sunnuntai 12. elokuuta 2018

AAMULLA VARHAIN, KUN AURINKO NOUSI...


Noin puolitoista vuotta sitten hankimme pienen ja vaatimattoman kesämökin lapsuuteni järven rannalta. Mökissä on riittänyt remontoitavaa, mutta onneksi käsistään kätevä puoliso on pystynyt uudistamaan rakennusta. Tänä kesänä on ajeltu mökille melkein joka ilta, lämmitetty saunaa ja vesijuostu ihan kiitettäviä matkoja. Veden lämpötila on ollut ylimmillään 28-asteista, joten mikäpä siellä on ollut polskiessa.


Eilen pakattiin autoon vähän tavallista enemmän vietävää, sillä yövyimme nyt ensimmäistä kertaa mökissämme. Illaksi tuli ystäviä kylään ja saimme istua pitkään kuistilla, ennen kuin ilta viileni. Jopa oli mukavaa syödä yhdessä iltapalaa veden äärellä ja ihastella  suomalaisen luonnon kauneutta.

Kesän kuluessa tutuksi tullut joutsenpariskunta seilaa nyt kolmen poikasensa kanssa aika lähellä rantaa. Myös kuikkapariskunta käy uikuttamassa kuuluvasti. Kuikan kantava ääni liittyy vahvasti  lapsuuskesien muistoihin. Tämähän se on varmaan yksi ihanimmista asioista mökkirannassa: ei liikenteen melua vaan luonnon suloisia ääniä, joita en kyllästy kuuntelemaan.

Auringon laskiessa maisema muutti väriään..


Olen huono nukkuja kotona, mutta varsinkin vähän vieraammassa paikassa. Sain odotella unta aika kauan, mutta myös heräsin aikaisin. Ja onneksi heräsin! Kello näytti vajaata viittä, kun katsoin mökin ikkunasta ja näin aamuauringon värjäämän taivaanrannan hehkuvan monissa eri sävyissä. Hyppäsin nopeasti sängystä ja sieppasin kamerani kaapin päältä. Huh, aika viileältä tuntui, mutta en halunnut missata näin upeaa hetkeä.




Viileä yö sai usvan nousemaan järvestä. Syksy saapuu vääjäämättömästi ja lämpimille uimavesille on heitettävä tältä erää hyvästit.

Kahdeksan maissa värisävyt olivat jo ihan toisenlaiset. Joutsenperhe lipui tyyntä vedenpintaa pitkin ja kuikatkin olivat heränneet. Aamukahvia juodessa ei pidetty kiirettä, vaan nautittiin tästä hetkestä. Tämmöisiä pieniä onnenhetkiä tänä viikonloppuna.



40 kommenttia:

  1. Voi ihanuus miten kauniit ja rauhaa huokuvat kuvat ♥
    Luonnon äänimaailma, sitä ei voita mikään, eikä siihen koskaan kyllästy :)
    Luontoa ja omaa rauhaa rakastavan paratiisi ♥
    Merivesikin on ollut jopa 26-asteista 1,5 metrin syvyydestä mitattuna, mikä on todella harvinaista. Tänään mittari näytti "vain" 21 astetta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ansku, voi kiitos kauniista sanoistasi! 💝
      Järvivesi oli lauantaina 22-asteista ja tuntui nyt yllättävän viileältä.

      Poista
  2. Kesän parhaita hetkiä, ihanat tunnelmat ja kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minttuli! 💝 Luonto osasi taas kerran yllättää.

      Poista
  3. Upeat iltakuvat, mutta onneksi heräsit aamulla varhain myös! Ihana on olla kaukana kaikesta melusta ja hälystä ja keskittyä luonnon äänien kuuntelemiseen - parasta terapiaa! Siunattua loppukesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hitunen!💝
      Luojan ihana luonto todella hoitaa. Kiitos samoin Sinulle: siunattua elokuuta ja tulevaa syksyä!

