lauantai 2. tammikuuta 2016

LUISTOA UUDELLE VUODELLE

Eilen uskaltauduttiin ensimmäistä kertaa jäälle luistimilla ja tänään oli päästävä uudestaan. Läheisellä lammella jäätä on jo kymmenen senttiä, joten ihan hyvin siellä uskalsi  viilettää. Pakkasen kiristyminen lupaa vielä vahvempaa jääkantta.
 Harvoin on niin loistavaa jäänpintaa kuin nyt.  Oli ilo luistella, kun röpelöä ei ollut missään ja luntakin vain pieninä lämpäreinä siellä täällä. Ainoa, mikä eilen välillä vähän säikäytteli, oli railojen paukkuminen, mutta tänään siitäkään ei ollut haittaa.
Isoilla järvillä kannattaa varmaan kuitenkin vielä olla varovainen.

 Minä luistelin perinteisillä "tyttöjen luistimilla",

 mutta puoliso veteli menemään retkiluistimilla, jotka hän hankki jo monia vuosia sitten. Jos tällaiset lumettomat, mutta kylmät talvet lisääntyvät, taidan minäkin hommata omat retkiterät monoihin.


 Joku muukin oli tepastellut jäällä, tosin ilman luistimia.

Luistelusta hullaantuneena laitoin tänään yhden aiheeseen sopivan postcrossing- kortin menemään maailmalle, nimittäin Romaniaan. Ja sopiihan tuo kortti tänne blogiinkin tekstinsä puolesta: Teidän blogiystävien kesken on hauskaa jakaa omaa arkea ja juhlaa. Kiitos kuluneen vuoden matkasta. Uusi vuosi on aluillaan, eikä kukaan meistä tiedä (onneksi), mitä se sisällään pitää, mutta toivotaan, että siitä tulee jokaiselle onnellinen ja hyvä vuosi!

19 kommenttia:

  1. Minun luisteluista on jo 13 vuotta aikaa... Luistimetkin roikkuu nykyään terassin koristeena ja ovat liian pienetkin. Ulkona on kyllä kivaa käydä lenkillä, jos ei tule liikaa pakkasta.
    Kaikkea hyvää teidänkin tähän alkaneeseen vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Eeviregina! Ulkoilusäät ovat nyt mitä mainioimmat. Itse olen viime vuosina alkanut luistella enemmän. Töissä luistelen (= yritän pysyä pystyssä lapsia kannatellessani ja ylös nostaessani) lasten kanssa, mutta nyt myös enemmän vapaa-ajalla.

      Poista
  2. Nyt on upeat jääkelit luistella! Hienoja kuvia ja tuo kortti on aivan ihana!

    Hyvää vuodenalkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäät ovat todella hyvässä kunnossa, mutta ihan missä vaan ei vieläkään kannata luistella.
      Hyvää vuodenalkua Sinullekin.

      Poista
  3. Järven / lammen lumettomalla jäällä luistelu on aivan parasta! Mutta koska olen viimeksi eilen nähnyt järvien lainehtivan, minua ei vielä jäälle saa. Tekojäälle saisi, Puistokoululla olisi, mutta jotenkin viime talvesta poiketen luistelufiilis odottaa vielä tuloaan! Ihanalta kyllä näyttää tuo teidän luisteluretkenne!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se! Mutta en minäkään menisi isoille järville luistelemaan. Luin aamulla lehdestä, että joku luistelija oli Jkl:ssä mulahtanut veteen, vaikka jää oli näyttänyt kestävältä. Minulle tuollainen on ihan kauhuskenaario ja siksi luistelen itse pääasiassa lammen rantoja pitkin, vaikka jäätä onkin jo reilusti. Lammellamme ei ole pahemmin virtausta eikä lähteensilmiä.

      Poista
  4. Täälläkin suuri järvi niin hienon, kiiltävän jään peittämä nyt, kyllä siellä kelpaisi
    luistella.
    Ihania luistelu retkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luistelu on kyllä niin mukavaa. Lammelle suuntaamme myös tänään. Kiitos Sinulle toivotuksista!

      Poista
  5. Nyt on kuulema järven jäät monin paikoin hienossa luistelukunnossa.
    Tuo kortti on vallan ihana!!

    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lempeää pyhäpäivää myös Sinulle. Toivon, että kortin saaja myös ilahtuu postistaan. Kuva saa ainakin minut hyvälle tuulelle.

      Poista
  6. Kyllä tuollainen jää on ihan parasta luisteluun. Muistan, kun luistelin 4 km pitkän järven päästä päähän tuollaisella jäällä. Retkiluistimet on ihan uusi juttu minulle. Hauskoja päiviä 2016!

    VastaaPoista
  7. Kyllä tuollainen jää on ihan parasta luisteluun. Muistan, kun luistelin 4 km pitkän järven päästä päähän tuollaisella jäällä. Retkiluistimet on ihan uusi juttu minulle. Hauskoja päiviä 2016!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin: mukavaa alkanutta vuotta!
      Tänään satanut lunta, joten pikkuisen luistelukeli nyt muuttui, mutta jospa silti pääsee vielä jäälle kiitämään.

      Poista
  8. Hauskalta näyttää!

    Kerran osallistuin hokkareilla Kuopion jäämaratonille:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huh, oletpa ollut reipas, jos kerran olet maratonille osallistunut. Oli varmaan mahtava kokemus!

      Poista
  9. Luistelu on tosi hauskaa. Minä olen todella arka menemään järven tai meren jäälle mutta luistinradalla tykkään luostella kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se, kun vauhtiin pääsee! Minäkin kyllä varmistan, etten mene liian heikoille jäille. Eipä olisi kiva hukkua hyisiin vesiin. Lampi, jossa luistelemme, on onneksi pieni ja suhteellisen matala, joten se jäätyy nopeasti.

      Poista
  10. Matkaluistelu on aivan ihanaa ajanviettoa.
    Antoisaa alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antoisaa alkanutta vuotta Sinullekin! Puoliso on retkiluistellut jonkin verran, mutta minä menen lyhyempiä matkoja. Jos hommaan retkiterät, voin itsekin liittyä retkiluistelijoiden joukkoon.

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!