirjaa koko pieni sivu täyteen tekstiä.Noita "rakkautta on" kuvia keräsin intohimoisesti. :)Kaikki pääsyliput ja muut liimattiin vasiten päiväkirjaan. Karkkipaperit ja poikiin liitytyvät pienet lahjat myös.
Kreikassa pidin myös nuorena tyttönä päiväkirjaa, myöhemmin sen pitäminen keskittyi molemman lapseni omiin kirjoihin, joihin kirjoittelin,liimailin valokuvia ja kaikkea mahdollista heihin liittyvää, piirustuksista ja hiuskiekuroista lähtien.
Kun lapset kasvoivat, palasin taas omiin päiväkirjoihini.Kun aloin voida huonosti Kreikassa, päiväkirjasta tuli elintärkeä purkautumismuoto.Muistan hyvin, kun lapset olivat lähteneet kouluun, kuinka istuin yksin keittiön pöydän ääressä aamulla kirjoittamassa ja pohtimassa mitä tekisin ratkaistakseni ongelmani.Olin niin kovin isojen asioiden äärellä silloin.
Nykypäivänä tulee kirjattua päiväkirjaan ylös hetkiä, jotka ovat minulle tärkeitä.Pääasiassa blogi taitaa kuitenkin toimia varsinaisena päiväkirjana ja päivien taltiointikanavana.
Olen myös onnekas, koska minulla on ollut mahdollisuus lukea merimies vaarini päiväkirjoja ja äitini päiväkirjoja ajoilta, kun itse olin hyvin pieni.
Anne Frankin päiväkirjan olen lukenut lukuisia kertoja ja nähnyt myös elokuvan.Muistan, kuinka hyvin hänen mietteitään ja tuntojaan ymmärsi kun oli itse melkein saman ikäinen.
Kiitos tästä postauksesta Piipe! <3
Ihanaa, että pidit lapsille omaa päiväkirjaa. Ne ovat nyt aarteita. Ja upeita aarteit aovat myös vaarisi ja äitisi päiväkirjat.
PoistaKiitos kommentistasi!<3
ihania muistoja!
VastaaPoistaNiin monenlaista ihanaa, koskettavaa, surullista ja myös arkista tapahtumaa on koottu noiden kansien väliin. Nostalgisinta on lukea noita vanhoja päiväkirjoja.
Poista