JOULUMUISTOJA

 Olen jo toistakymmentä vuotta pitänyt säännöllisesti joulupäiväkirjaa. On ollut hauskaa kirjata joulukuun ja erityisesti joulun tapahtumia.  Erityisen rakkaita ovat muistot poikiemme lapsuudesta,koulun joulujuhlista, aaton odotuksesta, pukin vierailuista, lahjoista ja leikeistä. Monesti olen miettinyt, miten ihanaa olisi lukea omista lapsuusjouluista, kun joku olisi ne muistiinmerkinnyt. Nyt niistä on vain hajanaisia, mutta kylläkin suloisia muistoja.

Nuoruudessakin kirjoittelin päiväkirjaa. Oli mukavaa löytää kätköistä esimerkiksi vuoden -83 joulumerkinnät. Nuoren opiskelijan joulukuun päivät täyttyivät harjoittelujaksoista, tenteistä ja seurustelusta. Niin paljon olin jo unohtanut, mutta merkillisesti saatoin hypätä tuon vuoden tunnelmiin lukiessani vanhaa päiväkirjaa.

Varsinainen aarre on tallessa anoppilassa. Puolisoni mummo oli säästänyt kaikki sota-aikaiset kirjeet, jotka kulkivat rintaman ja kodin väliä. Joitakin vuosia sitten kahlasin läpi koko kirjeenvaihdon ja kirjoitin  osan niistä puhtaaksi. Silloin joulut olivat niin erilaisia, kaipauksen täyttämiä, kenties pelonsekaisiakin. Joulukahviksi juotiin korviketta, mutta kinkkua sentään syötiin, kun sika oli kasvatettu omassa sikalassa. Puolisoni isä oli pieni poika, joka silmät loistaen lauloi joulupukille ja nukahti äitinsä syliin pitkän illan päätteeksi. Paketeista löytyi sukkia ja jokunen puulelu, jonka isä oli lähettänyt rintamalta.  Isä ei päässyt jouluksi kotiin ja ikävissään hän kirjoitteli puolisolleen ja pienelle pojalleen sieltä jostakin.
Onneksi tuli sekin aika, että perhe saattoi olla yhdessä ja viettää joulunsa omassa kodissa.

Näitä kirjeitä lukiessani olen tullut entistä vakuuttuneemmaksi, että muistot kannattaa kirjata ylös. Vuosikymmenten päästä ne ovat aarteita. Tämänkin joulukuun muistot ovat piirtymässä jo paperille!