      Poista
  4. Schöne Bilder von See und vom Abend und dem Sonnenuntergang.

    Noke

    VastaaPoista
  5. Upea kesäpaikka teillä!
    Kyllä noissa maisemissa passaa olla :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä: tuolla sielu lepää ja mieli tyyntyy. 😊

      Poista
  6. Ihastuttava paikka. Pelkästään kuvien katseleminen rauhoitti. Voin siis kuvitella, miten hienoa on pelkästään istua ja nauttia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniisti sanottu; kiitos sanoistasi, Between! 💝
      Sunnuntaiaamuna oikein mietin tyyntä järvenpintaa katsoessani, miten voi tuntea olonsa onnelliseksi siinä hiljaisuudessa.

      Poista
  7. Upeat mökkimaisemat! Ja tuo aamurusko, vau:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hensku! 💝
      Tuo maisema on kyllä ihana. Siellä sielu lepää.

      Poista
  8. Voi taivas, miten upeat näkymät!Kaunis ja rauhallisen näköinen mökkipaikka teillä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On siellä ihanaa istuskella, mietiskellä, hiljentyä. 😊
      Kiitos, Mirjam-Matilda!

      Poista
  9. Upeaa ihastella hienoja näkymiä omassa rannassa.

    VastaaPoista
  10. On se mahtava paikka! Mökki on vailla kaikkia mukavuuksia (no, saunahan siellä toki on),mutta maisema vertaansa vailla. 😊

    VastaaPoista
  11. Ihanaa kun olette saaneet tuollaisen paikan! Aivan upea tuo auringonnousukin oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koen tuon mökin tuollaisella paikalla olevan suorastaan Taivaan Isän suurta lahjaa. 💝

      Poista
  12. Ihania kauniin Suomen luonnon kuvia.
    Rentouttavia elokuun päiviä Teille upeisiin mökki maisemiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Liplatus! 💝
      Suloista loppukesää ja alkavaa syksyä Sinulle myös!

      Poista
  13. Oih... miten levollisen kaunista ja kuvat ovat aivan ihania :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuta! <3
      Kyllä tuolla aina mieli rauhoittuu, kun järvenpintaa katselee ja kuuntelee hiljaisuutta.

      Poista
  14. Such a lovely view, I would love to wake up and have such a scenery in my back yard every day. Hope you are enjoying yourself! Thanks for the share, hope you have a fantastic rest of your day. Keep up the posts!


    World of Animals

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you for your kind words! This scenery is in our summer cottage, not very far away from our real home. I feel so lucky to have this kind of place where I can feel and hear the sounds of nature.
      Have a nice weekend!

      Poista
  15. Upeat kuvat ja maisemat! Onpa teillä ihanaa, kun pääsette milloin vain mökille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se ihana paikka. Illalla sinne taas ajelin ja ystävän kanssa saunoin.
      Kiitos, Häivähdys! <3

      Poista
  16. Very lovely and peaceful place! How beautiful to see the late sun to tint everything in hues of red and orange. I love it all!! It is my dream to visit beautiful Finland someday! Blessings to you!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you, Angela!💝 we are so blessed to live in such a marvellous and beautiful country. You are warmly welcome to Finland! Be blessed!

      Poista
  17. Upea paikka! Voin hyvin kuvitella, miten rentouttavaa noissa maisemissa on olla. Ihanaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiiu!💝 Ihanaa siellä on olla. Puoliso kävi eilen asentamassa ystävänsä kanssa led-valot, joten nyt siellä voi olla myös pimeinä syysiltoina.

      Poista
  18. Ihanat tunnelmalliset valokuvat, auringonnousukuvat tosi upeat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leila. Onneksi heräsin kuvaamaan tuon väriloiston.

      Poista
  19. Mielettömän kaunista ! Onnea myös hääparille !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pike! <3
      Elämä on ihmeitä pullollaan. :)

      Poista

Kiitos kommenteistasi! Kiva, kun piipahdit Kylätiellä!