lauantai 26. marraskuuta 2016

ASKEL KOHTI ADVENTTIA

Tänään ajelin Järvilinnan joulutapahtumaan. Harmillisen vähän oli kävijöitä, mikä tietysti on kurjaa järjestäjien kannalta. Joitain hankintoja tein, silmänruokaa nautiskelin kuitenkin enemmän.




Arvaisitko, että nämä tuikkupidikkeet on tehty sälekaihtimista? (Joudukas/Mirja Autio)



Maarit Siltamäen koruja.
Kalevalaisten naisten tekemiä käsitöitä.

Mielenkiintoista: hevosenmaidosta tehtyjä tuotteita.



Keijo Lehtisen himmeleitä


Katja Rauhamäen kierrätyslasitaidetta


Ulla Aatisen grafiikkaa



Huomenna alkava adventinaika tuo joulun lähemmäksi. Menen kirkkoon laulamaan Hoosiannaa ja aukaisen kalenterin ensimmäisen luukun. Kyllä vaan, sillä Partiolaisten kalenterin luukut aukeavat ensimmäisestä adventista. Huomenna alkaa myös kuulua Jouluradio, joka soittaa keskeytyksettä jouluista musiikkia ympäri vuorokauden aina loppiaiseen asti.



                                                      ONNELLISTA, SIUNATTUA ADVENTINAIKAA!

13 kommenttia:

  1. Voi hyvä tavaton, miten taidokkaita kädentöitä esittelet. Ihailen niitä kaikkia, mutta himmelit on vaan niin jouluisia ja mulle tärkeitä.
    Hyvää ensimmäistä adventtia.

    VastaaPoista
  2. Hyvää adventin aikaa sinullekin! Paljon taitavia ihmisiä on jälleen ollut asialla noiden kädentöiden parissa :)

    VastaaPoista
  3. Hienoja kuvia taidokkaista käsitöistä. Upea tuo ensimmäinen himmelikin.
    Hyvää adventin aikaa.

    VastaaPoista
  4. Kivan näköisiä, vähän erilaisia käsitöitä! Nuo himmelimallitkin ovat erikoisia, ei niin niitä perinteisiä, ainakaan täällä meilläpäin.
    Noita virkattuja pallojahan on juuri esitelty Puutarhan lumo-blogissakin. Kaikki
    itse tehty ja kierrätetty kiinnostaa minuakin. Olin tänään myös joulumarkkinoilla ja joitakin kivoja juttuja tuli ostettua. Kaikkea ei osaa tai viitsi alkaa väkertämään itse.
    Adventtikynttilät odottaa sytyttämistä ja tästäpä sitä mennään kovaa vauhtia kohti joulua. Hyvää 1.adventtia teillekin!

    VastaaPoista
  5. Taidokkaita käsitöitä! Rauhallista adventin aikaa sinulle.

    VastaaPoista
  6. Ihania käsitöitä.
    Kivat nuo sälekaihtimista tehdyt tuikkukipot.
    Hyvää ensimmäistä adventtia!

    VastaaPoista
  7. Hienoja töitä.
    Mutta, kyllä olkihimmelit vievät minun mielestäni voiton, ne on niin hurmaavan kauniita! <3

    VastaaPoista
  8. Kiitos ihanasta postauksesta Piipe!
    Kyllä on ollut ihania töitä nähtävillä ostettavaksi:)

    ♥♥♥

    VastaaPoista
  9. Paljon taidokkaita töitä.
    Mukavaa adventin aikaa sinulle!

    VastaaPoista
  10. KIITOS Aimarii, Rita, Sirpa, KIITOS Eeviregina, Ansu, Sari, KIITOS Mirjam-Matilda, Aili ja Marliska! <3
    Kiitos jättämistänne kommenteista. Niitä oli ilo lukea! Ihanaista alkanutta viikkoa Teille: marraskuu vaihtuu joulukuuksi.

    VastaaPoista
  11. Ahkerat kädet ovat saaneet monenlaista uutta valmiiksi. Himmelit ovat minun heikkouteni.

    VastaaPoista
  12. Kylläpä on kaikkia kivoja juttuja...jotkut ne vaan osaa.

    VastaaPoista
  13. KIITOS Unelma ja Satu V! Joulutapahtumassa käyminen oli sateisen päivän ilopilkku.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!