lauantai 14. maaliskuuta 2015

LEPPOISA LAUANTAI





Yöllä oli ollut reilusti pakkasta, joten pihassa olivat eilisen lätäköt jäätyneet. Linnut laulelivat jo aamutuimaan ja toivottivat kevättä tervetulleeksi, kun lähdin hangenkuorille kävelemään. Lapsena se oli mitä suurinta hupia: juosta kestävällä ja kenkien alla ritisevällä hangella auringonpaisteessa. Toisaalta yhtä mukavallehan se tuntuu vieläkin!



 Aamulla kävisin jälleen hakemassa pari osoitetta postcrossingin sivuilta. Tällä kertaa kortit lähtevät Hollantiin ja Tsekkiin. Kissanpennun omistaja Lucia saa minulta kissatervehdyksen ja Michaela puolestaan toivoi profiilissaan saavansa maisemakortin. No, tässä jotain hyvin olennaista meidän tuhansien järvien maastamme. Oletan korttien olevan perillä jo ensi viikon loppupuolella. Yhä edelleen tämä harrastus jaksaa viehättää ja koukuttaa.

Tupasessamme tuoksuu tänään myös rukiinen leipä. En ole leiponut ruisleipää kuin uuden vuoden aattona, joten nyt oli kai jo sen aika. Alunperin olin suunnitellut leivontapäivää talvilomalle, mutta se viikko meni tiiviisti sairastaessa.

Leipien paistuessa ehdin vielä vaihtaa kukkasiin mullat. Nyt ikkunalla on pitkä rivi pelargonioita. Ihmeen hyvin ne selvisivät pitkästä, pimeästä talvesta. Tietysti mullat olisi hyvä vaihtaa uudenkuun aikaan, mutta eiköhän kevätaurinko saa taimet juurtumaan ja kasvamaan kaikesta huolimatta.

Aurinkoisia terveisiä täältäpäin Suomea ja mukavaa lauantain jatkoa itse kullekin!
Ja Pelaguu, sydämellisesti tervetuloa lukijoiden joukkoon!

7 kommenttia:

  1. Voin kuvitella, kuinka leipä tuoksuu. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Kauniita jääkuvia, herkullista ruisleipää ja niin terhakan näköiset pelargoniat...

    Aurinkoista ja mukavaa viikonloppua myös sinulle!

    VastaaPoista
  3. Kyllä nämä kunnon hankiaiset ovat edelleen mukavia kulkea, metsässäkin hanki kantoi, kokeilin äsken:)
    Ah, vastapaistetun ruisleivän tuoksu on yksi parhaita ja se ensimmäinen kantapala jossa voi sulaa päällä, että on hyvää.

    ihanat kuvat!

    Aurinkoista huomista Piipe!

    VastaaPoista
  4. Huomasin aamulla, että meilläkin oli kantohanki. Harmillista, etten ehtinyt lähteä kävelylle. Joskus menimme miehen kanssa viereiselle kylälle peltoja pitkin. Lapsuudesta muistan miten ajelimme pyörillä pitkin hankia.
    Oi miten ihania leipiä, tekisi mieli maistaa! Vastaleivottu leipä on ihan parasta.
    Hyvännäköiset pelargonit. Jätin omani vielä kellariin matkan ajaksi, kuolevat varmasti ilman hoitoa, jos tuon nyt keittiöön. Ostin kyllä tässä aiemmin muutaman taimen kaupasta ja hyvällä alulla ovat.

    VastaaPoista
  5. Hankikanto ja mullanvaihto pelakuille ovat selviä kevään merkkejä.
    Suloista sunnuntaita!

    VastaaPoista
  6. Ihana leivänhaju. Kauniit jääkuviot. Mukavaa pyhää sinulle

    VastaaPoista
  7. Leppoisa lauantai ja sinä olet leiponut ruisleipää ja siinä ohessa vaihtanut uudet mullat kukkasillesi. Aamun vietit hankikantoa pitkin kulkien ja pakkasyön jääkuvioita ihaillen. Vaan siinä on se taika, että mielekäs puuhailu tekee olon leppoisaksi.
    Pelakuusi ovat niin kauniita. Niiden vihreys on ihastuttavaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!